Lento Kiinaan Finnairin koneella kesti vajaat kahdeksan tuntia. Oltiin perillä Pekingissä aamulla vähän vaille yhdeksän. Sain nukuttua koneessa vain vähän, joten olo oli hieman nuutunut Pekingin helteiseen kesään saavuttaessa.
Otettiin kentältä taksi hotellille, jota ei meinannut ensin löytyä millään vaikka periaatteessa oltiin ihan oikeassa paikassa. Olin onnekseni älynnyt pyytää etukäteen sähköpostilla hotellin nimen ja osoitteen kiinaksi kirjoitettuna – ilman niitä tuskin oltais perille päästy lainkaan. Taksi kentältä hotellille maksoi tietulleineen 80 yuania, eli noin 8 euroa. Eli ei mitään.
Hotellin löytämistä vaikeutti se, että sen nimi ulkona olevassa kyltissä olikin Zhong An Inn eikä Dong Dan, kuten hotellin virallinen nimi on.. hmmm.. kiinalaista logiikkaa. Hotelli kuuluu Zhong An -ketjuun ja siksi tuo nimi.. Olisihan se pitänyt osata arvata.
Itse hotelli oli oiva valinta majapaikaksi ja suosittenkin sitä tahoille, jotka eivät vaadi luksusta, mutta hyvä sijainti on plussaa. Dongdanin metroasema oli alle 100 metrin päässä hotellilta, kadun toisella puolella kaupungin suurin (tai ainakin ihan valtava) ostoskeskus Oriental Plaza, kävelykadulle Wangfujing Daijille matkaa oli muutama sata metriä ja kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukiokaan eivät olleet kaukana – kävelymatkan päässä.
Hotelliyö maksoi meiltä kolmelta kahden hengen huoneessa 259 yuania ja hintaan sisältyi aamupala. Aamiainen oli tosin mallia kiinalainen. Eli riisiä, papuja, munia, ituja, soijapapujuomaa… Otto ei suuremmin ilahtunut. Paahtoleipää sentään löytyi ja poika elikin sillä nuo ensimmäiset päivät. Itse nautin kyllä kovasti tuosta kiinalaisesta aamupalaversiostakin.
Koska Otosta ei mennyt lisämaksua huoneessa, tarkoitti se sitä, että poika nukkui mun vieressä yöt. Mikä tarkoitti, että minä itse en ihan hirveästi nukkunut.. Sängyt kun ovat leveydeltään 80 cm… vähän ahdasta oli, mutta sujui lopulta ihan hyvin, kun keksittiin nukkua varpaat vastakkain eli päät eri päissä sänkyä.
Hotellihuone oli erittäin siisti, niin kylppäri kuin itse huonekin. Oli taulutelkkari ja olisi ollut langallinen nettiyhteyskin, jos vain olisi kone ollut mukana. Ja kiinalaiseen tapaan huonehintaan kuului myös joka päivä uudet tohvelit, hammasharja, kampa, shampoot…
0 Kommentit to “Beijing Dong Dan Hotel”