Helmi hemmottelun tarpeessa oleville

Voi että mikä ihana viikonloppu takana. Olo on erittäin levännyt ja rentoutunut, ja erittäin hemmoteltu. Uuuuuh.. iiiiiihhanaa

Tällä kertaa en ollut missään Pohjois-Italiassa, Kaakkois-Aasiassa tai Karibian risteilyllä vaan Kirkkonummella :). Luit oikein: Kirkkonummella. Kylpylähotelli Långvikissä viettämässä Långweekendiä.

Miksei kukaan ole kertonut mulle aiemmin, että lähelläkin voi lomailla?? Tai siis kyllähän mä sen tietenkin tiedän, mutta miksi en ole aiemmin tätä oikeasti toteuttanut? Ei jää kyllä viimeiseksi kerraksi.

Tällä kertaa olin reissussa ystäväni Sadun kanssa, tyttöjen viikonloppu siis. Ystävän suosituksesta suunnistimme hemmotteluviikonloppu mielessä Kirkkonummelle. Långvik sijaitsee melkein Espoon rajalla, kuitenkin Kirkkonummen puolella. Hangon tieltä poistuttaessa ajetaan idyllistä pikkutietä kohti meren rantaa. Voin vain kuvitella kuinka kaunista siellä on kesällä, kun nytkin lumihankien keskellä paikka sai huokailemaan. Tuli  mieleen, että sinne täytyy tehdä pyöräretki kesällä. Mähän olen harrastanut näitä Helsinki-Hanko-pyöräilyjä muutaman kerran ja tie vaikutti yhtä idylliseltä kuin vaikkapa pikkutie Inkoo-Tammisaari välillä. En ole koskaan käynyt Porkkalassakaan – vois suunnitella jonkun sellaisen reitin mihin sekin osuisi..

Olimme pakanneet kassiin niin liikuntavarusteet kuin siistit iltakuteetkin ja molemmille tuli käyttöä. Illan ohjelma oli täysin avoinna, olimme vain varanneet paikat samppanja-tastingiin etukäteen. Halusimme vähän myös jotain liikuntaa ennen illan hemmotteluja.

Ensin tehtiin pieni kävely hotellin kuntopolulla ennen pimeän tuloa. Polun jumppatelineet jätimme testaamatta, mutta käytiin meren jäällä vähän hakemassa happea. Mikä ihana hiljaisuus ja mitkä maisemat!

Keli oli pilvinen, mutta jotenkin Långvikin rannassa oli niin ihanan rauhallista ja mieli lepäsi.

Happihyppelyn jälkeen oltiin valmiita kuntosalille. Mä uskaltauduin eka kertaa elämässäni juoksumatolle.. Satu puolestaan veti jonkin sortin pentathlonin, kun veti kilometrin melkein joka värkillä 🙂  Kiva sali ja hyvä musiikki, ainoa mitä kaipasin oli ihan tavallinen harjan varsi tai muu keppi, jolla olisi voinut tehdä alku- ja loppuvenyttelyjä – taidan vain olla vanhanaikainen 🙂

Kuntoilujen jälkeen siirryttiin miniloman varsinaiseen hemmotteluosioon – kylpylään. Ai että me nautittiin. Jo saunassa tuli ihanan meditatiivinen olo, kun taustalla soi rauhoittava musiikki ja luonnon äänet. Jotenkin tuli flashbackeja Japanin reissusta.

Kylpylän puolella oli matkauima-allas, pari poreammetta, kylmävesiallas ja verenkiertoa piristävät kahluualtaat (kylmä/kuuma). Saunoja testattiin kolme erilaista, normi suomalainen sauna, höyrysauna ja infrapunasauna. Mun suosikki oli kuitenkin se perinteinen kotimainen sauna. Amazonin suihkut sen sijaan olivat varsin hauska ja uusi kokemus. Allasosastolla olisi voinut viettää pitkäänkin aikaa, sillä siellä oli mahdollista nautiskella vaikka shampanjaa tai grillata itse avotulella vaahtokarkkeja – tai vain nautiskella tunnelmasta divaanilla löhöillen. Ei ihme, että hotellissa näkyi olevan paljon pariskuntia – ihanan romanttinen get-away-paikka.

Hotelli oli sisustettu kivasti. Oli paljon jänniä pikku yksityiskohtia. Luksusta arjen keskellä.

Samppanja-tasting järjestettiin talon viinikellarissa. Kivat puitteet. En harmikseni muista kyseisen tastingin vetäjän nimeä, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että tasting oli yksi parhaita, mihin koskaan olen päässyt osallistumaan. Maisteltiin kolmea eri samppanjaa ja saatiin kuulla valmistuksen periaatteista ja historiasta. Mahtavaa! Kun vielä muistaisi tuon kaiken oppimansa 🙂

Samppanja-tasting toi viikonloppuun sitä jotain erityistä kivaa.

Ja sitten syömään…. Te tiedättekin, että mun mielestäni riittävä peruste matkustaa jonnekin on hyvä ruoka. Voin kertoa monta hyvää paikkaa mihin kannattaa mennä ihan vain ruoan takia – Etelä-Korea, Italia, Nepal, Kirkkonummi.. 😉 Me otettiin Sadun kanssa molemmat ns. Kirkkonummi-menu ja sen kanssa nautittiin tarjoilijan suosittelemat viinit, mulla oli jotain Rieslingiä, mutta kun on lahopää niin ei muista nimeä – hyvää se oli :). Mä otin pääruoaksi kuhaa ja satu härkää. Molemmat oltiin erittäin tyytyväisiä. Mahtavan hyvää ruokaa. Ja mikä palvelu! On aina ilo, kun näkee, kuinka ihmiset nauttivat työstään. Harmikseni en muistanut kuljettaa kameraa mukanani, olisitte päässeet nauttimaan tekin silmillänne. MUTTA.. Löysin toisen blogin, jossa myös kerrotaan samaisesta menusta, joten voitte käydä tsekkaamassa kuvia ja lukemassa täältä Paleokeittiön sivuilta lisää.

Meillä oli tarkoitus mennä vielä illan päätteeksi Långweekendin ohjelmaan kuuluneeseen leffaan, mutta eihän sitä tällä iällä näköjään enää jaksa.. tai ehkä se kuitenkin johtui vain siitä, että kun on päässyt kylpylän poreisiin ja saunoihin sekä saanut hyvää ruokaa ja juomaa niin yksinkertaisesti ei enää kyennyt muuhun kuin uppoamaan hotellihuoneen pehmoisen vuoteen kätköihin. Mmmmmmm.. iiiiihhhanaaa. Tätä jokainen nainen tarvitsee. Hemmottelua ja hyvää oloa.

Matkatavarahuoneen ei tarvitse olla aina synkeä komero 🙂

Lomayhteenveto

Olipahan mahtava reissu! Jälleen kerran. Erilaista tässä oli se, että omat ennakkokuvani siitä, mitä risteily Karibialla on, romuttuivat jotakuinkin täysin. Minulla, kuten ilmeisesti melko monella muullakin on se käsitys, että A) risteilyt ovat ihan sikakalliita, B) niillä käy vain 75-vuotiaita amerikkalaismammoja, jotka raahaavat lierihattuisia miehiään satamasta toiseen rumissa amerikkalaisten tuulipukuvastineessa, C) viikko laivalla on aivan helkutin tylsää. VÄÄRIN! Unohda ruotsinristeilyt -nyt puhutaan jostain ihan muusta.

Risteily oli oikeastaan varsin edullinen vaihtoehto kaukomatkaksi. Reissun aikana näki aivan valtavasti uusia paikkoja. Laivan asiakaskunta koostui melko tasaisesti 1-80-vuotiaista matkustajista, enemmistö kuitenkin ehkä noin 30-50 vuotiaita – ainakin tällä reitillä. Pohjoisempana lie nuorempaa porukkaa ja Euroopan risteilyillä arvaisin väen olevan himpun vanhempaa. Laivalla oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa, johon olisi halunnut osallistua, mutta oli pakko valita runsauden pulan vuoksi. Jääpähän jotain ensi kerralle.

Oli ihanaa olla hemmoteltavana. Henkilökunta laivalla oli erittäin palvelualtista olematta kuitenkaan limaälllöttävää. Retkivalikoima oli monipuolinen, ja pystyi myös toimimaan täysin itsenäisesti ilman ohjaavaa ryhmää. RUOKA – se oli taivaallista. Ihan pelkästään ruoan takia suosittelen Karibian risteilyä. Voi syödä itsensä totaaliseen ähkyyn vaikka 24 h, jos niin haluaa. Ja kukapa meistä ei haluasi, eri asia kuka siihen pystyy..

Puerto Ricossa ruoka rajoittui pikaruokapaikkoihin meidän kokemuksen pohjalta. Tai ainakin, jos jotain muuta halusi, sai tehdä niin paljon töitä, että me emme siihen kyennet. Viikko pikaruokaa ei ketään tapa. Tosin kyllästyttää jo kovasti. Auton vuokraus on erittäin suositeltavaa, mikäli ei pelkää kaistapäistä liikennettä. Auto antaa valtavasti vapauksia liikkua paikasta toiseen. Ensi kerralle jäi vielä tsekattavaksi ainakin bioluminaatiolahdet ja maailman suurin UFO-satelliitti.

 

Ostoksilla Barcelonetan outleteissä

Ystäväni Ninan nettibongauksen perusteella ajelimme parina päivän kauemmas länteen Barcelonetan kaupunkiin, jossa oli suuri outlet-myymälöiden keskittymä. Huh mikä paikka! Täynnä shoppailtavaa 🙂

Otto osti jotain merkkivaatteita pari kassillista, äiti löysi myös Niken lenkkarit ja minä päädyin ostamaan vitamiineja. No ostin mä vaatteitakin. Ihanaa, kun voi ostaa jotain mikä on laaduksta, mutta ei silti maksa maltaita. Oikeastaan ihan näiden outletien vuoksi kannattaa joskus lähteä matkalle. Pelkkää säästöä koko matka 🙂

Barcelonetaan on helppo löytää. San Juanista ajaa vain länttä kohti moottoritietä nro 22, kunnes tulee liittymä nro 55 ja kääntyy siitä sitten pikkutielle. Outlet-keskus näkyy motarille, joten loppusuunnistus on helppoa.

Lepolomaa Doradossa – Hyatt Hacienda del Mar

Olin varannut hotels.comin kautta meille hotellin Puerto Ricon pohjoisrannikolta, reilut 30 km länteen pääkaupungista San Juanista, pienestä kaupungista nimeltään Dorado. Löysimme Isla Verdeltä Doradoon hyvin ilman eksymistä. Ajoimme pääasiassa moottoritietä 22 tietullien kautta Doradoon asti, kääntyen liittymästä nro 22, josta sitten pikkuteitä rannikolle. Helppoa lopulta, kun oppi lukemaan paikallisia tieliikennemerkintöjä.

Hyatt Hacienda del Mar

Hotellimme oli apartamentoshotelli, hieman kulunut mutta kotoisa. Meillä oli iso huone omalla parvekkeella ja keittiöllä, jossa oli jääkaappi, leivänpaahdin, mikro ja kahvinkeitin. Hotellihintaan ei kuulunut aterioita kuten ei muualla Puerto Ricossa yleensäkään. Siksikin tämäntyyppinen hotelli oli meille ideaali. Sen sijaan meillä oli maksutta käytössämme yksi Puerto Ricon suurimmista uima-altaista kuumine porealtaineen, tenniskentät, täyspitkä minigolf-kenttä, koriskenttä, beachvolley-kenttä, iso lasten kiipeilyteline ja mahtava lähes yksityinen ranta. Kaikki uimarannat Puerto Ricossa ovat julkisia rantoja, mutta syrjäisen sijainnin takia tämä ranta oli lähes autio ja vain lähinnä hotellivieraiden käyttämä.

Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja ei suuttunut vaikka kadotimme minigolf-palloja tai haimme ylimääräisiä pyyhkeitä ym. Ihan mahtavaa oli myös ilmainen nettiyhteys ja koneet hotellin aulassa. Oli mukavaa päästä lukemaan, kuinka Suomessa oli samaan aikaan kylmintä 50 vuoteen ja painua sitten takaisin rannalle hikoilemaan :).

Hotellilla oli myös joka päivä jotain ohjelmaa lapsille. Tarjolla oli leffoja ja kisailuja – meillä aika tuntui kuluvan ihan muutoinkin, joten jätimme ohjatut ohjelmat väliin.

Allasbaari auki aamusta iltaan

Olin lukenut tripadvisorin kommenteista tai jostain, että hotellilla ei ole ruokatarjoilua kuin vain tiettyyn aikaan päivästä, mutta tämä asia oli selvästi muuttunut niistä kommenteista. Baari oli auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Emme kuitenkaan syöneet siellä kuin kerran, sillä kävimme mielummin lähikylillä syömässä tai marketissa hakemassa jotain syömistä huoneeseen. Lähistöllä oli parikin ostaria, josta sai sekä ruokaa että vaatteita edullisesti. Otto tyhjensi myös paikallisen Game Stopin ostamalla edullisesti käyttettyjä PlayStation2-pelejä. Näihin peleihin piti tosin sitten Suomessa ostaa koodinpurkaja, jotta pelit saatiin toimimaan, koska ne olivat tietenkin US-koodattuja. Mutta hyvin toimivat purkajan avulla.

 

Muutamia lisäkuvia Doradosta tämän linkin takana. Ja Puerto Ricosta tämän linkin takana.

Autovuokraus Puerto Ricossa – toimii!

Kun Royal Caribbeanin retkibussi heitti meidät San Juanin lentokentälle soitin sieltä autovuokraamoomme Charlie’s Car Rentaliin, josta meidät tultiin tila-autolla hakemaan vuokraamolle. Kätevää. He olisivat hakeneet ilmaiseksi myös laivaterminaalista, mutta tällä kertaa valitsimme tämän tavan. Voin erittäin lämpimästi suositella kyseistä firmaa, jos mietitte uskaltaako paikalliselta firmalta vuokrata. Palvelu oli erittäin hyvää ja kaikki toimi niin kuin oli sovittu.

Vuokraamo sijaitsi fyysisesti hyvin lähellä ensimmäisen yön hotelliamme Isla Verdellä. Tosin tajusin tämän vasta sitten, kun olimme loman lopussa palauttamassa autoa :D: Olin netissä varannut meille C-luokkaan kuuluvan auton, joka oli Kia Rio automaattivaihteella. Auto oli uusi, hyväkuntoinen ja muutoinkin hyvä peli ajella. Vuokraus sujui kuin muuallakin maailmassa. Luottokortilta otettiin vakuus, jonka sai parin päivän viiveellä palauttaessa takaisin.

Itse vuokraus oli hyvin edullista. Koko hinta oli 295 $ oli kuuden päivän vuokra, josta itse auton vuokra maksoi noin puolet. Otin nimittäin kaikki mahd0lliset vastuuvakuutukset, jotta mahdollisessa kolaritilanteessa ei tarvitsisi käydä maksumieheksi.

Liikennekulttuuri Puerto Ricossa on hyvin hmmm latinoa.. Ohitellaan mistä sattuu, ajetaan tuhatta ja sataa sekä osa autoista näkyi pysyvän kasassa lähinnä pyhällä hengellä. Meille ei onneksi mitään sattunut.

 

Paluu Puerto Ricoon, El Yunque – day 8

Royal Caribbeanilla on kyllä kaikki organisoitu viimeisen päälle hyvin. Edellisiltana pakatuttuihin laukkuihin oli meille annettu laitettavaksi eriväriset ja eri numeroilla varustetut tagit, joiden perusteella laukut löytyivät omasta rivistään satamahallista. Meidän koodi oli pinkki nro 1. Laukut olivat 1. rivissä ja pinkillä koodilla ne löytyivät helposti.

Ennen laivasta poistumista ”me pinkit” kokoonnuimme Imperial loungeen klo 7.45 mennessä. Siellä meille post-touriin osallistuville jaettiin rintapieliin uudet tarrat, jonka perusteella meidät ohjattiin satamassa oikeaan bussiin. Käsittämättömän nerokasta kaitsentaa ilman, että tunsi itsensä tarhalapseksi.

Matkalaukkujen poiminnan jälkeen oli muodollinen passi- ja tullitarkastus. Pari sanasta ja sillä selvä. Satamassa sitten nostettiin matkalaukut kuorma-auton kyytiin. Se vei ne valmiiksi lentokentälle meitä odottamaan sillä aikaa, kun me lähdimme vielä käymään El Yunquen sademetsässä retkellä.

Tämä retki ei mikään kovin ihmeellinen ollut. Olisi ehkä kannattanut jättää väliin, mutta ajattelin, että on helppoa meidän jatkon kannalta, kun pääsemme suoraan lentoasemalle ilman että meidän tarvitsee raahata laukkuja minnekään itse.

Retkellä ajoimme Puerto Ricon itäosiin vuoristoon ja siellä USA:n ainoaan sademetsään El Yunqueen. Pysähdyimme ensin luontokeskuksessa, jossa me näimme lähinnä vain kahvilan jonon, koska Otolla oli nälkä ja jonotimme ranskalaisia.. Noh, en tiedä olisinko muutoinkaan jaksanut tutustua keskukseen sen ihmeemmin. Keskuksesta ajoimme sitten ylemmäs vuoristoon ja teimme lyhyen kävelyn sademetsässä. Boring.. Ei oikein sykähdyttänyt – tai ehkä olen vain nirso, mutta Indonesian ”suuressa ja villissä” sademetsässä käyneenä tämä oli lähinnä kuin olisi Korkeasaaressa pistäytynyt. Mutta autenttista sentään oli.. sademetsässä kun oltiin niin saatiin kyllä useampikin sadekuuro niskaamme. Hyvä.

U.S. Neitsytsaaret, St. Thomas – day 7

Jälleen aurinko paistoi meille, kun saavuimme tällä kertaa Charlotte Amalien satamaan Yhdysvaltain neitsytsaarilla, St. Thomasilla. Päivän retkemme oli nimeltään Turtle Cove Sail & Snorkel Tour. Odotellessamme retken alkua tapasimme San Juanin satamassa tutustumaamme chicagolaiseen Joaniin. Joan oli hämmästellyt Oton valtavia pinkkejä crockseja… poika kun oli lainannut mummin isot croksit, kun omat olivat jääneet Suomeen. No nyt oli pojallekin saatu uudet kengät Arubalta, ei tarvinnut enää mummin suurissa kengissä kulkea. Tämä Joan miehineen oli hauskaa seuraa ja äitikin pääsi treenaamaan kielitaitoaan seurustelemalla pariskunnan kanssa sillä aikaa, kun men Oton kanssa olimme meressä.

Matkustimme purjeveneellä luonnonsuojelualueelle. Matka kesti noin 45 minuuttia. Saaren ympärillä vesi oli uskomattoman väristä. Ihan käsittämättömän kaunista. Siis oikeasti. Wau. Snorklailimme saaren edustalla, jossa ei ollut paljoa koralleja, mutta alue oli kuuluisa siitä, että kilpikonnat viihtyvät siellä. Näimmekin useita konnia. Jotain uutta siis minullekin, en ole ennen luonnonvaraisia kilpikonnia nähnyt.

Royal Caribbeanin retkillä turvallisuus on ykkösasia. Snorklaamaan ei pääse ilman kelluntaliivejä, tosi voi valita itse että puhaltaako niihin ilmaa vai ei.

Retken miehistö oli jälleen kerran ihan mahtavaa. Palveluasenne on kohdallaan. Meno oli rentoa  ja hauskaa. Ei mitään nipotusta. Rommi virtasi ja jokainen sai hirvittävän ruman pirattitatuoinnin – minkä otti ihan mielellään kaiken lisäksi :D.

Retken jälkeen käytiin vähän shoppailemassa maissa. Löysin myös edullisen nettikahvilan, joten me jumitimme Oton kanssa itsemme sinne. Laivallakin on netti, mutta siellä tunnin surffailu maksoi 35$ ja tuolla maissa se maksoi vain 5 $. Olut maistui kummasti meripäivän jälkeen. Testasimme mummin kanssa paikallista neitsytsaarten olutta, joka oli erittäin hyvää ja halpaa – pullo maksoi 2,5  $ eli 1,80 euroa.

Ilta meni osittain pakatessa. Matkalaukut piti pakata valmiiksi klo 23 mennessä ja nostaa hyttien ulkopuolelle odottamaan. Siitä henkilökunta sitten vei laukut satamaan odottamaan meitä. Ja koska oli viimeinen ilta laivalla, söimme erityisen hyvin ja hartaudella ja väänsimme itsemme sitten täydellä mahalla yöllä poreammeeseeen vielä nauttimaan Karibian kuumasta yöstä. Laiva lillui koko illan St. Thomasin edustalla ja jatkoi vasta yöllä matkaa takaisin kohti Puerto Ricoa.

Lisää kuvia St. Thomasilta voit katsoa tämän linkin kautta.

Dominica – day 6

Dominicalla lähdimme Oton kanssa kahdestaan retkelle, koska äiti joutui peruuttamaan oman osallistumisensa poikkimenneen käden vuoksi. Harmi, sillä Doris olisi takuuvarmasti pitänyt tämän päivän hurjasta menosta. Osallistuimme River Tubing & Emerald Pool Adventureen. Tämä retki oli ehdottamasti koko risteilyn paras retki.

Dominica on vehreä vuoristoinen saari, jossa sataa paljon. Saaren itäpuoli on yksi maailman sateisimmista paikoista. Dominica on itsenäinen valtio, se kuului aiemmin Isolle Britannialle, mutta itsenäistyi vuonna 1978. Maa oli selvästi kehittymättömättömin näistä missä pysähdyimme. Paikoitellen se muistutti filippiinejä tai jopa nepalia – kaunis, mutta köyhä maa.

Päivän retki oli, kuten jo mainitsin, aivan huippu! Ajoimme ensin bussilla kapeaa ja kuoppaista vuoristotietä ylös samalla kun opas lateli ulkomuistista faktoja Dominicasta. River Tubing oli sananmukaisesti koskenlaskua isolla renkaalla. Kaikille annettiin kypärät päähän ja kelluntaliivit päälle ja hypättiin isolla renkalla koskeen. Oton renkaassa oli pohjalauta, mutta minulla pylly osui karikoihin matkan varrella. Reitti oli tooooosi pitkä ja väliin mahtui useita koskipaikkoja. Ihan mahtavaa. Pysähdyttiin aina välillä odottaan, että koko porukka pysyy kasassa ja sitten taas jatkettiin matkaa. Meillä oli Oton kanssa ”korallikengät” jalassa, mikä olikin fiksua. Sen verran kivikkoinen joen pohja oli, että olisi ollut ikävää olla paljain varpain. Jotkut näyttivät pitävän lenkkarit jalassa. Mikä ettei, mutta on siinä ollut sitten kova kuivattaminen kengissä. Nämä uimakengät oli fiksu valinta.

Laskun jälkeen meidät ajettiin taukopaikkaan, jossa saimme jälleen rommia/limpparia ja pääsimme vessaan. Tauon jälkeen jatkoimme ylös sademetsään, jossa saimme omaan tahtiin kävellä viidakon keskellä olevalle lammelle. Meidän vauhdikkaalla kävelytyylillä matkaan kului 10 minuuttia, joillakin meni reilu vartti. Sademetsässä oli ihastuttava pieni vesiputous ja sen juurella emeraldin värinen puhdas ja kirkasvetinen lampi, jossa uimisen kerrotaan tuovan pitkää ikää ja terveyttä. Otto rakasti lampea. Olihan siellä mukavaa uida, kun vesi ei ollut suolaista, mutta koska olimme keskellä sademetsää, oli siellä melko pimeää ja minä olisin kaivannut hieman auringonvaloa lämmittämään – vilukissa kun olen 🙂

Laiva lähti Roseausta jo klo 15.30 kohti Neitsytsaaria, joten emme käyneet satamaa kauempana. Eikä oikein tehnyt mielikään, kun oli tottunut ”helppoihin” matkakohteisiin reissun aikana ja ei jaksanut kohdata kurjuutta ja köyhyyttä. Kauheaa edes tunnustaa tällaista, mutta näin sitä muuttuu kehitysmaamatkustajakin ympäristön avustuksella ”hienohelmaksi pakettimatkalaiseksi”. Sen sijaan siirryimme laivan uima-altaille kuuntelemaan jamaicalaista bandia ja uimaan ja nauttimaan virvokkeita.

Lisää kuvia Dominicalta voit katsoa tästä linkistä.

Toinen päivä merellä – day 5

Meripäivän kunniaksi nukuttiin pitkään aamulla. Tai siis pitkään ja pitkään. Puoli kahdeksan oltiin ylhäällä koko porukka. Äidiltä oli tosiaan kuume laskenut ja olo parantunut. Käytiin Windjammerissa nirvanaisella ähkyaamupalalla.

Päiväksi emme suunnitelleet mitään ohjelmaa. Kunhan vain oltiin ja tehtiin mitä mieleen tuli. Tai siis Otto pakotettiin tekemään hieman läksyjä, mutta muutoin oltiin kuin ellun kanat. Pelattiin välillä minigolfia, uitiin ja otettiin aurinkoa. Ja käytiin luistelemassa. Luistimet olivat sellaista fits all – fits nobody -mallia, mutta kyllä niillä nyt luistelemaan pääsi. Kypärä oli pakollinen kaikilla – ja ihan aiheesta. Sen verran mielenkiintoisia luistelusuorituksia siellä oli. Luistelemaan ei myöskään päässyt ilman pitkälahkeisia housuja ja sukkia.

Lounaalla käytiin Vivaldi-ravintolassa, kun ei kerrankin ollut kiire minnekään. Meillä oli hauskaa kanadalaista pöytäseuraa. Ja ensimmäistä kertaa kuulimme suomea, kun turkkilainen tarjoilijamme täräytti laulaen Hämä-hämähäkin :). Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun suomea kuulimme. Koko laivalla ei ollut muita suomalaisia. Ruotsalaisia oli pari seuruetta, samoin norjalaisia ja tanskalaisia sekä yksi virolainen pariskunta. Muutoin vieraat olivat enimmäkseen jenkkejä tai kanadalaisia. Suites us.

Äiti sai vihdoin irrottaa kipsin kädestään hetkeksi ja pääsi uimaan. Mahtoi olla ihanaa. Hän ei tosin kyennyt kivulta vielä uimaan, mutta poreammeessa lillunta onnistui hyvin.

Illalla oli vuorossa risteilyn toinen muodollinen illallinen ja sinne mekin nyt sitten osallistuimme. Otto tosin vastahakoisesti puki puvun päälleen, mutta sai kyllä useita ihastelevia kommentteja keski-ikäisiltä tädeiltä :). Komea poika pitkässä tukassaan puku päällä. Meidän illallissali oli Mozart – nimetty tietysti meidän matkamaskottimme Mozartin mukaan..

Lisää kuvia laivalta voit tsekata tästä.

Aruba – day 4

Taas aamupala huoneeseen – tähän voisi vaikka tottua..

Aruballa meillä oli vuorossa retki nimeltään Sail, Snorkel, Swim and Swing. Lähtö oli klo 8.30 laivaterminaalista. Ajettiin ensin hulvattoman bussikuskin, banditosmiehen Soleimonin, kyydissä tuunatulla Banana-bussilla toiselle Aruban suosituimmista rannoista Palm Beachille, jossa hyppäsimme puisen purjelaivan kyytiin. Maisemat olivat käsittämättömän upeat. Aruballe voisin kuvitella tulevani ihan rantalomalle joskus. Tosin saari on melko pieni, joten tekemistä ei taida paljon muuta olla kuin nauttia merestä ja rannoista – mutta sehän yleensä riittää 🙂 Let’s go bananas!

Päivän aikana teimme merellä kolme pysähdystä snorklaamaan. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla oli uponnut laivanhylky. Tai siis kai kaikki hylyt ovat uponneita.. anyway. Ihan kiva. En ole ennen hylkyä nähnytkään, saati sitten snorklaamalla tutkinut elämää sen ympärillä.

Toinen pysähdys oli ihan rannassa, jossa oli jonkin verran pikkukaloja. Otto pelleili ja huuteli Pete-kalan perään. Tuttuja kuulemma Thaimaan loman ajoilta. Pete oli siis klownikala :). Itse ihastelin lähinnä meren mahtavaa väriä ja ihan vain nautiskelin snorklauksesta. Merenalaisista maisemista mikään ei ole oikein Malediiveilla käynnin jälkeen sykähdyttänyt. Ei ole tullut vastaan niiden maisemien voittanutta.

Kolmannella pysäkillä suurin osa heitti snorkkelit ja räpylät pois. Vuorossa oli retken Swing-osuus. Saimme hyppiä laivan kannelta merirosvolaivatyyliin köyden varassa mereen. HAUSKAA!  Äiti pysytteli kuumeisena laivan katoksen alla varjossa ja yritti nauttia katselemalla meidän pomppimista. Ja nautti samalla rum punchia. Liekö rommi vai se curçaolainen hevoslinimentti tehonnut, kun kuume laski seuraavaan yön aikana pois. Äidillä oli onneksi seurana hottikset Sweet Dushi ja Jalapeño -eli meidän kipparit 😉

Iltapäivällä äiti jäi hyttiin nukkumaan ja me lähdimme Oton kanssa kiertelemään Oranjestadin katuja. Käytiin Hard Rock Cafessa ja hauskassa ”dollaribaarissa” kaljalla. Jälkimmäisessä tutustuimme hauskaan venezuelalaiseen pariskuntaan, joka oli käynyt Suomessa. Ja me olemme käyneet Venezuelassa, joten meillä oli paljon yhteisiä jutun aiheita.

Illalla, kun laiva lähti ylittämään merta kohti itäistä Karibiaa alkoi tuulla todella kovaa. Erikoista on, että keinuntaa ei laivassa tuntunut lainkaan, mutta esim. minigolfin peluusta ei tullut mitään, kun tuuli siirsi pallot ja itsekään ei meinannut pystyssä pysyä. Mutta ei siis keinuttanut. Tämä on varmaan lohduttavaa tietoa muillekin matkapahoinvoinnista kärsiville. Minä itsehän en voi mennä edes Lintsille ilman matkapahoinvointilääkitystä, mutta tällä reissulla en tarvinnut lääkettä kertaakaan. Minigolfin sijaan menimmekin Oton kanssa nauttimaan drinksut Sky Bariin 😀

Lisää kuvia Arubalta voit katsella täältä Flickrin albumistamme

Curaçao – day 3

Laiva saapui Curaçaon (lausutaan kurasau :)) pääkaupunkiin Willemstadiin vähän ennen klo 8. Me mukavuuden haluisina tilasimme aamiaisen hyttiin ja nautimme sen omalla parvekkeella katsellen maisemia laivan lipuessa satamaan. Huonepalvelun käyttäminen on Royal Caribbeanilla ilmaista muulloin paitsi yöllä 02-06 välissä. Ihan mahtavaa mun mielestäni. Meille tuotiin iso kärryllinen lautasia ja näytti, että sillä määrällä ruokaa olisi ruokkinut ison ryhmän, mutta niin vain kummasti kaikki ruoka upposi meidän kolmen vatsoihin.

Olin ostanut etukäteen netistä meille retken Day at the Beach by Boat. Matkaan lähdettiin puoli kymmenen aikaan laivan vierestä. Matkan aikana laivan kapteeni kertoi Curaçaon historiasta Hollannin alusmaana. Curaçaolaiset ovat hollannin kansalaisia ja he kaikki puhuvat käytännössä neljää kieltä: paikallista papiamentoa, hollantia, englantia ja espanjaa.

Minulle oli yllätys, että Curaçaolla ei ole lainkaan omia luonnonvaraisia hiekkarantoja vaan kaikki uimarannat ovat keinotekoisia ja että hiekka tuodaan naapurisaarelta Arubalta. Tunnetuinta Suomessa maisemien lisäksi lienee Curçaon sininen likööri.

Meidän retkikohteemme oli ihastuttava laguuni – keinotekoinen tietenkin. Uitiin ja otettiin aurinkoa ja chillailtiin – mitä muuta ihminen voisi kaivata. Saimme pienen sadekuuronkin niskaamme, mutta se meni lähestulkoon ohi sillä aikaa, kun pistäydyimme matkamuistokaupassa ostoksilla. Paluumatkalla kippari ajoi delfiinikeskuksen ohi ja saimme kaupanpäälle nähdän delfiinien hyppyesityksen – great 🙂

Iltapäivän vietimme Willemstadissa shoppaillen. Laivalta oli lyhyt matka kävellä kaupungin keskustaan ja eksymisen vaaraakaan ei ollut. Kaupungissa oli helppo navigoida. Talot olivat ihastuttavan värikkäitä – ihan kuin jossain leikkimaailmassa. Yleisilme oli varsin eurooppalainen, joten se ei varsinaisesti minua kiehtonut, mutta mukavaa meillä silti oli. Otto shoppaili Quick Sivlerin vaatteita edullisesti ja minäkin löysin kesämekon. Äiti raukka oli sairaana ja veto pois, joten ei oikein jaksanut innostua kauppojen tarjonnasta. Otto ja mummi lähtivätkin kahdestaan aiemmin takaisin laivalle uimaan ja minä jatkoin vielä hetken kaupoissa pörräilyä ja kävin ostamassa Dorikselle jotain hevoslinimenttiä flunssaan paikallisesta apteekista. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta tehokas lääke löytyi.

Päivän päätteeksi lilluimme Oton kanssa laivan porealtaissa siemailimme drinkkejä. Kuuma, tumma Karibian yö ja tähtitaivas. What a feeling!

Lisää Curaçaon kuvia voit tsekata tästä.

Päivä merellä – day 2

Heräsimme kaikki pirteinä joskus ennen klo 7 aamulla ja haisteltiin meri-ilmaa parvekkeelta. Minä aloitin urani lenkkeilijänä Karibialla. Kävin juoksemassa laivan kannella pienen lenkin. Näinhän se pitää aloittaa, aivan kuin lemmenlaivassa aikanaan 🙂

Aamupalalle mentiin illallispaikkaamme Windjammeriin. Aamupala oli aivan mahtava! Kaikkea mahdollista oli tarjolla kaurapuurosta muroihin, tuoreita hedelmiä, juustoja, munakasta, erilaisia leipiä ja pullia, leikkeleitä, you name it.. Mutta miksi ihmeessä kukaan söisi kaurapuuroa, kun kaikkea muuta ihanaa oli tarjolla.. Kahvikin oli ihan kelvollista.

Toisen risteilypäivän aikan ylitimme Karibianmeren ja matkasimme kohti Etelä-Amerikan rannikkoa. Olimme siis koko päivän merellä. Tämäkin oli meistä varsin osuva reittivalinta meille. Ei heti tarvinnut alkaa ”ryntäilemään” tutustumaan johonkin maakohteeseen vaan saimme ottaa ihan rauhallisesti laivaan tutustuen ja kansituoleilla maaten. Käytimmekin koko päivän laivaan tutustumiseen. Pelattiin suosikkipeliämme minigolfia, korista ja lentistä. Otto rullaluisteli rullaluisteluradalla, minä en uskaltanut kokeilla vaan tyydyin valokuvaamaan.

Koska oli ystävänpäivä oli laivalla paljon Valentine’s kamaa tarjolla. Ravintolat panivat parastaan ja kaupoista sai ostaa rekvisiittaa. Illalla olisi ollut myös matkan ensimmäinen formal dinner, mutta koska äiti oli sairaana emme valinneet istuvaa illallista vaan palasimme tuttuun Windjammeriin ja Island Grilliin. Koska melkein kaikki olivat pääruokasaleissa syömässä ja tarjoilijoilla oli paljon luppoaikaa, saimme erityisen hyvää palvelua Windjammerissa. Laivalla on muuten erityisen helppoa noudattaa karppaajan ruokavaliota – on niin paljon kaikkea ihanaa tarjolla, että edes kaikkea ei ehdi testaamaan.

Laivalla jaetaan joka ilta hytteihin seuraavan päivän ”Daily planner”, jossa kerrotaan tulevan päivän ohjelma. Laivalla tapahtuu koko ajan hirvittävän paljon. On tietovisoja, showesityksiä, erilaisia kursseja niin ruoanlaitosta kuin liikuntaryhmiä ym. Meillä suuri osa jäi koettavaksi seuraavalle risteilylle. Ei yksinkertaisesti ennättänyt. Daily plannerissa myös kerrottiin pukukoodit kyseisen päivän illallisille, säätiedotus, vinkkejä maihinnousun kohteeseen, siinä oli päivän tarjouksia ym. ym. Viimeisen päälle ajateltua kaikki. Helppoa olla turistina – valmiiksi pureskeltua mutta ei kuitenkaan pakkosyötettyä. Voi valita mihin osallistuu tai osallistuuko yhtään mihinkään.

Tämän linkin takana lisää kuvia laivalta.

Risteily alkaa – day 1

Lähdimme joskus vähän ennen kahta taksilla hotellilta kohti Pan Americanin laituria, josta Royal Caribbeanin laivat lähtevät. Taksimatka maksoi tippien kanssa 30 $. Satamassa kaikki oli organisoitu kuin Saksassa konsanaan. Jono kulki ulkona katoksen alla, tai itse asiassa jonoja oli kaksi. Ensin jonotettiin paikkaan, jossa luovutettiin matkalaukut kuljetettaviksi laivaan. Itse ei tarvitse viedä kuin käsimatkatavara – tai ei sitäkään tarvitse itse viedä jos ei halua. Suositeltavaa on kuitenkin ottaa jotain vaihtovaatetta tm. mitä illalla voi tarvita. Laukut toimitettiin hytin ovelle vasta myöhemmin illalla. Jonotettaessa jaettiin matkalaukkuihin tagit, joihin kirjoitettiin hyttinumero ja nimi. Lisäksi siinä odottaessa täytettin terveystutkimuslaput, joissa kyseltiin erinäisiä kysymyksiä viimeaikaisesta terveydentilasta ym.

Laukkudropin jälkeen oli passi- ja lipputarkastus sekä käsimatkatavaran läpivalaisu. Alkoholiahan laivoille ei saa viedä, joten viimeistään tässä vaiheessa ne poimitaan pois matkatavaroista. Ne saa toki takaisin sitten ennen paluuta lähtösatamaan.  Tämän jälkeen oli vuorossa check-inn sukunimen mukaan jaetuissa tiskeissä. Ei ollut minkäänlaisia jonoja. Saatiin hyttikortit ja päästiin alkamaan varsinainen risteily. Hyttikortteihin oli merkitty valmiiksi illallissalin nimi, johon olin bookannut meille illallisia etukäteen. Kortissa oli myös merkintä pelastusveneen numero sekä tieto siitä, että olin ostanut Coca-Cola-paketin ennakkoon – eli rajattomasti limuja – sekä saimme termosmukit limuja varten Oton kanssa.

Laivaan mennessä oli vielä kertaallen matkatavaroiden läpivalaisu – sekä tietysti se pakollinen valokuvaus.. Meidän hytti 7610 oli suht keskellä laivaa, enemmän peräpäässä kuitenkin. Hytin pystyi itse valitsemaan, kun teki risteilyvarauksen. Meidän hytti oli laivan menosuuntaan vasemmalla puolella eli paapuurissa. Valinta oli hyvä, sillä lähes kaikissa satamissa maihinnousu tapahtui siltä puolen ja oli mielenkiintoista seurata elämää maissa omalta parvekkeelta.

Olin tilannut etukäteen hyttiin alkoholitonta kuohuviiniä, jotta Ottokin voisi sitä nauttia, sekä pullon valkoviiniä ja suklaakakun. Viini ja kuohari oli jo valmiina ja kakku tuotiin jonkin ajan kuluttua. Oli sitä mukava sitten istuskella parvekkeella, katsella muiden laivaannousua ja nauttia kakkua kera kuohuviinin 🙂

Pelastusharjoitus kaikille matkustajille

Kello 18 oli vuorossa koko laivan matkustajille pakollinen pelastautumisharjoitus. Jokaisen piti mennä omalle pelastautumisasemalleen. Otto sai jo laivaan noustessa ranteeseensa rannekkeen, johon oli merkitty mille pelastusasemalle hän kuluu. Tosi tilanteessa henkilökunta ohjaa lapset oikeille pelastusveneille ja vanhempien tarvitsee vain huolehtia, että itse päätyvät oikealle asemalleen.

Tutustumista laivaan

Laiva oli aivan valtava. Siis oikeasti.. Huh. Suomalaisena sitä kuvitteli, että onhan nämä laivat nähty, kun lapsesta asti on noilla risteilijöillä tullut seilattua Itämerta iskän luo Ruotsiin ja muutoinkin. Mutta joo. Tämä laiva oli ISO. Laivassa oli 15 kerrosta, useita uima-altaita, kiipeilyseinä, lenkkirata, kuntosali, luistinrata, koriskenttä, minigolf, lukuisia ravintoloita, leffateatteri jne. Otto ehti heti ensimmäisenä testaamaan uima-altaan, minä en vielä ja äiti raukka ei kipsinsä kanssa muutoinkaan päässyt. Keskityimme siis nauttimaan piña coladaa 😀 ja pelattiin minigolfia, koripalloa ja pingistä…

Illallista syötiin myöhemmin kantapaikaksi osoittuneessa Windjammer-ravintolassa. Ravintola oli perinteinen buffa toiminnoiltaa, mutta ruoan laatu ja monipuolisuus hakkaa ruotsinlaivojen tarjonnan mennen tullen.

Oma hytti-isäntä

Jokaisella hytillä oli oma hytti-isäntä. Tai kai emäntiäkin ehkä oli, ei vain sattunut minun silmiini meidän kerroksessa. Meidän hytti-isäntä oli nimeltään Antonio ja hän oli filippiineiltä. Antonio kävi esittäytymässä meille ja kertoi hytin toiminnallisuuksista. Lisävuode, jossa Otto nukkui, oli fiksusti sijoitettu kattoon meidän parivuoteen yläpuolelle. Näin se ei vienyt tilaa keneltäkään päiväaikaan. Ensimmäisenä iltana taivuimme kaikki aikaisin nukkumaan – yksinkertaisesti silmät eivät pysyneet pitkään auki.

Päivä San Juanissa

Herättiin aamulla klo 8 maissa levänneinä ja käytiin aamiaisella hotellin yhteydessä olevassa kahvilassa, joka muistutti kovasti Paluu tulevaisuuteen -leffan 50-luvun baaria. Makee paikka :). Isla Verden upea uimaranta oli vain noin 200 metriä hotellilta, joten suunnistimme aamupäiväksi sinne. Hotellin respaan sai jättää laukut ilmaiseksi säilöön, joten mehän hyödynsimme tilanteen heti. Meillä oli reilusti aikaa levätä ennen laivalle siirtymistä.

Oli niiiiin ihanaa! Aurinko paisto, meri oli lämmin ja hiekka valui varpaiden välistä. Käveltiin rannalla ja uitiin, otettiin loman kunniaksi oluet ja limut ja lopuksi syötiin katugrillistä maailman parasta kanaa. Ottokin veti tripla-annoksen, kun se oli oikeasti niin älyttömän hyvää :). Ja edullista.. Kaksi kana-annosta ja 3 juomaa olivat yhteensä 8 $. Ranta oli erittäin siisti ja sieltä puuttui tyystin monen paikan pilaajat – rantakaupustelijat. Olisimme voineet jäädä alueelle useammaksikin yöksi.  Otto myös nautti Isla Verden loistavista parkour-olosuhteista juoksemalla kirjaimellisesti seinille ja kaiteille.

Kohti Puerto Ricoa

Lähdimme matkaan 12.2. Finnairin lennolla AY33 kohti New Yorkia.  Lähtö oli klo 14.10 ja perillä olimme vähän ennen klo 16 iltapäivällä. Matkaa Finnairin näyttötaulun mukaan oli 6613 km. Nopeasti kilometrit sujahtivat alla ja laskeuduttiin aikataulussa JFK:lle. Otto hihkui innosta, kun lähestyttiin NYC:ia: oli hauska seurata lähiöiden elämää koneen ikkunoista.

Kentällä virkailija piti ihmismassat käsittämättömän hienosti otteessan. Jokaiselle oli oma paikkansa ja sooloilua ei suvaittu ilman ripitystä.  Passivirkailija kyseli melko tarkasti taustoja, mm. että onko lapsen isä tietoinen siitä, että lapsi on täällä matkalla mukana ja mikä matkan tarkoitus on. Me luultavasti pääsimme helpommalla kuin monet muut, koska määränpäämme oli Puerto Ricossa ja olimme vain transfermatkustajina NYCssa. Silmistä otettiin valokuva ja molemmista käsistä kaikkien sormien sormenjäljet.

Passintarkastuksen jälkeen haettiin laukut hihnalta ja vietiin ne itse viereisessä huoneessa olleelle toiselle liukuhihnalle, josta ne ohjattiin jatkolennolle.  Turvatarkastuksia oli useita. Äitini joutui ties mihin läpivalaisuihin, kun matkusti käsi kipsissä. Kaikki tosin tehtiin varsin ystävällisessä hengessä. Meillä oli koneen vaihtoaikaa nelisen tuntia ja nämä edellä mainitut muodollisuudet veivät siitä noin kaksi tuntia. Ei siis kannata kovin lyhyttä vaihtoyhteyttä valita, mikäli lentää JFK:n kautta.

Jatkolento San Juaniin viivästyi pari tuntia. Istuimme kaikki jo koneessa, kun yhtäkkiä kone meni täysin pimeäksi ja sähköttömäksi. Useamman kerran. Oli hieman epämiellyttävää jatkaa lentoa, kun tuli vain mieleen, että entä jos tämä sähköblokki tapahtuu ilmassa. Kapteeni lohduttelikin useampaan otteeseen lennon aikana, että kaikki on kunnossa ja pääsemme turvallisesti perille. Perijenkkiläiseen tyyliin muutama matkustaja kyllä panikoi ja kyseenalaisti turvallisuutta vielä kun oltiin ilmassa.. Aivan kuin asialle olisi silloin vielä voinut valittamalla saada tehtyä.

Perille päästiin kuitenkin hienosti – tosin vasta kello 02 yöllä, kun alunperin piti puolilta öin olla. San Juanin kentällä takseja oli riittävästi ja kaikki olivat isoja tilatakseja, joihin mahtuu niin isompi porukka kuin isot määrät matkatavaroitakin.

Meidän ensimmäisen yön hotelli sijaitsi lähellä lentokenttää ja rantaa. Nimeltään hotelli oli Coral by the Sea. Perustasoinen hotelli, jossa oli suuri huone kahdella queen size – sängyllä.

Karibian risteilylle

Päädyimme Karibian risteilylle oikeastaan aivan sattuman kautta. Katselin nimittäin alun perin syksyllä lomia Egyptiin hiihtoloman ajalle. Epyptin kahden viikon lomat olivat mielestäni järkyttävän kalliita!  Eräs ystäväni on käynyt risteilemässä Karibialla kolmesti ja on puhunut niistä varsin vakuuttavasti ja sanonut, että eivät ne mitään kalliita ole. Nämä sanat soivat tuolloin  päässäni ja päädyin siksi katsomaan, että oliko kaverin puheissa mitään perää.

Tsekkasin pari tuntemaani laivayhtiötä: Carneval Cruises (tällä ystäväni on reissannut) ja Royal Caribbean. Carneval vaikutti aavistuksen halvemmalta, mutta koska sinne ei voinut omatoimisesti varata matkoja ilman matkatoimistoa välissä päädyin tutkimaan vain Royal Caribbeanin sivuja. Ja kaveri oli oikeassa. Karibian risteilyt ovat ihan älyttömän halpoja. Oikeasti. Riippuu tietysti koska ja mistä ja kuinka pitkään ja millä laivalla matkustaa, mutta esim. alle 400 euron tekee jo kelvollisen risteilyn. Plus lennot tietysti. Mutta jos Epyptin loma olisi maksanut minulta ja lapselta jotakuinkin 2500 euroa niin ei tämä kyllä yhtään sen kalliimpi loma ollut. Ja koska Epytissä oltiin jo pari kertaa käyty niin tällä kertaa Karibia voitti.

Tutkin Royal Caribbeanin nettisivuja useamman illan ja kieriskelin valinnan vaikeuden tuskassa.. Vaihtoehtoja oli useita. Itäistä ja läntistä ja eteläistä Karibiaa ja sielläkin useita eri reittivaihtoehtoja. Olin ajatellut lähtösatamaksi Miamia, koska sinne oli Finnairilla edullisia reilun 500 euron lentoja, mutta päädyimme lopulta kuitenkin lähtemään Puerto Ricon San Juanista kohteena eteläinen Karibia. Tähän vaikutti se, että äiti lähti kolmanneksi matkaajaksi mukaan ja halusimme viettää rantalomaa risteilyn jälkeen ja olla varmoja siitä, että kohteessa on varmasti riittävän lämmintä helmikuussa.

Royal Caribbeanin nettipalvelu toimii

Royal Caribbeanin nettisivut ovat äärimmäisen helpot käyttää. Heillä on myös kotisivut suomeksi, mutta varsinainen varaussivusto on vain englanniksi. Mutta ei mitään rakettitiedettä missään vaiheessa. Sivustolta näkee melko realistesti miltä eri hyttityypit näyttävät ja muutoinkin millaista laivalla on. Mielestäni kuvaukset ovat ehkä aliarvoituja – totuus oli ehkä parempi kuin kuvissa.

Me päädyimme valitsemaan v. 2001 Turussa valmistetun Adventure of the Seas -laivan, joka kuuluu ns. Voyager-luokan laivoihin. Laivaan mahtuu maksimissaan n. 3800 matkustajaa ja se on 311 m pitkä ja 48 m leveä. Hyttiluokassa päädyimme valitsemaan parvekkeellisen ulkohytin kolmelle henkilölle. Hintaa tuli 7 päivän risteilystä tässä hyttiluokassa minulle  630 euroa ja 10-v. lapselle 130 euroa. Alle 800 euroa siis molemmat yhdessä – täysihoidolla.. Ei paha! Halvemmalla olisi päässyt, jos olisi tyytynyt vaikka pelkkään ikkunaan tai jopa vain sisähyttiin, joka sekin vaikutti ihan viihtyisälle. Jotain ihan muuta kuin nuo tutut ahtaat Ruotsinlaivat..

Lentoviidakko

Lentojen suhteen valinnanvaraa oli yhtä paljon kuin laivojenkin. Päädyin valitsemaan Finnairin suoran lennon New Yorkiin ja sieltä jatkolennon American Airlinesilla. Se oli ehkä muutaman kympin kalliimpi kuin halvin vaihtoehto Lontoon kautta. Lontoon kautta olisi joutunut vaihtamaan kahdesti ja suurin syy oli se, että pelkään, että matkalaukut katoavat Heathrown laukkuviidakkoon.. Turvallisempaa oli mennä JFK:n kautta. Sitä paitsi Finnskin uudet koneet ovat ihan miellyttäviä mannerten välillä. Lennot olisi kannattanut varata hieman aiemmin kuin varasin sillä siitä kun ensimmäisen kerran tsekkasin lentoja, siihen hetkeen kun lopulta ne varasin, hinnat nousivat noin 200 e per lippu. Luulen, että suuret matkatoimistot varasivat kiintiöitä NYC-SJU-välille ja hinnat pompsahti. Mutta alle tonnin kuitenkin selvittiin silti.

Hotellit ennen ja jälkeen

Nyt näin jälkikäteen viisaampana olisin varannut ennen risteilyä ainakin 3 yötä lähtösataman kohteeseen. Olisi ehtinyt tottua aikaeroon ja ei olisi ollut niin kovin iltaväsynyt. Me olimme vain yhden yön ennen risteilyä. Sekin tosin oli ihan hyvä – osa matkustajista lensi suoraan laivalle samana päivänä. Jälkikäteen olimme 5 yötä maissa ja se oli melko sopiva aika. Ei tosin olisi tehnyt heikkoakaan jatkaa vaikka pari kolme viikkoa lisää. Hotellit varasin booking.comista ja hotels.comista. Olen käyttänyt niitä monesti aiemminkin ja ovat olleet aina hyviä ja toimivia ratkaisuja meille.

Kiinan tuliaisia

Päivitän tämän Kiinan reissun kuulumisia näin postuumisti, koska en päässyt itse reissun aikana rauhassa tietokoneen ääreen. Itse asiassa kävin koneella vain kahdesti – molemmat kerrat hotellin aulassa, seinään upotetun tietokoneen edessä seisoen ja lutunan kiinalaisia ympärillä innokkaasti olkapään yli seuraten mitä puuhastelen… ei ihan pystynyt keskittymään täysillä… 🙂 Voi olla, että näin jälkikäteen kirjoitellessa tunnelmat on eri kuin heti kokemusten jälkeen ja suurimman osan on jo ehtinyt unohtaa passiiviseen muistiin, mutta kirjoitellaan niitä mitä muistetaan…

Loma loppuu – hyvä mieli jäi

Viimeiset kaksi lomapäivää meni erittäin rennoissa merkeissä. Respan tyttö etsi meille ensin uuden uimapaikan, joka löytyi usean puhelun ja pitkän nettiselailun jälkeen ihan kadun toiselta puolen… enkö jo sanonut jotain siitä, että kiinalaiset eivät tunne muuta kuin oman työpaikkansa… Paikka oli hieman kalliimpi kuin hotellimme oma, mutta oli tunnelmaltaan parempi – toisin sanoen siellä oli vähemmän väkeä 🙂 Allas oli sisällä, mutta ulkoterasilla oli reilusti tilaa levittäytyä rantatuoliemme kanssa. Paikasta löytyi myös ihana Japanin matkalta tutuksi tullut täyden palvelun wc-istuin: lämmitetty istuinrengas, kolmen pesun ohjelma ja kuivaus… Oi miten olikaan kotoisa olo. Japanilainen vessanpytty ja kunnon suomalainen sauna! Jihaa 🙂

Maattiin koko päivä altailla ja ilta shoppailtiin, sunnuntaina puolestaan shoppailtiin koko päivä, koska keli oli muuttunut pilviseksi. Sunnuntai-iltana oli enää ehkä vain +25 C, tuntui ihan kylmälle kaikkien noiden hellepäivien jälkeen. Sään viilenemiseen sopikin hyvin, että ostin keskustan ostoskeskuksesta itselleni untuvatakin – kaupan päälle sain untuvaliivin. Toivottavasti tulee nyt sitten kunnon pakkastalvi!

Tässä lopuksi muutaman kuva viimeisistä Pekingin lomapäivistä. Matka oli kaiken kaikkiaan oikein hyvä ja onnistunut. Oli hyvä, että päädyimme kahden hotellin vaihtoehtoon, koska pelkkä kaupunkilomailu olisi ollut 9-vuotiaalle liian raskas ja pelkkä jälkimmäinen hotelli olisi ollut raskas etäisemmän sijaintinsa vuoksi. Ensimmäisestä paikasta oli niin helppo liikkua paikasta toiseen. Kaiken kaikkiaan hyvä loma jälleen kerran.

Beijing Amusement Park

Perjantaina meidän oli tarkoitus löhöillä jälleen allasalueella, mutta siellä olikin hajonnut jokin lasi jossain (ilmeisesti suurempi kuin juomalasi) ja olivat joutuneet sulkemaan koko kylpylän kahdeksi viikoksi. Huonoa tuuria meillä. Pahus.

Tehtiin sit äkkinäinen suunnitelman muutos ja Plan B otettiin käyttöön. Hypättiin taksiin ja ajettiin kohti eteläistä Pekingiä ja Pekingin huvipuistoa. Huvipuistoja kaupungissa on itse asiassa useampiakin, mutta tämä lienee se perinteisin.

Beijing Amusement Parkin sisäänpääsymaksu oli 120 yuania yli 140 cm pitkiltä, mummi sen sijaan pääsi 80 yuanin lipulla, koska oli yli 60-vuotias 🙂

Itse puisto oli tosi kulunut ja nuhjuinen, mutta jotenkin viehättävä. Ihan kuin olisi ollut Itä-Saksassa. Tai sellainen olo tuli.. en siellä ehtinyt koskaan käydä, mutta fiilis oli sellainen kuin leffassa Goodbye Lenin 😀

Muutamat puiston laitteet olivat suorastaan nostalgisen näköisiä. Kauhulinna oli todella pelottava. Se oli vain yksi yksinäinen huone, jossa piti laittaa kuulokkeet päähän ja istua pöydän ääreen ja sitten sammutettiin valot. Kuulokkeista kuului aivan kuin joku olisi kuiskinut tai huutanut korvan juuressa – kaikki puhalluksetkin tuntuivat. Mun oli pakko ottaa Ottoa kädestä, kun alkoi pelottaa. Kakarat juoksivat pöydän ääressä ja pelottelivat kiinaksi.. HUI!

Modernin poikkeuksen puiston laitteisiin tekivät muutamat uudet hienot laitteet, joihin kukaan meistä ei uskaltanut mennä sekä upea 4 D -leffa. Leffa oli tosi hyvin tehty ja myös se oli melko pelottava ja raju. Suomessa ei olisi varmaan sallittu alle 13-vuotialle. Päivä oli itse asiassa erinomainen huvipuistokäynnille. Oli niin kuuma, että puistossa ei ollut juuri ketään. Ei tarvinnut jonottaa juuri mihinkään laitteeseen -ainoastaan niihin laitteisiin, joissa pääsi kastumaan, oli jonoa 🙂

Huvipuistosta ajeltiin sitten taksilla hakemaan mummille uudet rillit. Hyvät tuli niistäkin. Minä ostin samalla reissulla itselleni puolen vuoden satsin piilolinssejä parilla kympillä.

Löhöilyä ja shoppailua Pekingissä

Uuden hotellin myötä pääsimme siis nauttimaan myös hieman etelän lomatunnelmista. Kun oltiin saatu huone uudesta hotellista ja laitettua tavarat paikoilleen, lähdettiin testaamaan Cosmpoliten uima-allasalue viereisen talon pihassa.

Allasalue käsitti ulkoaltaan sekä pari-kolme sisäallasta sekä porealtaan saunaosastoineen. Me keskityimme löhöilyyn ulkoaltaalla ja nautimme auringosta -tosin pääosin varjon alla, kun ei suorassa auringonpaisteessa juurikaan jaksanut olla.

Tässä uimapaikassa oli uimahattupakko kaikilla uimareilla. Ei auttanut muuta kuin ostaa sellainen – onneksi hinta ei ollut kova, myssyn sain 10 yuanilla. Oli ihanaa vain olla ja löhötä, nauttia auringosta ja lämpimästä uimavedestä. Ihanaa.

 

Auringon siirtyessä korkeiden rakennusten taakse, siirryimme mekin sisätiloihin ja suunnistimme äidin kanssa kohti silmälasikauppoja eteläisemmässä Pekingissä. Ajettiin taksilla respan suosittelemaan paikkaan, jonka nimi mulla on vain kiinaksi kirjoitettuna erillisellä paperilapulla. On kuulemma Pekingin suurin silmälasikeskittymä. Kokonainen monikerroksinen talo/kortteli täynnä silmälasikauppiaita.

Tuli hullu olo. Miten voi olla noin paljon silmälaseja yhdessä paikassa. Tiedän, että näitä vastaavia paikkoja on Pekingissä useita. Miten ihmeessä niille riittää kaikille asiakkaita. Harmi, kun ei tullut otettua sieltä kuvia.

Onnistuimme jälleen menemään paikalle liian myöhään. Oltiin perillä klo 18, kun kyseinen ”marketti” meni kiinni klo 18… Poikettiin kuitenkin yhden myyjän luo ihan vain katsomaan kehyksiä, kun olivat kerran vielä paikalla.

Jotenkin siinä kävi sitten niin, että tein elämäni nopeimmat rillikaupat. Kello 18.40 poistuimme ko. kauppakeskuksesta uudet rillit mukanani. Kymmenen minuuttia käytin kehysten kokeiluun ja puoli tuntia meni henkilökunnalta aikaa väsätä mun melkein -10 rillit.. Samaan meni Instrulta kolme viikkoa.

Hintaa tälle lystille: kehykset + linssit, tuli yhteensä noin 30 euroa. Hyvin näillä näkee. Sitä en tiedä, että kauanko kehykset kestävät ja hajoavatko linssit, mutta ihan vain jo pelkästään tällä käytöllä, jota olen ehtinyt käyttää, voin sanoa että kannatti ostaa. Jos vielä joskus palaan takaisin, käyn kyllä hakemassa useammat lasit.

Sillä aikaa kun minä olin hiomon puolella äiti teki kauppaa aurinkolaseista vahvuuksilla. Ja kaupat tuli hänelläkin. Äidin kaksiteholla varustetut aurinkolasit saatiin seuraavana iltapäivänä ja hintaa niille jäi reilut neljäkymppiä. Ei paha.

Otto jäi meidän rilliostosten ajaksi yksin hotelliin. Melkoisen rohkea poika. Oli käynyt sillä aikaa vähän potkulautailemassa pihalla ja läheisessä supermarketissa ostamassa suklaapatukan.

Illalla käytiin sitten läheisessä korealaisessa Mt. Hannashan Korean Style ravintolassa syömässä. Erittäin hyvää ruokaa. Tilattiin beef bulgogia ja katkarapuja, itsegrillattaviksi siis, ja kyytipojiksi tuli tuttuun korealaiseen tapaan kymmenkunta kippoa ja kuppia kaikkea pientä kivaa naposteltavaa. Nam.

Cosmopolite Apartment Hotel Beijing

Torstaina vaihdoimme hotellin toiseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Siirryttiin keskustasta hieman kauemmas, tasokkaampaan majapaikkaan. Onneksi oltiin käyty etukäteen etsimässä ko. hotelli, koska sen löytäminen oli lievästi sanoen hankalaa. Tai siis hyvin lähelle päästiin, mutta sitten pihalla ei enää tiedettykään minne mennä. Eikä tienneet ihmisetkään, keneltä kyseltiin. Siis ihmiset, jotka työskentelee samassa talossa eivät tienneet, että siinä on hotelli.. just.

 

 

 

 

 

Respan henkilökunta oli täälläkin erittäin ystävällistä ja palvelualtista. Pahoittelivat kovasti, että ei heti silloin puoli kymmenen aikaan aamulla saatu huonetta käyttöömme. Odotellessa käytiin testaamassa pihapiirin kahvila-ravintola, josta sain ihan kelvollista Currya. Nam.

Huone oli 11. kerroksessa ja jo huoneen oven lukko oli ultramoderni. Puhumattakaan itse huoneen sisustuksesta ja kaikista vempaimista. Wau. Kyllä huomasi, että hotelli on rakennettu vuonna 2008. Kaikki oli niin modernia ja siistiä.

Täällä meillä oli yksi leveä sänky käytössämme ja mahduttiin sinne hieman paremmin kuin edellisessä paikassa kahteen erilliseen vuoteeseemme. Huone oli erittäin tilava ja siellä oli olohuoneen lisäksi kunnon keittiö kaikkine tarvikkeineen. Ainoa, mitä kaipasin, oli kunnollinen paistinpannu. Pannu oli kyllä, mutta se oli niin kuprulla pohjasta, että muistutti lähinnä wokkipannua kuin peruspannua, jolta se ulkoisesti näytti.

Hotellin asukkaiden käytössä oli käytössä myös uima-allas, joka sijaitsi naapuri talon pihassa. Altaan käytöstä meni ihan länsimaisen suuruinen lisämaksu, eli 70/35 yuania, mutta maksoimme sen mieluusti siitä ilosta, että päästiin uimaan.

Olympiahenkeä ja Kung fun taikaa

Äidin synttäripäivä. Toista kertaa niitä juhlitaan kotimaan kamaran ulkopuolella. Kuuskytvuotispäiviä juhlittiin Islannissa ja Tanskassa, nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan Kiinassa. Kuten juhlapäivään sopi, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta – tai no, niin kirkkaalta kuin se saasteiden himmentämässä Pekingissä voi olla – ja lämmintä oli jälleen noin 37-38 astetta.

Juhlapäivää juhlistettiin tutustumalla vuoden takaisten olympialaisten päänäyttämöihin. Olympiastadionille pääsee kätevästi metrolla, sinne on ihan oma poikkilinja Linjan 2 metrolta. Kätevää. Kun noustiin ylös metrotunnelista Olympia-alueelle oli jälleen aika levittää leukaperät hämmästysasentoon. Taivaallisen rauhan aukio on PIENI paikka verrattuna siihen kävelybulevardiin, joka menee olympiastadionin ja uimastadionin välistä aina jonnekin, ties minne, asti. Paikalle mahtuisi varmaan muutama miljoona ihmistä – ja kevyesti. Oli kuin olisi kävellyt jotain maailmankaikkeuden valtatietä. Huimaa.

Itse tähän Pekingin kansalliseen stadioniin, ”linnunpesään”, pääsi tutustumaan sisälle. Liput maksoivat 50/25 yuania ja olivat melkoisen ylihinnoiteltuja siihen nähden millaisen elämyksen sillä rahalla sai. Stadion oli ihan hieno, mutta ei mitään sen suurempaa elämystä kyllä tullut. Siis siellä portin sisäpuolella. Ulkopuoli oli paljon, paljon mielenkiintoisempi. Rakennus ei näytä ulospäin mitenkään valtaisalle, mutta sinne mahtuu 100 000 katsojaa, yli tuplaten Helsingin stadionin katsojamäärä. Stadionin vastapäätä oli toinen mielenkiintoinen rakennus – ainakin ulkoa käsin – Pekingin uimastadion ”Water Cube”. Emme menneet sisälle, koska sinnekin olisi ollut oma erillinen pääsymaksunsa. Luulen, että ulkokuori oli tässäkin tapauksessa kiinnostavampi kuin sisäpuoli. Otosta kiinnostavinta oli varmastikin näiden kahden stadionin väliselle bulevardille jäänyt vesitaideteos, jonka ”sisälle” pääsi juoksemaan – ja kastumaan läpimäräksi. Teki varmasti hyvää siinä helteessä.

The Legend of Kung fu

Synttäreitä juhlistettiin illalla myöhemmin the Red Theatren huimaakin huimemmalla esityksellä, jossa kerrottiin Chun Yin tarina Kung fun legendasta. En ole eläessäni nähnyt koskaan mitään yhtä vaikuttavaa. Mitään näin puhuttelevaa. Mitään, mikä olisi nostanut näin voimakkaita tunteita teatterin katsomossa. Itkin useaan otteeseen ihan vain sen vuoksi, kun se, mitä näin, oli niin mahtavan vaikuttavaa. Menkää ja katsokaa itse. Tässä linkki sivuille, josta löytyy tiivistetty video illan showsta.

Kiinan muurilla Mutianyussa

Tiistaina koitti se, mitä ehkä tältä reissulta olimme eniten odottaneet – matka Kiinan muurille. Olin Minnan ennakkosuosituksiin nojaten valinnut meidän vierailukohteeksemme Mutianyun, joka sijaitsee noin 90 kilometriä Pekingistä pohjoiseen. Kiinan muuriin pääsee tutustumaan monessa muussakin kohdassa, mutta varsinkin Badaling on käsittääkseni varsin ”turistoitunut” ja ei sen vuoksi niin kiva kohde kuin tämä Mutianyu.

Olin pyytänyt edellisenä iltana hotellimme respan poikaa varaamaan käyttöömme taksin koko päiväksi. Taksi haki meidät aamulla klo 8.30 ja oli käytössämme koko päivän ajan. Hintaa tälle tuli 600 yuania. Matka maksettiin, kun palasimme takaisin Pekingiin. Olen kuullut, että taksien päivähinnat ovat liikkuneet 400-850 yuanin välillä, mutta emme jaksaneet lähteä etsimään edullisempia vaihtoehtoja. Tuo reilu 60 euroa oli meistä varsin kohtuuhinta. Varsinkin kun bussiretkestä olisimme saaneet maksaa enemmän ja joutuneet kulkemaan ryhmän mukana. Nyt saimme itse valita kauanko aikaa muurilla vietämme.

Mutianyun turisteille avoinna oleva muurin osuus on 2250 metriä pitkä ja se on Ming-dynastian ajalta. Sen erikoisuutena ovat lukuisat Ming dynastian aikaiset vartiotornit. Tässä linkki Mutianyun ”virallisille” nettisivuille. Me olimme todellisia turisteja ja emmen kiivenneet pitkää nousua ylös vuorille vaan otimme alhaalta kabiinin (vai millä nimellä Cable Car sanotaankaan suomeksi…) suoraan muurin juurelle. Kipuamista riitti ihan ilman vuorelle nousemistakin. Varsinkin kun lämmintä oli +37 C..

Tunne oli tosi mahtava, kun katseli loppumatonta muurijonoa, joka hävisi jonnekin kauas horisonttiin. Kipusi rinnettä ylös ja alas. Montakohan ihmishenkeä on menetetty sitä rakentaessa.. sen verran jyrkkä oli rinne, jossa muuri kulkee. Mutta huimat on maisemat. Paikoitellen muuri nousee varsin jyrkästi, joten ihan heikkojalkaiselle tuota ei voi suositella. Ehkä jossain muualla on helpommat maastot. Nautimme myös siitä, että täällä ei tosiaan ollut mitenkään erityisen paljon turisteja. Sai ihan rauhassa kulkea ja jopa ottaa kuvia, joissa ei muita ihmisiä näy.

Rinteen juurella, parkkipaikkojen tuntumassa, oli varsinainen turistihelvetti. Myyjää toisensa perään yritti myydä kaikenlaista turistikrääsää. Sieltä olisi matkamuistot saanut tingattua varmasti edullisesti, jos olisi halunnut. Meitä ei tämän sortin shoppailu kuitenkaan kiinnostanut – mitä nyt Otolle ostettiin kaksi t-paitaa, joista maksoin yhteensä 4 euroa. Huonompilaatuisia olisi saanut neljä kappaletta samalla hinnalla. Silkkinen aamutakki olisi lähtenyt dollarilla – tai varmaan halvemmallakin, mutta sellainen mulla on jo kymmenen vuoden takaa Hongkongista, mitäpä minä uudella… 🙂

Takaisin Pekingissä oltiin joskus myöhään iltapäivällä. Taidettiin kaikki nukahtaa taksissa paluumatkalla kaupunkiin. 

Käytiin iltakävelyllä (ihan kuin ei olisi päivän mittaan muurilla tarpeeksi kiivetty..) Wangfujingin alueella ja päädyttiin syömään erääseen pienen pieneen ravintolaan jossain sivukujalla. Ruoka oli aivan taivaallista. Niin hyvää, että ei sellaista voi edes olla. Ottokin jopa piti tilaamistaan lihavartaista. Paikassa oli neljä pöytää ja pikkuiset jakkarat pöytien ympärillä. Ruokalistat oli ainoastaan kiinaksi, mutta tilasin ihan vain osoittamalla naapuripöydässä istuneen miehen herkulliselta näyttänyttä annosta. Ja toinen annos tilattiin osoittamalla toisen miehen ruokaa… jne. Olen yhä enemmässä määrin sitä mieltä, että ei koskaan kannattaisi mennä syömään mihinkään mikä näyttää hienolle ja jossa on listat myös englanniksi. Sen sijaan käymällä tällaisessa ”murjuksi” luokiteltavassa paikassa on yleensä makuelämykset myönteisessä mielessä paikallaan. Aah.

Taivaallisen rauhan aukio ja Kielletty kaupunki

Viikko alkoi meidän osalta varsin turistimaisissa tunnelmissa.

Aamupalan jälkeen otettiin taksi Tiananmenin aukiolle. Matka aukiolle hotellilta oli vain reilu kilometri, mutta ajateltiin säästää koipiamme loppupäivän kävelyille. Viisas ratkaisu. Päivästä tuli jälleen kuuma. Aurinko porotti välillä pilvien lomasta ja lämpötila kohosi 35 asteeseen. Muistettiin jopa pakata sateenvarjot mukaan päivän retkivarustukseen – ei sillä, että olisi satanut vaan että pääsi auringolta suojaan varjon alle. When in China do as the Chinese do.

Suotta ei toria sanota maailman suurimmaksi toriksi. Väittävät että aukiolle mahtuu miljoona ihmistä kerrallaan seisomaan. En epäile. Itse asiassa torilla oli harvinaisen mukavaa olla. Ei ollu yhtään pulua eikä lokkia! Ja päinvastoin kuin muualla Pekingissä (tai Helsingin kauppatorilla) kukaan ei töninyt tai ollut ihan iholla kiinni. Oli kerrankin tilaa suomalaisen reviiriajattelunkin mukaan. Ihanaa.

Olisin halunnut käydä pällistelemässä Maon balsamoitua ruumista, mutta mausoleumi on kiinni maanantaisin. Enkä tiedä kuinka tervejärkistä on käydä tuijottamassa jonkun toisen kuollutta ruumista.. not very.. mutta olisihan se pitänyt nähdä. Kuolleiden sijaan tyydyimme ihmettelemään Maon valtavaa kuvaa Taivaallisen rauhan portin ylälaidassa. Komia kuva.

Taivaallisen rauhan aukion ja Kielletyn kaupungin välissä kulkee Pekingin pääkatu, jonka nimi vaihtuu sen mukaan missä kohti katua olet. Tie on ihan älyttömän leveä ja sen ylitystä ei kannata edes ajatella. Kiinassa autoilijat eivät todellakaan väistä jalankulkijoita. Parempi suosiolla käyttää erillisiä teiden alitustunneleita.

Kielletyn kaupungin puolella rauhasta ja tilasta ei ollut tietoakaan. Jonotin meille pääsylippuja (60 yuania per nenä) reilun puolituntia paahtavassa helteessä tuhansien kiinalaisten ja turistien kanssa. Kannatti jonottaa. Alue oli valtava ja herätti luultavasti muutaman uinuvan synapsiyhteyden aivoissani. Pisti miettimään, että miten ihmeessä tällaista on pystytty rakentamaan silloin 1400-luvulla. Alue oli aikanaan kielletty muilta kuin ylimystöltä ja se oli tuolloin myös Ming- ja Qing-dynastioiden keisarien asuinpaikka.

Sanotaan, että Kielletyssä kaupungissa on 800 rakennusta ja niissä 9999 huonetta. Koska Jumalalla on taivaassa 10 000 huonetta ja keisarilla ei voinut olla enempää kuin Jumalalla, siksi tuo 9999. Palatsialue on noin kilometrin pitkä ja lähes yhtä leveä. Näkemistä olisi riittänyt varmasti useammaksikin päiväksi. Me kuljimme itälaidan seinänvierustoja pitkin ihan vain välttääksemme suurimmat ihmisjoukot ja pysyäksemme edes osan päivästä varjossa muurien suojassa. Käytiin myös ihmettelemässä palatsin aarteita, kultaisia teekuppeja ja isoja jadepatsaita. Jollain on ollut aikanaan fyrkkaa…

Kielletyn kaupungin pohjoisportilta otettiin taksi Qianhain puistoon, joka on osa ”Shicha Hain perinnemaisema turistialuetta”, ja sijaitsee kuuluisamman Beihai Parkin pohjoispuolella. Qianhain järven rannalla on lukuisia ravintoloita, joista yhteen mekin istahdimme syömään pitkän päivän päätteeksi. Otto sai pitkästä aikaa kaipaamaansa länsimaista ruokaa ja minäkin söin pizzan – täytteenä tosin Pekingin ankkaa :). Ravintola-alue oli varsin viehättävällä paikalla, lootukset kukkivat aivan ravintolan terassin edustalla. Mahtavaa.

 

 

 

 

 

Illallisen jälkeen käveltiin vielä eteläisen Beihai-puiston halki ja nautittiin upeista maisemista ja rauhallisesta tunnelmasta järven rannalla. Jälleen lootukset kukkivat ja veneet lipuivat järvellä. Olisi melkein itsekin tehnyt mieli vuokrata polku- tai sähkövene ja lillua hetki järvellä.

Beijing Zoo ja Aquarium – päivä pandojen kanssa

Toinen Peking-päivä vietettiin Pekingin eläintarhassa. Sää oli jälleen kuuma ja kostea.

Mentiin hotellilta eläintarhaan taksilla, koska lähin metropysäkki näytti kartan mukaan olevan melko kaukana eläintarhasta ja tuossa helteessä kilometritolkulla kävely ei hirveästi houkutellut… Kiinassa taksilla matkustettaessa on äärettömän tärkeää joko A) osata kiinaa tai B) olla osoite, jonne on menossa kiinaksi kirjoitettuna ja mielellään sen lisäksi myös kartta. Meillä onneksi oli hyvä kartta, koska pelkkä paikannimi ei kertonut taksikuskille mitään – vaikka nimi oli siis kirjoitettu kiinaksi..

Eläintarhan sisäänpääsymaksu oli 120/60 yuania ja se sisälsi pääsymaksut myös Panda-alueelle sekä Aquariumiin, joihin muutoin olisi ollut erilliset lisämaksut. 

Pekingin eläintarha on alueena valtava. Monta kertaa Korkeasaaren kokoinen vehreä alue. Itse eläinten häkit olivat välillä melko karuja ja tuli mieleen, että mitenkähän eläimen mahtavat niissä voida. Mutta onko missään maailmassa eläimillä tarhoissa hyvä olla.. Pekingissä tuntui, että osalla eläimistä olot olivat oikein hyvät, osan oloissa olisi parantamista ollut hurjasti.

Emme jaksaneet kiertää koko aluetta läpi vaikka kävelimme koko päivän. Tärkeimmät tuli kuitenkin nähtyä. Tietenkin ykkösenä oli jättiläispanda. Pandoja oli useampi ja niille oli siis oma erillinen alueensa eläintarhassa ja sinne olisi ollut lisämaksu, jos ei olisi ostanut tuollaista Aquariumin sisältävää pääsylippua.

Alueesta oli onneksi jaossa selkeä kartta, jonka avulla oli suht helppoa liikkua. Lisäksi alue oli hyvin kyltitetty etäisyyksineen. Tiesi, että montako kilometriä on vielä käveltävä, jotta pääsee näkemään sarvikuonot tai pingviinit..

Yksi asia joka toimi eläintarhan lisäksi joka puolella kaupunkia oli julkiset vessat. Niitä on runsaasti ja hyvin löydettävissä kylttien avulla. Toisin kuin Suomessa, vessat eivät maksa mitään. Yleensä wc:t ovat ns. reikä lattiassa -mallia, mutta suurin osa tiloista oli varsin siistejä. Paperia ei ihan joka paikassa ollut saatavilla, joten kannattaa kuljettaa omia mukanaan. Käsienpesupaikat sen sijaan oli aina kunnolliset.

Pekingin eläintarhan yhteydessä on maailman suurimmaksi väitetty Aquarium, jossa mielestämme kannattaa kyllä käydä. Talo oli valtava ja nähtävää paljon. Lisäksi tiloista oli tehty visuaalisesti tosi kivat. Pääsylippuun sisältyi myös reilun puolen tunnin delfiini-/merileijonaesitys isossa auditoriossa. Show oli hieno, mutta ehkä hauskempaa kuin itse eläimet, oli nähdä kuinka tuhannet ja tuhannet katsomossa istuneet kiinalaiset innostuivat eläinten tempuista villisti. Meteli oli korvia huumaavan kova ja hymy oli jokaisen naamalla 🙂

Ni hao Beijing! Ensimmäinen päivä – orientoitumista ja shoppailua

Kaikki Pekingiin saapuvat matkailijat skannattiin lämpökameroilla ennen passitarkastusta sikainfluessan varalta.. Vielä edellisenä päivänä  terveysviranomaiset olivat tarkistaneet jo koneessa kaikki matkustajat, mutta meidän saapumisaamuna käytännöstä oli luovuttu. Muistan, että vastaava skannaus oli käytössä myös kolme vuotta sitten, kun viimeksi olin Kiinassa. Silloin taisi olla lintuinfluenssa uhkana…

Saatiin hotellihuone heti käyttöömme vaikka saavuttiin jo joskus klo 10 jälkeen aamusta. Päästiin siis toisin sanoen heti vaihtamaan kevyemmät vaatteet päälle ja lähtemään tutustumaan ympäristöön. Sää Pekingissä oli pilvinen ja lämmintä oli ehkä noin 32 C. Kosteaa ja kuumaa toisin sanoen.

Tehtiin heti tutustumismatka lähiympäristöön. Käveltiin ensin – tai siis Otto meni potkulaudalla – Wangfujing Daijielle, joka lie kaupungin kuuluisin kävelykatu. Paikka jossa voi helposti bongata muita turisteja ja jossa on myös perusturistikrääsää myyviä pikkuliikkeitä ja satoja ravintoloita ja isoja tavarataloja.

Kävelykadulta jatkettiin matkaa kohti Taivaallisen rauhan aukiota ja Kiellettyä kaupunkia, mutta käännyttiin siinä torin kulmalla takaisin päin eikä menty sinne vielä tällä kertaa. Kuumuus oli sen verran kova, että levähtää piti useampaan otteeseen.

Illemmalla tehtiin eka taksimatka niin sanottuun Helmi-markettiin. Taksin käyttö on Pekingissä suorastaan luvattoman halpaa. Matka hotellilta markettiin maksoi 10 yuania, joka on taksin aloitustaksa ja jolla saa reissata melkoisen pitkän matkan. Toisin sanoen lyhyillä matkoilla taksin käyttö on erittäin edullista.

Tultiin Helmimarkettiin hieman liian myöhään. Kello taisi olla puoli kuusi illalla ja paikka meni klo 18 kiinni… tai sitten kello oli puoli seitsemän ja seiskalta meni tori kiinni.. Joka tapauksessa ehdittiin vain puoli tuntia tehdä ostoksia ja siinä ajassa Otto osti itselleen uuden DS-pelin, johon ladattiin 30 eri peliä. Hintaa jäi peleille, muistikortille ja kortinlukijalle yhteensä 300 yuania.Pelit ovat toimineet ainakin toistaiseksi aivan moitteettomasti.

Ei sitten ehdittykään enempää kierrellä paikassa, kun peliä tinkiessä meni se reilu puoli tuntia. Käväistiin vain kakkoskerroksessa ja vartijat ajoivat jo meidät takaisin alas ja ulos. Oli tarkoitus tulla vielä uudestaan, mutta jäi käymättä, kun oli niin paljon muutakin.

Kotimatka tehtiin polkupyörärikshalla, joka otettiin oikeastaan erehdyksessä. Tai siis ei oltaisi otettu, jos olisi ymmärretty että hinta: peukalo, etusormi ja keskisormi ei tarkoitakaan 3 yuania vaan 30 yuania… Tämä ymmärrettiin vasta kun tultiin perille ja oli maksun aika… Suostuttiin maksamaan vain yhdestä kyydistä ja saatiin suututettua kaksi hikistä polkupyöräkuskia… Onneksi Otto oli jo etukäteen opettanut, että peukalo ja etusormi tarkoittaa kahdeksan eikä kaksi… vältyttiin muutamalta muulta väärinkäsitykseltä tällä tiedolla.

Beijing Dong Dan Hotel

Lento Kiinaan Finnairin koneella kesti vajaat kahdeksan tuntia. Oltiin perillä Pekingissä aamulla vähän vaille yhdeksän. Sain nukuttua koneessa vain vähän, joten olo oli hieman nuutunut Pekingin helteiseen kesään saavuttaessa.

Otettiin kentältä taksi hotellille, jota ei meinannut ensin löytyä millään vaikka periaatteessa oltiin ihan oikeassa paikassa. Olin onnekseni älynnyt pyytää etukäteen sähköpostilla hotellin nimen ja osoitteen kiinaksi kirjoitettuna – ilman niitä tuskin oltais perille päästy lainkaan. Taksi kentältä hotellille maksoi tietulleineen 80 yuania, eli noin 8 euroa. Eli ei mitään.

Hotellin löytämistä vaikeutti se, että sen nimi ulkona olevassa kyltissä olikin Zhong An Inn eikä Dong Dan, kuten hotellin virallinen nimi on.. hmmm.. kiinalaista logiikkaa. Hotelli kuuluu Zhong An -ketjuun ja siksi tuo nimi.. Olisihan se pitänyt osata arvata.

Itse hotelli oli oiva valinta majapaikaksi ja suosittenkin sitä tahoille, jotka eivät vaadi luksusta, mutta hyvä sijainti on plussaa. Dongdanin metroasema oli alle 100 metrin päässä hotellilta, kadun toisella puolella kaupungin suurin (tai ainakin ihan valtava) ostoskeskus Oriental Plaza, kävelykadulle Wangfujing Daijille matkaa oli muutama sata metriä ja kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukiokaan eivät olleet kaukana – kävelymatkan päässä.

 

Hotelliyö maksoi meiltä kolmelta kahden hengen huoneessa 259 yuania ja hintaan sisältyi aamupala. Aamiainen oli tosin mallia kiinalainen. Eli riisiä, papuja, munia, ituja, soijapapujuomaa… Otto ei suuremmin ilahtunut. Paahtoleipää sentään löytyi ja poika elikin sillä nuo ensimmäiset päivät. Itse nautin kyllä kovasti tuosta kiinalaisesta aamupalaversiostakin.

Koska Otosta ei mennyt lisämaksua huoneessa, tarkoitti se sitä, että poika nukkui mun vieressä yöt. Mikä tarkoitti, että minä itse en ihan hirveästi nukkunut.. Sängyt kun ovat leveydeltään 80 cm… vähän ahdasta oli, mutta sujui lopulta ihan hyvin, kun keksittiin nukkua varpaat vastakkain eli päät eri päissä sänkyä.

Hotellihuone oli erittäin siisti, niin kylppäri kuin itse huonekin. Oli taulutelkkari ja olisi ollut langallinen nettiyhteyskin, jos vain olisi kone ollut mukana. Ja kiinalaiseen tapaan huonehintaan kuului myös joka päivä uudet tohvelit, hammasharja, kampa, shampoot…

Shoppailua ja kotiinpaluu

Viimeisenä iltana majapaikan tietokone sanoi irti käyttösopimuksensa ja siksi tämä viimeinen postaus Koreasta jäi tehtäväksi Suomesta käsin. Samalla yritän päivittää jotain tekstejäkin. Näette ääkkösistä minne on tehty päivityksiä. Yritän mahd. nopeasti saada kuviakin lisättyä tännen tekstien joukkoon.

Viimeinen Soul-päivämme sujui pelkästään ja ainoastaan shoppaillen . Nice. Suomessa inhoan kaupoissa kiertelyä enkä harrasta sitä matkoillanikaan. Sen sijaan rakastan toreja. Autenttisia tuoksuja ja hälinää. Hmm. Koreassa riittää tätä. Soulissa emme valitettavasti päässeet kunnon ruokatoreille, mutta sen sijaan kunnon markkinoille muutoin.

Namdaemung Market on aivan loistava paikka etsiä kaikkea tarpeetonta. Itse ostin kyseiseltä torilta sukkia (niitä on joka paikassa Koreassa paljon, toinen toistaan hauskempia), vihannessilppurin, matkakassin sekä koiran armeija-asun. Niin ja hiuslenksuja – kun halvalla sai. Lenksuja löytyy kaikissa maailman kuoseissa ja hinta oli 10 kpl yht. 0,60 euroa. Että pystyy meikäläinenkin kerrankin shoppailemaan. Doris osti hienon seinäkellon ja vaatteita itselleen. Löysin minäkin Otolle Korean futisliigan virallisen paidan – oli varmaan ihan aito… Valitettavasti koira, jolle asun ostin, on aivan liian rambomainen ja fitness mahtuakseen ko. asuun, mutta eipä tuo haitta, kun halvalla sai 🙂

Namdaemungilla on sekä ulko- että sisämarkkinat. Siellä on mm. talo, jossa myydään pelkästään koruja.. ja toisaalla myydään pelkästään miestenvaatteita.. kolmannessa paikassa vain astioita jne. You got the point. Vaikka luulisi, että paikka olisi täynnä turisteja, niin eipä ole. Paikalliset ihmiset tuntuvat hakevan sieltä tarvitsemaansa. Toki joukossa on varmaan matkailijoitakin, mutta me emme bonganneet kuin ehkä pari turistin näköistä ihmistä koko sinä aikana, kun alueella olimme.

Viimeisenä lomapäivänä emme käyttäneet lainkaan metroa. Markkinoille ajoimme taksilla, mutta kävelimme sieltä pois pääteitä pitkin. Matka oli yllättävän lyhyt. Paluumatkalla poikettiin paikallisessa ”Stockmannissa”, Lotte tavaratalossa. Kerroksia oli toista kymmentä ja ahdistuimme välittömästi, kun menimme sisään. Ajoimme kuitenkin hissillä ylimpään kerrokseen ja tulimme rullaportaita alas, ja saman tien ulos. Mutta tulipahan sielläkin käytyä. Jollekin tämä on varmaan shoppailun mekka, mutta me emme ymmärrä Diorin tai Versacen perään, joten jätämme nämä paikat muiden tutkittaviksi.

Toinen hauska paikka, jossa tällä erää vain kävimme ikkunaostoksilla on motellimme lähellä oleva Insa dong. Taiteilija-alue, jossa on myös selvästi eniten turisteja. Me tosiaan emme nyt ostaneet mitään – paitsi katukeittiöstä.. Oli pakko saada syödä vielä viimeisen kerran niitä ihania pannukakkuja, joita tällä kadunkulmissa paistetaan. Mmmmm. Yritin metsästää myös makkaraa, joka täällä on taivaallista, ei mitään kotimaista jauhomössöä, mmmmmm… Doris veti myös kanatikkuja.. mmmm.. Olemme joka paikassa syöneet katukeittiöistä ja minkäänlaisia vatsaongelmia ei ole ollut kummallakaan. Olemme toki katsoneet, että ruoka on vastalaitettua ja tuoretta, toisekseen, on talvi ja riski saada bugi on paljon pienempi kuin kesällä. Ja käsidesi on yksi pelastaja.

Kävimme myös syömässä Insadongin alueella. Ruoka oli ok, mutta ei mitään erityistä. Olisi pitänyt älytä lähteä pari katua kauemmas. Selvästi parasta ruokaa olemme saaneet tavallisten ihmisten alueilla. Mitä turistimpi alue, sitä huonompi ruoka. Ei tässäkään mitään vikaa ollut, tiedämme vain, että parempaakin on maassa tarjolla.

Tiistaina meidän lento lähti klo 11.20 ja lähdimme lentokentälle motellilta noin puoli kahdeksan aikaan. Matka kentälle kesti reilun tunnin ja bussin odottelu noin puoli tuntia. Onnistuimme juuri missaamaan edellisen lentokenttäbussin. Nämä ns. limousine bussit ovat helppo tapa kulkea kentälle. Ei tarvitse vaihtaa monien metrojen kautta tai maksaa hurjaa summaa taksille. Kenttä on nimittäin sen verran kaukana Soulista, että taksimatka ei ole ihan halpa. Tämä lentokenttäbussi maksoi 9000 wonia.

Soulin kenttä on todella moderni ja siisti, sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut, ja enemmän. Koska emme ehtineet syödä aamiaista motellilla kävimme kentällä testaamassa paikallisen mäkkärin, Lotterian. Oli hyvää. Paljon parempaa kuin tämä multikansallisen gigayhtiön tarjoama sapuska.

Lento kotiin kesti noin 10 tuntia, matka meni hyvin Shanghaita pelatessa ja leffoja katsellen.

Yhteenvetona voisi todeta, että olipahan hauska reissu! Suosittelen Koreaa kaikille uteliaille ja pienistä asioista pitäville ihmisille. Maassa riittää ihmeteltävää ja hämmästeltävää, monipuolista, hassua, hullua, käsittämätöntä, hypermodernia… Kertakaikkiaan hervoton paikka. Kuin yhdistetty Suomi-Indonesia-Saksa-Italia-Japani-Kiina-Islanti…

Pohjois-Korean rajalla

Tanaan vierailimme aamupaivan Pohjois- ja Etela-Koreoiden rajavyohykealueella. Tai siis niin pitkalla kuin sinne ylipaansa on mahdollista menna.

Varasin netista eraalta seoulilaiselta matkatoimistolta puolipaivaretken niin kutsutulle DMZ-alueelle, jonne ei ilman matkatoimiston jarjestamaa matkaa ole edes mitaan asiaa. Varaus toimi hyvin, vahvistus tuli sahkopostiin, mutta kukaan ei aamulla tullut noutamaan – vaikka piti. Odottelimme aamulla vajaan vartin, kunnes soitin toimistoon. Sen jalkeen meni ehka max 5 min. kun oli noutaja ovella. Olivat ilmeisesti missanneet. Meidat kiidatettiin hurjaa vauhtia pikkuautolla bussiin, joka odotti jossain matkan varrella. Hyvin hoidettu paikkaus korealaisilta. Retken hinta oli 46 000 wonia.

Yleensa ottaen pitaa muuten mainita ihan erikseen, kuinka tasmallista porukkaa taalla on. Kaikki kulkee ajallaan: bussit, junat, metrot… kaikki.

Tama DMZ on 2 km levea alue Pohjois-Korean ja Etela-Korean valissa, koko rajan pituudelta. DMZhan tarkoittaa, etta tuolla alueella ei ole sotilaita ym. sotilaallista ainesta. Alue oli kylla varsin jareasti vartioitu – lie yksin tiukimpia rajoja missaan pain maailmaa. Pohjois-Koreahan sulki viime vuoden lopulla maiden valisen rajan kokonaan. Sinne ei ole taalta kasin mitaan asiaa. Ilmeisesti kuitenkin Kiinasta kasin maahan on mahdollista paasta turistinakin, ryhman mukana tosin.

Bussi ajoi ensin niin sanotulle vapauden sillan alueelle, Imjingak Parkiin. Tama Freedom Bridge oli pitkaan ainoa yhteys maiden valilla. Nyt tata siltaa pitkin menee rautatie, jonka kautta etelakorealaiset toivovat joskus saavansa junayhteyden aina Eurooppaan asti. Nyt se on suljettu. Päästiin käymään myös modernilla Dorasanin juna-asemalla, joka odottaa toiveikkaina tätä ehkä joskus avautuvaa Euroopan yhteyttä. Saas nähdä onko odotus turhaa vai pääsevätkö eteläkorealaiset joskus junalla Peyongyangiin.

Sillalta matka jatkui ns. kolmanteen tunneliin. Pohjoiskorealaiset ovat vuosien saatossa kaivaneet ilmeisesti parisenkymmenta tallaista syvalla maan alla kulkevaa tunnelia, jonka kautta lie ollut tarkoituksena yrittaa vallata Etela-Korea. Naista tunneleista vain nelja on loydetty, kolme 70-luvulla ja yksi 90-luvulla. Paasimme tutustumaan tahan the 3rd Invasion Tunneliin. Maan paalta meni yli 350 metria pitka jyrkahko tunneli syvalle maan alle, olisiko ollut johonkin noin 170 metrin syvyyteen, jos oikein muistan. Siella alhaalla oli tama varsinainen tunneli, jonka rakentaminen oli pohjoiskorealaisilta jaanyt kesken, koska tunneli oli havaittu ajoissa. Taman tunnelin kautta olisi ollut mahdollista liikuttaa 30 000 miesta tunnista pohjoisesta etelaan. Ja tama paikkahan on vain reilut 50 km Soulista pohjoiseen. Voitte arvata kuinka siina olisi kaynyt. Harmi, kun sielläkään ei saanut kuvata…

Opas kertoi varsin mielenkiintoisia asioita esim. Pohjois-Korean armeijasta. Siella asevelvollisuus on pakollinen kaikille: naisilla se kestaa 7 vuotta ja miehilla 10 v… huh. Voi vain kuvitella mita siella ihmisten paihin on onnistuttu syottamaan.

Tunnelin jalkeen ajettiin viela Dora Observatoryyn, eli paikkaan, josta on mahdollista kiikaroida pohjoiskorealaiseen kylaan. Kiikaroin minakin, mutta tuli jotenkin huono olo siita, etta taalla hyvinvointiyhteiskunnan ihmiset tarkkailee kiikareilla kuinka suljetussa maailmassa eletaan… Pisti miettimaan asioita.

Olympic Park

Koska aamun retki kesti vain puoli paivaa, olimme takaisin Soulissa jo yhden maissa. Jatkoimme Doriksen kanssa motellin kautta kohti Olympic Parkia, joka on ollut Soulin kesaolympialaisten nayttamona vuonna 1988. Hieno paikka. Tutustuttiin samalla olympiamuseoon, jossa Paavo Nurmikin oli saanut oikein kunniapaikan kipsivaloksena. Museossa oli kattavasti tietoa Soulin kisojen jarjestamisesta ja tapahtumista. Lisaksi siella naytettiin 3D-elokuva jostain fantasia-aiheesta, johon oli varsin loysasti kytketty hieman olympialaistietoutta.. Hmmm. Ihan ok, jos et ole koskaan 3D-leffassa ollut (Doris ei ollut ollut ennen ja tarisi viela vartin naytoksen jalkeenkin.. :)), mutta jata valiin, jos tama ei ole sinulle mitaan uutta. Sisalto elokuvassa oli nimittain vahan (enemman) koyha.

Hyvaa ruokaa ja PALJON

Koreassa ei taatusti paase kuolemaan nalkaan. Katukeittioita on joka kulmassa ja ravintoloissa annokset ovat aivan  j a r k y t t a v a n  suuria. Niista riittaisi koko perheelle. Kippoa ja kuppia tulee niin paljon, etta lautanen, johon naista ruokia kerataan, ei meinaa mahtua enaa mukaan. Mutta hyvaa on. Tanaan syotiin Insadongin alueella hieman paremmassa ravintolassa jokin riisikakku(sellaisia pastan nakoisia pienia potkyloita)-mereneleva-hassakka. Tarjoilija varoitteli, etta se on sitten tulista, ja olihan se. Tati kavi pariin otteeseen kyselemassa, etta ollaanko varmasti ok, ja toi sitetn pyytamatta meille kipon ihan pelkkaa riisia lieventamaan poltetta suussa. Mutta hyvaa oli jalleen kerran. 🙂

Huomenna on viimeinen kokonainen paiva ja ei olla sille suunniteltu yhtaan mitaan ohjelmaa. Paitsi tietysti shoppailua, josko saisin nyt jotain minakin hankittua. Ostettavaa olisi vaikka mita. Tanaankin metrossa seta kauppasi sellaista katevaa tikkua jolla voi avata tukokset viemariputkessa 🙂 Ja noilla katukojuilla tarjonta on aivan kasittamatonta – sielta jos et loyda tarvitsemaasi, niin sita ei ole olemassa. Kaikkea on, ja viela enemman.

Yangji Pine Ski Resort ja Lotte World

Olipahan mahtava paiva taas tanaan. Niin ilman kuin paivan sisallon suhteenkin. Aamulla emme meinanneet millaan jaksaa nousta ylos ja paastiinkin vasta lahempana klo 11 liikkeelle.

Olimme eilen yrittaneet kysella useammaltakin taholta kuinka paasisi johonkin laskettelemaan, mutta kaikki tarjosivat vain noita maksullisia opastettuja (lue: ylihinnoiteltuja) retkia hiihtokeskuksiin.

Me omatoimisina sitten yomyohalla paatimme, etta lahdemme kokeilemaan josko loydamme omin avuin yhteen Seoulin laheisyydessa olevaan hiihtokeskukseen.

Teimme ensin noin tunnin metromatkan Jongno 3-gasta kauas Suwonin kaupunkiin Seoulin etelapuolelle. Sielta sitten matkailuneuvonnan ohjeiden mukaisesti otimme paikallisbussin johonkin… Meille annettiin koreankielinen kasinkirjoitettu lappu kateen naytettavaksi bussikuskille. Bussilla nro 10 ajelimme sitten noin 1,5 tunnin matkan Yangjin kaupunkiin (I suppose), josta sitten nappasimme taksin loppupatkaksi. Hintaa talle omatoimimatkalle tuli noin 4800 wonia. Aikaahan tassa meni rutosti. Mutta perille loydettiin.

Yangji Pine Ski Resort

Hiihtokeskus oli taynna korealaisen nakoista porukkaa. Saattoi joukossa olla toki kiinalaisia ja japanilaisia, mutta en mina heita toisistaan erota. Rinteessa oli myos useampia lansimaalaisia kasvoja.

Iltapaivan hissilippu ja varusteet maksoivat yhteensa noin 36 euroa, joten paikallisten hintatasoon nahden varsin arvokasta lystia. Systeemi toimii taalla siten, etta ensin ostetaan yhdelta kassalta hissilippu ja varustevuokrauslippu ja niiden kanssa mennaan sitten toiseen kerrokseen toiselle luukulle, josta valineet lunastetaan. Passi piti jattaa vuokrapantiksi (ihan kuin mina olisin ne varusteet halunnut kotiini raahata..).

Sain todella lyhyet sukset ja viela lyhyemmat sauvat, monot sentaan olivat sopivan kokoiset. Kengat sai jattaa lukittavaan kaappiin sailoon laskettelun ajaksi. Varsin napparaa.

Porukkaa oli suomeksi sanottuna aivan helvetisti, mutta jostain kumman syysta jonotus varusteiden saamiseksi eika lippukassallakaan kestanyt kauan. Hisseissa ei ollut lainkaan jonoja. Ihmeellista. Laskettelun jalkeen valineet sai puhdistaa jalleen silla samanlaisella ilmapumpulla kuin Busanissa putsasimme vaelluksen jalkeen kengat – haluan heti samanlaisen systeemin Suomen laskettelukeskuksiin kayttoon!

Rinteita keskuksessa taisi olla yhdeksan, joista kolme oli sellaista mita itse tykkaan laskea, niista pari tasoltaan ehka punaisia ja yksi punamusta. Helpommat rinteet olivat aivan taynna korealaisia aloittelijoita, joten valtin niilla laskemista.

Keli oli mita parhain, aurinko paistoi ja oli ehka kolme, nelja astetta plussan puolella. Miinuspuolena tasta seurasi se, etta rinne oli melkoisen pehmea ja valilla oli melkoisia moykkyja kasaantunut tiukimpiin kohtiin.

Keskuksen hissit olivat kaikki tuolihisseja ja niissakin opastukset ja ohjaukset olivat korealaisen tehokkaat ja kohteliaat. Tama maa on ihmeellinen. Kaikki sujuu. Rinteen ala- ja ylapaassa oli henkilo toivottamassa miellyttavaa laskettelupaivaa joka ikisen nousun yhteydessa. Eihan siita voi tulla kuin hyva paiva.

Aiti ei laskettele, joten han kaytti paivan auringosta nautiskeluun ja etsi meille myos paluukuljetuksen. Tiesin, etta keskukseen tulee jonkinlainen bussi Seoulista, joten selvitimme nyt sitten paikan paalla, josko paastaisiin edes paluukyytiin. Ja onnistuihan se. Ilmainen (siis todellakin ilmainen) shuttle bus hiihtokeskuksesta Seouliin Gagnamin metroasemalle kesti noin tunnin. Mahtavaa palvelua. Ja tasta kaikesta olisimme voineet maksaa matkatoimistolle noin 50 o00 wonia. Noh, se summa olisi toki sisaltanyt opastuksen matkakohteeseen ja ilmaisen hanskojen (!) vuokrauksen :). Meilla tahan meni nyt sitten se vajaat 5000 wonia.

Takaisin Soulissa oltiin vahan klo 19 jalkeen. Liian aikaista menna hotellille, joten paatimmet tutustua paikalliseen meganahtavyyteen…

Lotte Worldiin

Jessus mika paikka. Ihan kuin joku Disney Land. Sisaanpaasy nain ilta-aikaan alueelle oli 10 000 wonia, liput/kortti laitteisiin olisi sitten ollut erikseen. Paikka oli valtava. Ulkona oli mahtava Magic Island ja sisalla laskujemme mukaan 7-kerroksinen huvipuistoalue. Huisaa. Melu oli valtava ja porukkaa jalleen paikalla kuin pipoa. Mista naita ihmisia oikein riittaa. Nooh, jos Soulin alueella asuu reilut 10 miljoonaa ihmista plus me turistit ja muut ohikulkijat kaupan paalle niin ei ihme, etta joka paikka on taynna vakea. Mikas siina – yksin ei tarvitse kylla olla.

Puisto oli taynna erilaisia huvipuistolaitteita, toinen toistaan hurjempia, kahviloita, ruokakojuja ym., sisaluistelurata ynna muuta ynna muuta. Hieno oli kokemus – pokerryttava olo suorastaan tuli. Aikaa puistossa olisi saanut vierahtamaan vaikka kuinka, mutta me luovutimme yhdeksan maissa – pitka paiva  vie veronsa.

Kotiin tultiin tutusti kaupan kautta. Poikkeusostoksena normaalin iltakaljan lisaksi oli vihdoin pullo paikallista vakevaa eli sojua. Lahdenkin tasta testaamaan, milta se mahtaa maistua 🙂