Meripäivän kunniaksi nukuttiin pitkään aamulla. Tai siis pitkään ja pitkään. Puoli kahdeksan oltiin ylhäällä koko porukka. Äidiltä oli tosiaan kuume laskenut ja olo parantunut. Käytiin Windjammerissa nirvanaisella ähkyaamupalalla.
Päiväksi emme suunnitelleet mitään ohjelmaa. Kunhan vain oltiin ja tehtiin mitä mieleen tuli. Tai siis Otto pakotettiin tekemään hieman läksyjä, mutta muutoin oltiin kuin ellun kanat. Pelattiin välillä minigolfia, uitiin ja otettiin aurinkoa. Ja käytiin luistelemassa. Luistimet olivat sellaista fits all – fits nobody -mallia, mutta kyllä niillä nyt luistelemaan pääsi. Kypärä oli pakollinen kaikilla – ja ihan aiheesta. Sen verran mielenkiintoisia luistelusuorituksia siellä oli. Luistelemaan ei myöskään päässyt ilman pitkälahkeisia housuja ja sukkia.
Lounaalla käytiin Vivaldi-ravintolassa, kun ei kerrankin ollut kiire minnekään. Meillä oli hauskaa kanadalaista pöytäseuraa. Ja ensimmäistä kertaa kuulimme suomea, kun turkkilainen tarjoilijamme täräytti laulaen Hämä-hämähäkin :). Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun suomea kuulimme. Koko laivalla ei ollut muita suomalaisia. Ruotsalaisia oli pari seuruetta, samoin norjalaisia ja tanskalaisia sekä yksi virolainen pariskunta. Muutoin vieraat olivat enimmäkseen jenkkejä tai kanadalaisia. Suites us.
Äiti sai vihdoin irrottaa kipsin kädestään hetkeksi ja pääsi uimaan. Mahtoi olla ihanaa. Hän ei tosin kyennyt kivulta vielä uimaan, mutta poreammeessa lillunta onnistui hyvin.
Illalla oli vuorossa risteilyn toinen muodollinen illallinen ja sinne mekin nyt sitten osallistuimme. Otto tosin vastahakoisesti puki puvun päälleen, mutta sai kyllä useita ihastelevia kommentteja keski-ikäisiltä tädeiltä :). Komea poika pitkässä tukassaan puku päällä. Meidän illallissali oli Mozart – nimetty tietysti meidän matkamaskottimme Mozartin mukaan..
Lisää kuvia laivalta voit tsekata tästä.
0 Kommentit to “Toinen päivä merellä – day 5”