Päivä San Juanissa

Herättiin aamulla klo 8 maissa levänneinä ja käytiin aamiaisella hotellin yhteydessä olevassa kahvilassa, joka muistutti kovasti Paluu tulevaisuuteen -leffan 50-luvun baaria. Makee paikka :). Isla Verden upea uimaranta oli vain noin 200 metriä hotellilta, joten suunnistimme aamupäiväksi sinne. Hotellin respaan sai jättää laukut ilmaiseksi säilöön, joten mehän hyödynsimme tilanteen heti. Meillä oli reilusti aikaa levätä ennen laivalle siirtymistä.

Oli niiiiin ihanaa! Aurinko paisto, meri oli lämmin ja hiekka valui varpaiden välistä. Käveltiin rannalla ja uitiin, otettiin loman kunniaksi oluet ja limut ja lopuksi syötiin katugrillistä maailman parasta kanaa. Ottokin veti tripla-annoksen, kun se oli oikeasti niin älyttömän hyvää :). Ja edullista.. Kaksi kana-annosta ja 3 juomaa olivat yhteensä 8 $. Ranta oli erittäin siisti ja sieltä puuttui tyystin monen paikan pilaajat – rantakaupustelijat. Olisimme voineet jäädä alueelle useammaksikin yöksi.  Otto myös nautti Isla Verden loistavista parkour-olosuhteista juoksemalla kirjaimellisesti seinille ja kaiteille.

Kohti Puerto Ricoa

Lähdimme matkaan 12.2. Finnairin lennolla AY33 kohti New Yorkia.  Lähtö oli klo 14.10 ja perillä olimme vähän ennen klo 16 iltapäivällä. Matkaa Finnairin näyttötaulun mukaan oli 6613 km. Nopeasti kilometrit sujahtivat alla ja laskeuduttiin aikataulussa JFK:lle. Otto hihkui innosta, kun lähestyttiin NYC:ia: oli hauska seurata lähiöiden elämää koneen ikkunoista.

Kentällä virkailija piti ihmismassat käsittämättömän hienosti otteessan. Jokaiselle oli oma paikkansa ja sooloilua ei suvaittu ilman ripitystä.  Passivirkailija kyseli melko tarkasti taustoja, mm. että onko lapsen isä tietoinen siitä, että lapsi on täällä matkalla mukana ja mikä matkan tarkoitus on. Me luultavasti pääsimme helpommalla kuin monet muut, koska määränpäämme oli Puerto Ricossa ja olimme vain transfermatkustajina NYCssa. Silmistä otettiin valokuva ja molemmista käsistä kaikkien sormien sormenjäljet.

Passintarkastuksen jälkeen haettiin laukut hihnalta ja vietiin ne itse viereisessä huoneessa olleelle toiselle liukuhihnalle, josta ne ohjattiin jatkolennolle.  Turvatarkastuksia oli useita. Äitini joutui ties mihin läpivalaisuihin, kun matkusti käsi kipsissä. Kaikki tosin tehtiin varsin ystävällisessä hengessä. Meillä oli koneen vaihtoaikaa nelisen tuntia ja nämä edellä mainitut muodollisuudet veivät siitä noin kaksi tuntia. Ei siis kannata kovin lyhyttä vaihtoyhteyttä valita, mikäli lentää JFK:n kautta.

Jatkolento San Juaniin viivästyi pari tuntia. Istuimme kaikki jo koneessa, kun yhtäkkiä kone meni täysin pimeäksi ja sähköttömäksi. Useamman kerran. Oli hieman epämiellyttävää jatkaa lentoa, kun tuli vain mieleen, että entä jos tämä sähköblokki tapahtuu ilmassa. Kapteeni lohduttelikin useampaan otteeseen lennon aikana, että kaikki on kunnossa ja pääsemme turvallisesti perille. Perijenkkiläiseen tyyliin muutama matkustaja kyllä panikoi ja kyseenalaisti turvallisuutta vielä kun oltiin ilmassa.. Aivan kuin asialle olisi silloin vielä voinut valittamalla saada tehtyä.

Perille päästiin kuitenkin hienosti – tosin vasta kello 02 yöllä, kun alunperin piti puolilta öin olla. San Juanin kentällä takseja oli riittävästi ja kaikki olivat isoja tilatakseja, joihin mahtuu niin isompi porukka kuin isot määrät matkatavaroitakin.

Meidän ensimmäisen yön hotelli sijaitsi lähellä lentokenttää ja rantaa. Nimeltään hotelli oli Coral by the Sea. Perustasoinen hotelli, jossa oli suuri huone kahdella queen size – sängyllä.