Karibian risteilylle

Päädyimme Karibian risteilylle oikeastaan aivan sattuman kautta. Katselin nimittäin alun perin syksyllä lomia Egyptiin hiihtoloman ajalle. Epyptin kahden viikon lomat olivat mielestäni järkyttävän kalliita!  Eräs ystäväni on käynyt risteilemässä Karibialla kolmesti ja on puhunut niistä varsin vakuuttavasti ja sanonut, että eivät ne mitään kalliita ole. Nämä sanat soivat tuolloin  päässäni ja päädyin siksi katsomaan, että oliko kaverin puheissa mitään perää.

Tsekkasin pari tuntemaani laivayhtiötä: Carneval Cruises (tällä ystäväni on reissannut) ja Royal Caribbean. Carneval vaikutti aavistuksen halvemmalta, mutta koska sinne ei voinut omatoimisesti varata matkoja ilman matkatoimistoa välissä päädyin tutkimaan vain Royal Caribbeanin sivuja. Ja kaveri oli oikeassa. Karibian risteilyt ovat ihan älyttömän halpoja. Oikeasti. Riippuu tietysti koska ja mistä ja kuinka pitkään ja millä laivalla matkustaa, mutta esim. alle 400 euron tekee jo kelvollisen risteilyn. Plus lennot tietysti. Mutta jos Epyptin loma olisi maksanut minulta ja lapselta jotakuinkin 2500 euroa niin ei tämä kyllä yhtään sen kalliimpi loma ollut. Ja koska Epytissä oltiin jo pari kertaa käyty niin tällä kertaa Karibia voitti.

Tutkin Royal Caribbeanin nettisivuja useamman illan ja kieriskelin valinnan vaikeuden tuskassa.. Vaihtoehtoja oli useita. Itäistä ja läntistä ja eteläistä Karibiaa ja sielläkin useita eri reittivaihtoehtoja. Olin ajatellut lähtösatamaksi Miamia, koska sinne oli Finnairilla edullisia reilun 500 euron lentoja, mutta päädyimme lopulta kuitenkin lähtemään Puerto Ricon San Juanista kohteena eteläinen Karibia. Tähän vaikutti se, että äiti lähti kolmanneksi matkaajaksi mukaan ja halusimme viettää rantalomaa risteilyn jälkeen ja olla varmoja siitä, että kohteessa on varmasti riittävän lämmintä helmikuussa.

Royal Caribbeanin nettipalvelu toimii

Royal Caribbeanin nettisivut ovat äärimmäisen helpot käyttää. Heillä on myös kotisivut suomeksi, mutta varsinainen varaussivusto on vain englanniksi. Mutta ei mitään rakettitiedettä missään vaiheessa. Sivustolta näkee melko realistesti miltä eri hyttityypit näyttävät ja muutoinkin millaista laivalla on. Mielestäni kuvaukset ovat ehkä aliarvoituja – totuus oli ehkä parempi kuin kuvissa.

Me päädyimme valitsemaan v. 2001 Turussa valmistetun Adventure of the Seas -laivan, joka kuuluu ns. Voyager-luokan laivoihin. Laivaan mahtuu maksimissaan n. 3800 matkustajaa ja se on 311 m pitkä ja 48 m leveä. Hyttiluokassa päädyimme valitsemaan parvekkeellisen ulkohytin kolmelle henkilölle. Hintaa tuli 7 päivän risteilystä tässä hyttiluokassa minulle  630 euroa ja 10-v. lapselle 130 euroa. Alle 800 euroa siis molemmat yhdessä – täysihoidolla.. Ei paha! Halvemmalla olisi päässyt, jos olisi tyytynyt vaikka pelkkään ikkunaan tai jopa vain sisähyttiin, joka sekin vaikutti ihan viihtyisälle. Jotain ihan muuta kuin nuo tutut ahtaat Ruotsinlaivat..

Lentoviidakko

Lentojen suhteen valinnanvaraa oli yhtä paljon kuin laivojenkin. Päädyin valitsemaan Finnairin suoran lennon New Yorkiin ja sieltä jatkolennon American Airlinesilla. Se oli ehkä muutaman kympin kalliimpi kuin halvin vaihtoehto Lontoon kautta. Lontoon kautta olisi joutunut vaihtamaan kahdesti ja suurin syy oli se, että pelkään, että matkalaukut katoavat Heathrown laukkuviidakkoon.. Turvallisempaa oli mennä JFK:n kautta. Sitä paitsi Finnskin uudet koneet ovat ihan miellyttäviä mannerten välillä. Lennot olisi kannattanut varata hieman aiemmin kuin varasin sillä siitä kun ensimmäisen kerran tsekkasin lentoja, siihen hetkeen kun lopulta ne varasin, hinnat nousivat noin 200 e per lippu. Luulen, että suuret matkatoimistot varasivat kiintiöitä NYC-SJU-välille ja hinnat pompsahti. Mutta alle tonnin kuitenkin selvittiin silti.

Hotellit ennen ja jälkeen

Nyt näin jälkikäteen viisaampana olisin varannut ennen risteilyä ainakin 3 yötä lähtösataman kohteeseen. Olisi ehtinyt tottua aikaeroon ja ei olisi ollut niin kovin iltaväsynyt. Me olimme vain yhden yön ennen risteilyä. Sekin tosin oli ihan hyvä – osa matkustajista lensi suoraan laivalle samana päivänä. Jälkikäteen olimme 5 yötä maissa ja se oli melko sopiva aika. Ei tosin olisi tehnyt heikkoakaan jatkaa vaikka pari kolme viikkoa lisää. Hotellit varasin booking.comista ja hotels.comista. Olen käyttänyt niitä monesti aiemminkin ja ovat olleet aina hyviä ja toimivia ratkaisuja meille.

0 Kommentit to “Karibian risteilylle”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggaajaa tykkää tästä: