Olympiahenkeä ja Kung fun taikaa

Äidin synttäripäivä. Toista kertaa niitä juhlitaan kotimaan kamaran ulkopuolella. Kuuskytvuotispäiviä juhlittiin Islannissa ja Tanskassa, nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan Kiinassa. Kuten juhlapäivään sopi, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta – tai no, niin kirkkaalta kuin se saasteiden himmentämässä Pekingissä voi olla – ja lämmintä oli jälleen noin 37-38 astetta.

Juhlapäivää juhlistettiin tutustumalla vuoden takaisten olympialaisten päänäyttämöihin. Olympiastadionille pääsee kätevästi metrolla, sinne on ihan oma poikkilinja Linjan 2 metrolta. Kätevää. Kun noustiin ylös metrotunnelista Olympia-alueelle oli jälleen aika levittää leukaperät hämmästysasentoon. Taivaallisen rauhan aukio on PIENI paikka verrattuna siihen kävelybulevardiin, joka menee olympiastadionin ja uimastadionin välistä aina jonnekin, ties minne, asti. Paikalle mahtuisi varmaan muutama miljoona ihmistä – ja kevyesti. Oli kuin olisi kävellyt jotain maailmankaikkeuden valtatietä. Huimaa.

Itse tähän Pekingin kansalliseen stadioniin, ”linnunpesään”, pääsi tutustumaan sisälle. Liput maksoivat 50/25 yuania ja olivat melkoisen ylihinnoiteltuja siihen nähden millaisen elämyksen sillä rahalla sai. Stadion oli ihan hieno, mutta ei mitään sen suurempaa elämystä kyllä tullut. Siis siellä portin sisäpuolella. Ulkopuoli oli paljon, paljon mielenkiintoisempi. Rakennus ei näytä ulospäin mitenkään valtaisalle, mutta sinne mahtuu 100 000 katsojaa, yli tuplaten Helsingin stadionin katsojamäärä. Stadionin vastapäätä oli toinen mielenkiintoinen rakennus – ainakin ulkoa käsin – Pekingin uimastadion ”Water Cube”. Emme menneet sisälle, koska sinnekin olisi ollut oma erillinen pääsymaksunsa. Luulen, että ulkokuori oli tässäkin tapauksessa kiinnostavampi kuin sisäpuoli. Otosta kiinnostavinta oli varmastikin näiden kahden stadionin väliselle bulevardille jäänyt vesitaideteos, jonka ”sisälle” pääsi juoksemaan – ja kastumaan läpimäräksi. Teki varmasti hyvää siinä helteessä.

The Legend of Kung fu

Synttäreitä juhlistettiin illalla myöhemmin the Red Theatren huimaakin huimemmalla esityksellä, jossa kerrottiin Chun Yin tarina Kung fun legendasta. En ole eläessäni nähnyt koskaan mitään yhtä vaikuttavaa. Mitään näin puhuttelevaa. Mitään, mikä olisi nostanut näin voimakkaita tunteita teatterin katsomossa. Itkin useaan otteeseen ihan vain sen vuoksi, kun se, mitä näin, oli niin mahtavan vaikuttavaa. Menkää ja katsokaa itse. Tässä linkki sivuille, josta löytyy tiivistetty video illan showsta.