Kiinan muurilla Mutianyussa

Tiistaina koitti se, mitä ehkä tältä reissulta olimme eniten odottaneet – matka Kiinan muurille. Olin Minnan ennakkosuosituksiin nojaten valinnut meidän vierailukohteeksemme Mutianyun, joka sijaitsee noin 90 kilometriä Pekingistä pohjoiseen. Kiinan muuriin pääsee tutustumaan monessa muussakin kohdassa, mutta varsinkin Badaling on käsittääkseni varsin ”turistoitunut” ja ei sen vuoksi niin kiva kohde kuin tämä Mutianyu.

Olin pyytänyt edellisenä iltana hotellimme respan poikaa varaamaan käyttöömme taksin koko päiväksi. Taksi haki meidät aamulla klo 8.30 ja oli käytössämme koko päivän ajan. Hintaa tälle tuli 600 yuania. Matka maksettiin, kun palasimme takaisin Pekingiin. Olen kuullut, että taksien päivähinnat ovat liikkuneet 400-850 yuanin välillä, mutta emme jaksaneet lähteä etsimään edullisempia vaihtoehtoja. Tuo reilu 60 euroa oli meistä varsin kohtuuhinta. Varsinkin kun bussiretkestä olisimme saaneet maksaa enemmän ja joutuneet kulkemaan ryhmän mukana. Nyt saimme itse valita kauanko aikaa muurilla vietämme.

Mutianyun turisteille avoinna oleva muurin osuus on 2250 metriä pitkä ja se on Ming-dynastian ajalta. Sen erikoisuutena ovat lukuisat Ming dynastian aikaiset vartiotornit. Tässä linkki Mutianyun ”virallisille” nettisivuille. Me olimme todellisia turisteja ja emmen kiivenneet pitkää nousua ylös vuorille vaan otimme alhaalta kabiinin (vai millä nimellä Cable Car sanotaankaan suomeksi…) suoraan muurin juurelle. Kipuamista riitti ihan ilman vuorelle nousemistakin. Varsinkin kun lämmintä oli +37 C..

Tunne oli tosi mahtava, kun katseli loppumatonta muurijonoa, joka hävisi jonnekin kauas horisonttiin. Kipusi rinnettä ylös ja alas. Montakohan ihmishenkeä on menetetty sitä rakentaessa.. sen verran jyrkkä oli rinne, jossa muuri kulkee. Mutta huimat on maisemat. Paikoitellen muuri nousee varsin jyrkästi, joten ihan heikkojalkaiselle tuota ei voi suositella. Ehkä jossain muualla on helpommat maastot. Nautimme myös siitä, että täällä ei tosiaan ollut mitenkään erityisen paljon turisteja. Sai ihan rauhassa kulkea ja jopa ottaa kuvia, joissa ei muita ihmisiä näy.

Rinteen juurella, parkkipaikkojen tuntumassa, oli varsinainen turistihelvetti. Myyjää toisensa perään yritti myydä kaikenlaista turistikrääsää. Sieltä olisi matkamuistot saanut tingattua varmasti edullisesti, jos olisi halunnut. Meitä ei tämän sortin shoppailu kuitenkaan kiinnostanut – mitä nyt Otolle ostettiin kaksi t-paitaa, joista maksoin yhteensä 4 euroa. Huonompilaatuisia olisi saanut neljä kappaletta samalla hinnalla. Silkkinen aamutakki olisi lähtenyt dollarilla – tai varmaan halvemmallakin, mutta sellainen mulla on jo kymmenen vuoden takaa Hongkongista, mitäpä minä uudella… 🙂

Takaisin Pekingissä oltiin joskus myöhään iltapäivällä. Taidettiin kaikki nukahtaa taksissa paluumatkalla kaupunkiin. 

Käytiin iltakävelyllä (ihan kuin ei olisi päivän mittaan muurilla tarpeeksi kiivetty..) Wangfujingin alueella ja päädyttiin syömään erääseen pienen pieneen ravintolaan jossain sivukujalla. Ruoka oli aivan taivaallista. Niin hyvää, että ei sellaista voi edes olla. Ottokin jopa piti tilaamistaan lihavartaista. Paikassa oli neljä pöytää ja pikkuiset jakkarat pöytien ympärillä. Ruokalistat oli ainoastaan kiinaksi, mutta tilasin ihan vain osoittamalla naapuripöydässä istuneen miehen herkulliselta näyttänyttä annosta. Ja toinen annos tilattiin osoittamalla toisen miehen ruokaa… jne. Olen yhä enemmässä määrin sitä mieltä, että ei koskaan kannattaisi mennä syömään mihinkään mikä näyttää hienolle ja jossa on listat myös englanniksi. Sen sijaan käymällä tällaisessa ”murjuksi” luokiteltavassa paikassa on yleensä makuelämykset myönteisessä mielessä paikallaan. Aah.