Seouliin

Aamulla lahdettiin hyvissa ajoin motellilta Busanin asemalle. Se olikin hyva idea, koska metrot olivat tupaten taynna. Siis juuri niin taynna kuin olet joskus jotain Tokion metroa kasittelevassa dokumenttiohjelmassa nahnyt. Huh.

Paastiin kuitenkin ajoissa asemalle, jossa kirjoitinkin tuon valipostauksen. Se aseman kone oli aivan kauhea. Valilyontinappain jumitti ihan koko ajan ja oli turha yrittaa saada sita toimimaan. Onneksi sentaan se laitapuolen kulkija opasti kuinka saan vaihdettua nama merkkisysteemit naihin latinalaisiin kirjaimiin. Olisi teillekin ollut kiva lukea korealaisilla kirjaimilla kirjoitettuja postauksia. hah.

Junamatka meni nopeasti. Valilla vauhti oli hieman yli 300 km/h.. hui. En ole ennen ollut luotijunassa, mutta taytyy sanoa, etta matka oli varsin miellyttava.

junassa

Soulin asemalta otimme jalleen metron – nakisittepa taman metrokartan… hihiii… linjoja on vaikka muille jakaa – Angukin asemalle. Olin jo Suomesta kasin varannut meille Souliin majoituksen, koska minua varoiteltiin, etta voi olla taytta.

Jongnowon Motel

Majapaikka loytyi suht helposti, menimme vain yhden kadun verran pieleen. Oikea osoite loytyi kadunmiesten avustuksella – kiitos taas heille.. Motelli vaikuttaa oikein siistille. Huone on pienempi kuin Busanissa, mutta selvasti isompi kuin Japanissa. Ja on iso kylpyammekin. Huoneessa on myos tv, jaakaappi ja hyva varustus toilettitarvikkeita. Lisaa loytyy eteisesta. Ja taalla on netti. Wau. Kylla huomaa miten riippuvainen sita nykyaan on nettiyhteydesta. Taalta on niin helppo tarkistaa tietoja / ja vaikka paivittaa blogia. Sain ladattua mp3-soittimenikin.

Jongnowon Motel

Doris Soulin huoneessa

Insadong

Motellimme sijaitsee loistavalla paikalla, aivan Insadongin alueen kupeessa. Lahistolla on valtava maara ravintoloita, kauppoja ym. Kavimme kavelemassa taman ns. taiteilija-alueen lapi. Tarjolla olisi vaikka mita taidetta, antiikkia ja turistikraasaa. Lansimaisia kasvoja taalla nakyi ensimmaista kertaa reissun aikana.

Seoul Tower

Kun nyt on aloitettu tama torneihin tutustuminen niin tanaan oli vuorossa Seoul Tower. Se oli suunnilleen yhta korkea kuin veljensa Japanissa, mutta koska sijainti oli korkean maen paalla, olivat nakymatkin huisat. Kabiini tornin juurelle maksoi 7500 wonia ja lippu ylos torniin oli suunnilleen saman verran.

Seoul Tower

Tornin jalkeen kiertelimme jonkin verran Myeong-dongin ja Namdaeumin alueilla. Ihmisia oli ihan kuin olisi oltu Kiinassa. Ihan hirveasti. Tilanne on jotenkin koominen, kun porukkaa on kuin pipoa. Hih. Metroonkaan ei taaskaan mahduttu. Piti odottaa seuraavaa, kun vaunut olivat niin taynna etta ei kertakaikkiaan mahtunut sisaan. Onneksi junia kulkee tiheaan.

myeongdong

0 Kommentit to “Seouliin”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggaajaa tykkää tästä: