Risteily oli oikeastaan varsin edullinen vaihtoehto kaukomatkaksi. Reissun aikana näki aivan valtavasti uusia paikkoja. Laivan asiakaskunta koostui melko tasaisesti 1-80-vuotiaista matkustajista, enemmistö kuitenkin ehkä noin 30-50 vuotiaita – ainakin tällä reitillä. Pohjoisempana lie nuorempaa porukkaa ja Euroopan risteilyillä arvaisin väen olevan himpun vanhempaa. Laivalla oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa, johon olisi halunnut osallistua, mutta oli pakko valita runsauden pulan vuoksi. Jääpähän jotain ensi kerralle.

Oli ihanaa olla hemmoteltavana. Henkilökunta laivalla oli erittäin palvelualtista olematta kuitenkaan limaälllöttävää. Retkivalikoima oli monipuolinen, ja pystyi myös toimimaan täysin itsenäisesti ilman ohjaavaa ryhmää. RUOKA – se oli taivaallista. Ihan pelkästään ruoan takia suosittelen Karibian risteilyä. Voi syödä itsensä totaaliseen ähkyyn vaikka 24 h, jos niin haluaa. Ja kukapa meistä ei haluasi, eri asia kuka siihen pystyy..

Puerto Ricossa ruoka rajoittui pikaruokapaikkoihin meidän kokemuksen pohjalta. Tai ainakin, jos jotain muuta halusi, sai tehdä niin paljon töitä, että me emme siihen kyennet. Viikko pikaruokaa ei ketään tapa. Tosin kyllästyttää jo kovasti. Auton vuokraus on erittäin suositeltavaa, mikäli ei pelkää kaistapäistä liikennettä. Auto antaa valtavasti vapauksia liikkua paikasta toiseen. Ensi kerralle jäi vielä tsekattavaksi ainakin bioluminaatiolahdet ja maailman suurin UFO-satelliitti.

Otto osti jotain merkkivaatteita pari kassillista, äiti löysi myös Niken lenkkarit ja minä päädyin ostamaan vitamiineja. No ostin mä vaatteitakin. Ihanaa, kun voi ostaa jotain mikä on laaduksta, mutta ei silti maksa maltaita. Oikeastaan ihan näiden outletien vuoksi kannattaa joskus lähteä matkalle. Pelkkää säästöä koko matka

Barcelonetaan on helppo löytää. San Juanista ajaa vain länttä kohti moottoritietä nro 22, kunnes tulee liittymä nro 55 ja kääntyy siitä sitten pikkutielle. Outlet-keskus näkyy motarille, joten loppusuunnistus on helppoa.

Hyatt Hacienda del Mar

Hotellimme oli apartamentoshotelli, hieman kulunut mutta kotoisa. Meillä oli iso huone omalla parvekkeella ja keittiöllä, jossa oli jääkaappi, leivänpaahdin, mikro ja kahvinkeitin. Hotellihintaan ei kuulunut aterioita kuten ei muualla Puerto Ricossa yleensäkään. Siksikin tämäntyyppinen hotelli oli meille ideaali. Sen sijaan meillä oli maksutta käytössämme yksi Puerto Ricon suurimmista uima-altaista kuumine porealtaineen, tenniskentät, täyspitkä minigolf-kenttä, koriskenttä, beachvolley-kenttä, iso lasten kiipeilyteline ja mahtava lähes yksityinen ranta. Kaikki uimarannat Puerto Ricossa ovat julkisia rantoja, mutta syrjäisen sijainnin takia tämä ranta oli lähes autio ja vain lähinnä hotellivieraiden käyttämä.

Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja ei suuttunut vaikka kadotimme minigolf-palloja tai haimme ylimääräisiä pyyhkeitä ym. Ihan mahtavaa oli myös ilmainen nettiyhteys ja koneet hotellin aulassa. Oli mukavaa päästä lukemaan, kuinka Suomessa oli samaan aikaan kylmintä 50 vuoteen ja painua sitten takaisin rannalle hikoilemaan .

Hotellilla oli myös joka päivä jotain ohjelmaa lapsille. Tarjolla oli leffoja ja kisailuja – meillä aika tuntui kuluvan ihan muutoinkin, joten jätimme ohjatut ohjelmat väliin.

Allasbaari auki aamusta iltaan

Olin lukenut tripadvisorin kommenteista tai jostain, että hotellilla ei ole ruokatarjoilua kuin vain tiettyyn aikaan päivästä, mutta tämä asia oli selvästi muuttunut niistä kommenteista. Baari oli auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Emme kuitenkaan syöneet siellä kuin kerran, sillä kävimme mielummin lähikylillä syömässä tai marketissa hakemassa jotain syömistä huoneeseen. Lähistöllä oli parikin ostaria, josta sai sekä ruokaa että vaatteita edullisesti. Otto tyhjensi myös paikallisen Game Stopin ostamalla edullisesti käyttettyjä PlayStation2-pelejä. Näihin peleihin piti tosin sitten Suomessa ostaa koodinpurkaja, jotta pelit saatiin toimimaan, koska ne olivat tietenkin US-koodattuja. Mutta hyvin toimivat purkajan avulla.

Muutamia lisäkuvia Doradosta tämän linkin takana. Ja Puerto Ricosta tämän linkin takana.

Vuokraamo sijaitsi fyysisesti hyvin lähellä ensimmäisen yön hotelliamme Isla Verdellä. Tosin tajusin tämän vasta sitten, kun olimme loman lopussa palauttamassa autoa : Olin netissä varannut meille C-luokkaan kuuluvan auton, joka oli Kia Rio automaattivaihteella. Auto oli uusi, hyväkuntoinen ja muutoinkin hyvä peli ajella. Vuokraus sujui kuin muuallakin maailmassa. Luottokortilta otettiin vakuus, jonka sai parin päivän viiveellä palauttaessa takaisin.

Itse vuokraus oli hyvin edullista. Koko hinta oli 295 $ oli kuuden päivän vuokra, josta itse auton vuokra maksoi noin puolet. Otin nimittäin kaikki mahd0lliset vastuuvakuutukset, jotta mahdollisessa kolaritilanteessa ei tarvitsisi käydä maksumieheksi.

Liikennekulttuuri Puerto Ricossa on hyvin hmmm latinoa.. Ohitellaan mistä sattuu, ajetaan tuhatta ja sataa sekä osa autoista näkyi pysyvän kasassa lähinnä pyhällä hengellä. Meille ei onneksi mitään sattunut.

Ennen laivasta poistumista “me pinkit” kokoonnuimme Imperial loungeen klo 7.45 mennessä. Siellä meille post-touriin osallistuville jaettiin rintapieliin uudet tarrat, jonka perusteella meidät ohjattiin satamassa oikeaan bussiin. Käsittämättömän nerokasta kaitsentaa ilman, että tunsi itsensä tarhalapseksi.

Matkalaukkujen poiminnan jälkeen oli muodollinen passi- ja tullitarkastus. Pari sanasta ja sillä selvä. Satamassa sitten nostettiin matkalaukut kuorma-auton kyytiin. Se vei ne valmiiksi lentokentälle meitä odottamaan sillä aikaa, kun me lähdimme vielä käymään El Yunquen sademetsässä retkellä.

Tämä retki ei mikään kovin ihmeellinen ollut. Olisi ehkä kannattanut jättää väliin, mutta ajattelin, että on helppoa meidän jatkon kannalta, kun pääsemme suoraan lentoasemalle ilman että meidän tarvitsee raahata laukkuja minnekään itse.

Retkellä ajoimme Puerto Ricon itäosiin vuoristoon ja siellä USA:n ainoaan sademetsään El Yunqueen. Pysähdyimme ensin luontokeskuksessa, jossa me näimme lähinnä vain kahvilan jonon, koska Otolla oli nälkä ja jonotimme ranskalaisia.. Noh, en tiedä olisinko muutoinkaan jaksanut tutustua keskukseen sen ihmeemmin. Keskuksesta ajoimme sitten ylemmäs vuoristoon ja teimme lyhyen kävelyn sademetsässä. Boring.. Ei oikein sykähdyttänyt – tai ehkä olen vain nirso, mutta Indonesian “suuressa ja villissä” sademetsässä käyneenä tämä oli lähinnä kuin olisi Korkeasaaressa pistäytynyt. Mutta autenttista sentään oli.. sademetsässä kun oltiin niin saatiin kyllä useampikin sadekuuro niskaamme. Hyvä.

Matkustimme purjeveneellä luonnonsuojelualueelle. Matka kesti noin 45 minuuttia. Saaren ympärillä vesi oli uskomattoman väristä. Ihan käsittämättömän kaunista. Siis oikeasti. Wau. Snorklailimme saaren edustalla, jossa ei ollut paljoa koralleja, mutta alue oli kuuluisa siitä, että kilpikonnat viihtyvät siellä. Näimmekin useita konnia. Jotain uutta siis minullekin, en ole ennen luonnonvaraisia kilpikonnia nähnyt.

Royal Caribbeanin retkillä turvallisuus on ykkösasia. Snorklaamaan ei pääse ilman kelluntaliivejä, tosi voi valita itse että puhaltaako niihin ilmaa vai ei.

Retken miehistö oli jälleen kerran ihan mahtavaa. Palveluasenne on kohdallaan. Meno oli rentoa  ja hauskaa. Ei mitään nipotusta. Rommi virtasi ja jokainen sai hirvittävän ruman pirattitatuoinnin – minkä otti ihan mielellään kaiken lisäksi .

Retken jälkeen käytiin vähän shoppailemassa maissa. Löysin myös edullisen nettikahvilan, joten me jumitimme Oton kanssa itsemme sinne. Laivallakin on netti, mutta siellä tunnin surffailu maksoi 35$ ja tuolla maissa se maksoi vain 5 $. Olut maistui kummasti meripäivän jälkeen. Testasimme mummin kanssa paikallista neitsytsaarten olutta, joka oli erittäin hyvää ja halpaa – pullo maksoi 2,5  $ eli 1,80 euroa.

Ilta meni osittain pakatessa. Matkalaukut piti pakata valmiiksi klo 23 mennessä ja nostaa hyttien ulkopuolelle odottamaan. Siitä henkilökunta sitten vei laukut satamaan odottamaan meitä. Ja koska oli viimeinen ilta laivalla, söimme erityisen hyvin ja hartaudella ja väänsimme itsemme sitten täydellä mahalla yöllä poreammeeseeen vielä nauttimaan Karibian kuumasta yöstä. Laiva lillui koko illan St. Thomasin edustalla ja jatkoi vasta yöllä matkaa takaisin kohti Puerto Ricoa.

Lisää kuvia St. Thomasilta voit katsoa tämän linkin kautta.

Dominica on vehreä vuoristoinen saari, jossa sataa paljon. Saaren itäpuoli on yksi maailman sateisimmista paikoista. Dominica on itsenäinen valtio, se kuului aiemmin Isolle Britannialle, mutta itsenäistyi vuonna 1978. Maa oli selvästi kehittymättömättömin näistä missä pysähdyimme. Paikoitellen se muistutti filippiinejä tai jopa nepalia – kaunis, mutta köyhä maa.

Päivän retki oli, kuten jo mainitsin, aivan huippu! Ajoimme ensin bussilla kapeaa ja kuoppaista vuoristotietä ylös samalla kun opas lateli ulkomuistista faktoja Dominicasta. River Tubing oli sananmukaisesti koskenlaskua isolla renkaalla. Kaikille annettiin kypärät päähän ja kelluntaliivit päälle ja hypättiin isolla renkalla koskeen. Oton renkaassa oli pohjalauta, mutta minulla pylly osui karikoihin matkan varrella. Reitti oli tooooosi pitkä ja väliin mahtui useita koskipaikkoja. Ihan mahtavaa. Pysähdyttiin aina välillä odottaan, että koko porukka pysyy kasassa ja sitten taas jatkettiin matkaa. Meillä oli Oton kanssa “korallikengät” jalassa, mikä olikin fiksua. Sen verran kivikkoinen joen pohja oli, että olisi ollut ikävää olla paljain varpain. Jotkut näyttivät pitävän lenkkarit jalassa. Mikä ettei, mutta on siinä ollut sitten kova kuivattaminen kengissä. Nämä uimakengät oli fiksu valinta.

Laskun jälkeen meidät ajettiin taukopaikkaan, jossa saimme jälleen rommia/limpparia ja pääsimme vessaan. Tauon jälkeen jatkoimme ylös sademetsään, jossa saimme omaan tahtiin kävellä viidakon keskellä olevalle lammelle. Meidän vauhdikkaalla kävelytyylillä matkaan kului 10 minuuttia, joillakin meni reilu vartti. Sademetsässä oli ihastuttava pieni vesiputous ja sen juurella emeraldin värinen puhdas ja kirkasvetinen lampi, jossa uimisen kerrotaan tuovan pitkää ikää ja terveyttä. Otto rakasti lampea. Olihan siellä mukavaa uida, kun vesi ei ollut suolaista, mutta koska olimme keskellä sademetsää, oli siellä melko pimeää ja minä olisin kaivannut hieman auringonvaloa lämmittämään – vilukissa kun olen

Laiva lähti Roseausta jo klo 15.30 kohti Neitsytsaaria, joten emme käyneet satamaa kauempana. Eikä oikein tehnyt mielikään, kun oli tottunut “helppoihin” matkakohteisiin reissun aikana ja ei jaksanut kohdata kurjuutta ja köyhyyttä. Kauheaa edes tunnustaa tällaista, mutta näin sitä muuttuu kehitysmaamatkustajakin ympäristön avustuksella “hienohelmaksi pakettimatkalaiseksi”. Sen sijaan siirryimme laivan uima-altaille kuuntelemaan jamaicalaista bandia ja uimaan ja nauttimaan virvokkeita.

Lisää kuvia Dominicalta voit katsoa tästä linkistä.

Päiväksi emme suunnitelleet mitään ohjelmaa. Kunhan vain oltiin ja tehtiin mitä mieleen tuli. Tai siis Otto pakotettiin tekemään hieman läksyjä, mutta muutoin oltiin kuin ellun kanat. Pelattiin välillä minigolfia, uitiin ja otettiin aurinkoa. Ja käytiin luistelemassa. Luistimet olivat sellaista fits all – fits nobody -mallia, mutta kyllä niillä nyt luistelemaan pääsi. Kypärä oli pakollinen kaikilla – ja ihan aiheesta. Sen verran mielenkiintoisia luistelusuorituksia siellä oli. Luistelemaan ei myöskään päässyt ilman pitkälahkeisia housuja ja sukkia.

Lounaalla käytiin Vivaldi-ravintolassa, kun ei kerrankin ollut kiire minnekään. Meillä oli hauskaa kanadalaista pöytäseuraa. Ja ensimmäistä kertaa kuulimme suomea, kun turkkilainen tarjoilijamme täräytti laulaen Hämä-hämähäkin . Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun suomea kuulimme. Koko laivalla ei ollut muita suomalaisia. Ruotsalaisia oli pari seuruetta, samoin norjalaisia ja tanskalaisia sekä yksi virolainen pariskunta. Muutoin vieraat olivat enimmäkseen jenkkejä tai kanadalaisia. Suites us.

Äiti sai vihdoin irrottaa kipsin kädestään hetkeksi ja pääsi uimaan. Mahtoi olla ihanaa. Hän ei tosin kyennyt kivulta vielä uimaan, mutta poreammeessa lillunta onnistui hyvin.

Illalla oli vuorossa risteilyn toinen muodollinen illallinen ja sinne mekin nyt sitten osallistuimme. Otto tosin vastahakoisesti puki puvun päälleen, mutta sai kyllä useita ihastelevia kommentteja keski-ikäisiltä tädeiltä . Komea poika pitkässä tukassaan puku päällä. Meidän illallissali oli Mozart – nimetty tietysti meidän matkamaskottimme Mozartin mukaan..

Lisää kuvia laivalta voit tsekata tästä.

Aruballa meillä oli vuorossa retki nimeltään Sail, Snorkel, Swim and Swing. Lähtö oli klo 8.30 laivaterminaalista. Ajettiin ensin hulvattoman bussikuskin, banditosmiehen Soleimonin, kyydissä tuunatulla Banana-bussilla toiselle Aruban suosituimmista rannoista Palm Beachille, jossa hyppäsimme puisen purjelaivan kyytiin. Maisemat olivat käsittämättömän upeat. Aruballe voisin kuvitella tulevani ihan rantalomalle joskus. Tosin saari on melko pieni, joten tekemistä ei taida paljon muuta olla kuin nauttia merestä ja rannoista – mutta sehän yleensä riittää Let’s go bananas!

Päivän aikana teimme merellä kolme pysähdystä snorklaamaan. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla oli uponnut laivanhylky. Tai siis kai kaikki hylyt ovat uponneita.. anyway. Ihan kiva. En ole ennen hylkyä nähnytkään, saati sitten snorklaamalla tutkinut elämää sen ympärillä.

Toinen pysähdys oli ihan rannassa, jossa oli jonkin verran pikkukaloja. Otto pelleili ja huuteli Pete-kalan perään. Tuttuja kuulemma Thaimaan loman ajoilta. Pete oli siis klownikala . Itse ihastelin lähinnä meren mahtavaa väriä ja ihan vain nautiskelin snorklauksesta. Merenalaisista maisemista mikään ei ole oikein Malediiveilla käynnin jälkeen sykähdyttänyt. Ei ole tullut vastaan niiden maisemien voittanutta.

Kolmannella pysäkillä suurin osa heitti snorkkelit ja räpylät pois. Vuorossa oli retken Swing-osuus. Saimme hyppiä laivan kannelta merirosvolaivatyyliin köyden varassa mereen. HAUSKAA!  Äiti pysytteli kuumeisena laivan katoksen alla varjossa ja yritti nauttia katselemalla meidän pomppimista. Ja nautti samalla rum punchia. Liekö rommi vai se curçaolainen hevoslinimentti tehonnut, kun kuume laski seuraavaan yön aikana pois. Äidillä oli onneksi seurana hottikset Sweet Dushi ja Jalapeño -eli meidän kipparit

Iltapäivällä äiti jäi hyttiin nukkumaan ja me lähdimme Oton kanssa kiertelemään Oranjestadin katuja. Käytiin Hard Rock Cafessa ja hauskassa “dollaribaarissa” kaljalla. Jälkimmäisessä tutustuimme hauskaan venezuelalaiseen pariskuntaan, joka oli käynyt Suomessa. Ja me olemme käyneet Venezuelassa, joten meillä oli paljon yhteisiä jutun aiheita.

Illalla, kun laiva lähti ylittämään merta kohti itäistä Karibiaa alkoi tuulla todella kovaa. Erikoista on, että keinuntaa ei laivassa tuntunut lainkaan, mutta esim. minigolfin peluusta ei tullut mitään, kun tuuli siirsi pallot ja itsekään ei meinannut pystyssä pysyä. Mutta ei siis keinuttanut. Tämä on varmaan lohduttavaa tietoa muillekin matkapahoinvoinnista kärsiville. Minä itsehän en voi mennä edes Lintsille ilman matkapahoinvointilääkitystä, mutta tällä reissulla en tarvinnut lääkettä kertaakaan. Minigolfin sijaan menimmekin Oton kanssa nauttimaan drinksut Sky Bariin

Lisää kuvia Arubalta voit katsella täältä Flickrin albumistamme

Olin ostanut etukäteen netistä meille retken Day at the Beach by Boat. Matkaan lähdettiin puoli kymmenen aikaan laivan vierestä. Matkan aikana laivan kapteeni kertoi Curaçaon historiasta Hollannin alusmaana. Curaçaolaiset ovat hollannin kansalaisia ja he kaikki puhuvat käytännössä neljää kieltä: paikallista papiamentoa, hollantia, englantia ja espanjaa.

Minulle oli yllätys, että Curaçaolla ei ole lainkaan omia luonnonvaraisia hiekkarantoja vaan kaikki uimarannat ovat keinotekoisia ja että hiekka tuodaan naapurisaarelta Arubalta. Tunnetuinta Suomessa maisemien lisäksi lienee Curçaon sininen likööri.

Meidän retkikohteemme oli ihastuttava laguuni – keinotekoinen tietenkin. Uitiin ja otettiin aurinkoa ja chillailtiin – mitä muuta ihminen voisi kaivata. Saimme pienen sadekuuronkin niskaamme, mutta se meni lähestulkoon ohi sillä aikaa, kun pistäydyimme matkamuistokaupassa ostoksilla. Paluumatkalla kippari ajoi delfiinikeskuksen ohi ja saimme kaupanpäälle nähdän delfiinien hyppyesityksen – great

Iltapäivän vietimme Willemstadissa shoppaillen. Laivalta oli lyhyt matka kävellä kaupungin keskustaan ja eksymisen vaaraakaan ei ollut. Kaupungissa oli helppo navigoida. Talot olivat ihastuttavan värikkäitä – ihan kuin jossain leikkimaailmassa. Yleisilme oli varsin eurooppalainen, joten se ei varsinaisesti minua kiehtonut, mutta mukavaa meillä silti oli. Otto shoppaili Quick Sivlerin vaatteita edullisesti ja minäkin löysin kesämekon. Äiti raukka oli sairaana ja veto pois, joten ei oikein jaksanut innostua kauppojen tarjonnasta. Otto ja mummi lähtivätkin kahdestaan aiemmin takaisin laivalle uimaan ja minä jatkoin vielä hetken kaupoissa pörräilyä ja kävin ostamassa Dorikselle jotain hevoslinimenttiä flunssaan paikallisesta apteekista. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta tehokas lääke löytyi.

Päivän päätteeksi lilluimme Oton kanssa laivan porealtaissa siemailimme drinkkejä. Kuuma, tumma Karibian yö ja tähtitaivas. What a feeling!

Lisää Curaçaon kuvia voit tsekata tästä.