Kiinan tuliaisia

Päivitän tämän Kiinan reissun kuulumisia näin postuumisti, koska en päässyt itse reissun aikana rauhassa tietokoneen ääreen. Itse asiassa kävin koneella vain kahdesti – molemmat kerrat hotellin aulassa, seinään upotetun tietokoneen edessä seisoen ja lutunan kiinalaisia ympärillä innokkaasti olkapään yli seuraten mitä puuhastelen… ei ihan pystynyt keskittymään täysillä… Voi olla, että näin jälkikäteen kirjoitellessa tunnelmat on eri kuin heti kokemusten jälkeen ja suurimman osan on jo ehtinyt unohtaa passiiviseen muistiin, mutta kirjoitellaan niitä mitä muistetaan…

Loma loppuu – hyvä mieli jäi

Viimeiset kaksi lomapäivää meni erittäin rennoissa merkeissä. Respan tyttö etsi meille ensin uuden uimapaikan, joka löytyi usean puhelun ja pitkän nettiselailun jälkeen ihan kadun toiselta puolen… enkö jo sanonut jotain siitä, että kiinalaiset eivät tunne muuta kuin oman työpaikkansa… Paikka oli hieman kalliimpi kuin hotellimme oma, mutta oli tunnelmaltaan parempi – toisin sanoen siellä oli vähemmän väkeä Allas oli sisällä, mutta ulkoterasilla oli reilusti tilaa levittäytyä rantatuoliemme kanssa. Paikasta löytyi myös ihana Japanin matkalta tutuksi tullut täyden palvelun wc-istuin: lämmitetty istuinrengas, kolmen pesun ohjelma ja kuivaus… Oi miten olikaan kotoisa olo. Japanilainen vessanpytty ja kunnon suomalainen sauna! Jihaa

Maattiin koko päivä altailla ja ilta shoppailtiin, sunnuntaina puolestaan shoppailtiin koko päivä, koska keli oli muuttunut pilviseksi. Sunnuntai-iltana oli enää ehkä vain +25 C, tuntui ihan kylmälle kaikkien noiden hellepäivien jälkeen. Sään viilenemiseen sopikin hyvin, että ostin keskustan ostoskeskuksesta itselleni untuvatakin – kaupan päälle sain untuvaliivin. Toivottavasti tulee nyt sitten kunnon pakkastalvi!

Tässä lopuksi muutaman kuva viimeisistä Pekingin lomapäivistä. Matka oli kaiken kaikkiaan oikein hyvä ja onnistunut. Oli hyvä, että päädyimme kahden hotellin vaihtoehtoon, koska pelkkä kaupunkilomailu olisi ollut 9-vuotiaalle liian raskas ja pelkkä jälkimmäinen hotelli olisi ollut raskas etäisemmän sijaintinsa vuoksi. Ensimmäisestä paikasta oli niin helppo liikkua paikasta toiseen. Kaiken kaikkiaan hyvä loma jälleen kerran.

Beijing Amusement Park

Perjantaina meidän oli tarkoitus löhöillä jälleen allasalueella, mutta siellä olikin hajonnut jokin lasi jossain (ilmeisesti suurempi kuin juomalasi) ja olivat joutuneet sulkemaan koko kylpylän kahdeksi viikoksi. Huonoa tuuria meillä. Pahus.

Tehtiin sit äkkinäinen suunnitelman muutos ja Plan B otettiin käyttöön. Hypättiin taksiin ja ajettiin kohti eteläistä Pekingiä ja Pekingin huvipuistoa. Huvipuistoja kaupungissa on itse asiassa useampiakin, mutta tämä lienee se perinteisin.

Beijing Amusement Parkin sisäänpääsymaksu oli 120 yuania yli 140 cm pitkiltä, mummi sen sijaan pääsi 80 yuanin lipulla, koska oli yli 60-vuotias

Itse puisto oli tosi kulunut ja nuhjuinen, mutta jotenkin viehättävä. Ihan kuin olisi ollut Itä-Saksassa. Tai sellainen olo tuli.. en siellä ehtinyt koskaan käydä, mutta fiilis oli sellainen kuin leffassa Goodbye Lenin

Muutamat puiston laitteet olivat suorastaan nostalgisen näköisiä. Kauhulinna oli todella pelottava. Se oli vain yksi yksinäinen huone, jossa piti laittaa kuulokkeet päähän ja istua pöydän ääreen ja sitten sammutettiin valot. Kuulokkeista kuului aivan kuin joku olisi kuiskinut tai huutanut korvan juuressa – kaikki puhalluksetkin tuntuivat. Mun oli pakko ottaa Ottoa kädestä, kun alkoi pelottaa. Kakarat juoksivat pöydän ääressä ja pelottelivat kiinaksi.. HUI!

Modernin poikkeuksen puiston laitteisiin tekivät muutamat uudet hienot laitteet, joihin kukaan meistä ei uskaltanut mennä sekä upea 4 D -leffa. Leffa oli tosi hyvin tehty ja myös se oli melko pelottava ja raju. Suomessa ei olisi varmaan sallittu alle 13-vuotialle. Päivä oli itse asiassa erinomainen huvipuistokäynnille. Oli niin kuuma, että puistossa ei ollut juuri ketään. Ei tarvinnut jonottaa juuri mihinkään laitteeseen -ainoastaan niihin laitteisiin, joissa pääsi kastumaan, oli jonoa

Huvipuistosta ajeltiin sitten taksilla hakemaan mummille uudet rillit. Hyvät tuli niistäkin. Minä ostin samalla reissulla itselleni puolen vuoden satsin piilolinssejä parilla kympillä.

Löhöilyä ja shoppailua Pekingissä

Uuden hotellin myötä pääsimme siis nauttimaan myös hieman etelän lomatunnelmista. Kun oltiin saatu huone uudesta hotellista ja laitettua tavarat paikoilleen, lähdettiin testaamaan Cosmpoliten uima-allasalue viereisen talon pihassa.

Allasalue käsitti ulkoaltaan sekä pari-kolme sisäallasta sekä porealtaan saunaosastoineen. Me keskityimme löhöilyyn ulkoaltaalla ja nautimme auringosta -tosin pääosin varjon alla, kun ei suorassa auringonpaisteessa juurikaan jaksanut olla.

Tässä uimapaikassa oli uimahattupakko kaikilla uimareilla. Ei auttanut muuta kuin ostaa sellainen – onneksi hinta ei ollut kova, myssyn sain 10 yuanilla. Oli ihanaa vain olla ja löhötä, nauttia auringosta ja lämpimästä uimavedestä. Ihanaa.

 

Auringon siirtyessä korkeiden rakennusten taakse, siirryimme mekin sisätiloihin ja suunnistimme äidin kanssa kohti silmälasikauppoja eteläisemmässä Pekingissä. Ajettiin taksilla respan suosittelemaan paikkaan, jonka nimi mulla on vain kiinaksi kirjoitettuna erillisellä paperilapulla. On kuulemma Pekingin suurin silmälasikeskittymä. Kokonainen monikerroksinen talo/kortteli täynnä silmälasikauppiaita.

Tuli hullu olo. Miten voi olla noin paljon silmälaseja yhdessä paikassa. Tiedän, että näitä vastaavia paikkoja on Pekingissä useita. Miten ihmeessä niille riittää kaikille asiakkaita. Harmi, kun ei tullut otettua sieltä kuvia.

Onnistuimme jälleen menemään paikalle liian myöhään. Oltiin perillä klo 18, kun kyseinen “marketti” meni kiinni klo 18… Poikettiin kuitenkin yhden myyjän luo ihan vain katsomaan kehyksiä, kun olivat kerran vielä paikalla.

Jotenkin siinä kävi sitten niin, että tein elämäni nopeimmat rillikaupat. Kello 18.40 poistuimme ko. kauppakeskuksesta uudet rillit mukanani. Kymmenen minuuttia käytin kehysten kokeiluun ja puoli tuntia meni henkilökunnalta aikaa väsätä mun melkein -10 rillit.. Samaan meni Instrulta kolme viikkoa.

Hintaa tälle lystille: kehykset + linssit, tuli yhteensä noin 30 euroa. Hyvin näillä näkee. Sitä en tiedä, että kauanko kehykset kestävät ja hajoavatko linssit, mutta ihan vain jo pelkästään tällä käytöllä, jota olen ehtinyt käyttää, voin sanoa että kannatti ostaa. Jos vielä joskus palaan takaisin, käyn kyllä hakemassa useammat lasit.

Sillä aikaa kun minä olin hiomon puolella äiti teki kauppaa aurinkolaseista vahvuuksilla. Ja kaupat tuli hänelläkin. Äidin kaksiteholla varustetut aurinkolasit saatiin seuraavana iltapäivänä ja hintaa niille jäi reilut neljäkymppiä. Ei paha.

Otto jäi meidän rilliostosten ajaksi yksin hotelliin. Melkoisen rohkea poika. Oli käynyt sillä aikaa vähän potkulautailemassa pihalla ja läheisessä supermarketissa ostamassa suklaapatukan.

Illalla käytiin sitten läheisessä korealaisessa Mt. Hannashan Korean Style ravintolassa syömässä. Erittäin hyvää ruokaa. Tilattiin beef bulgogia ja katkarapuja, itsegrillattaviksi siis, ja kyytipojiksi tuli tuttuun korealaiseen tapaan kymmenkunta kippoa ja kuppia kaikkea pientä kivaa naposteltavaa. Nam.

Cosmopolite Apartment Hotel Beijing

Torstaina vaihdoimme hotellin toiseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Siirryttiin keskustasta hieman kauemmas, tasokkaampaan majapaikkaan. Onneksi oltiin käyty etukäteen etsimässä ko. hotelli, koska sen löytäminen oli lievästi sanoen hankalaa. Tai siis hyvin lähelle päästiin, mutta sitten pihalla ei enää tiedettykään minne mennä. Eikä tienneet ihmisetkään, keneltä kyseltiin. Siis ihmiset, jotka työskentelee samassa talossa eivät tienneet, että siinä on hotelli.. just.

 

 

 

 

 

Respan henkilökunta oli täälläkin erittäin ystävällistä ja palvelualtista. Pahoittelivat kovasti, että ei heti silloin puoli kymmenen aikaan aamulla saatu huonetta käyttöömme. Odotellessa käytiin testaamassa pihapiirin kahvila-ravintola, josta sain ihan kelvollista Currya. Nam.

Huone oli 11. kerroksessa ja jo huoneen oven lukko oli ultramoderni. Puhumattakaan itse huoneen sisustuksesta ja kaikista vempaimista. Wau. Kyllä huomasi, että hotelli on rakennettu vuonna 2008. Kaikki oli niin modernia ja siistiä.

Täällä meillä oli yksi leveä sänky käytössämme ja mahduttiin sinne hieman paremmin kuin edellisessä paikassa kahteen erilliseen vuoteeseemme. Huone oli erittäin tilava ja siellä oli olohuoneen lisäksi kunnon keittiö kaikkine tarvikkeineen. Ainoa, mitä kaipasin, oli kunnollinen paistinpannu. Pannu oli kyllä, mutta se oli niin kuprulla pohjasta, että muistutti lähinnä wokkipannua kuin peruspannua, jolta se ulkoisesti näytti.

Hotellin asukkaiden käytössä oli käytössä myös uima-allas, joka sijaitsi naapuri talon pihassa. Altaan käytöstä meni ihan länsimaisen suuruinen lisämaksu, eli 70/35 yuania, mutta maksoimme sen mieluusti siitä ilosta, että päästiin uimaan.

Olympiahenkeä ja Kung fun taikaa

Äidin synttäripäivä. Toista kertaa niitä juhlitaan kotimaan kamaran ulkopuolella. Kuuskytvuotispäiviä juhlittiin Islannissa ja Tanskassa, nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan Kiinassa. Kuten juhlapäivään sopi, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta – tai no, niin kirkkaalta kuin se saasteiden himmentämässä Pekingissä voi olla – ja lämmintä oli jälleen noin 37-38 astetta.

Juhlapäivää juhlistettiin tutustumalla vuoden takaisten olympialaisten päänäyttämöihin. Olympiastadionille pääsee kätevästi metrolla, sinne on ihan oma poikkilinja Linjan 2 metrolta. Kätevää. Kun noustiin ylös metrotunnelista Olympia-alueelle oli jälleen aika levittää leukaperät hämmästysasentoon. Taivaallisen rauhan aukio on PIENI paikka verrattuna siihen kävelybulevardiin, joka menee olympiastadionin ja uimastadionin välistä aina jonnekin, ties minne, asti. Paikalle mahtuisi varmaan muutama miljoona ihmistä – ja kevyesti. Oli kuin olisi kävellyt jotain maailmankaikkeuden valtatietä. Huimaa.

Itse tähän Pekingin kansalliseen stadioniin, “linnunpesään”, pääsi tutustumaan sisälle. Liput maksoivat 50/25 yuania ja olivat melkoisen ylihinnoiteltuja siihen nähden millaisen elämyksen sillä rahalla sai. Stadion oli ihan hieno, mutta ei mitään sen suurempaa elämystä kyllä tullut. Siis siellä portin sisäpuolella. Ulkopuoli oli paljon, paljon mielenkiintoisempi. Rakennus ei näytä ulospäin mitenkään valtaisalle, mutta sinne mahtuu 100 000 katsojaa, yli tuplaten Helsingin stadionin katsojamäärä. Stadionin vastapäätä oli toinen mielenkiintoinen rakennus – ainakin ulkoa käsin – Pekingin uimastadion “Water Cube”. Emme menneet sisälle, koska sinnekin olisi ollut oma erillinen pääsymaksunsa. Luulen, että ulkokuori oli tässäkin tapauksessa kiinnostavampi kuin sisäpuoli. Otosta kiinnostavinta oli varmastikin näiden kahden stadionin väliselle bulevardille jäänyt vesitaideteos, jonka “sisälle” pääsi juoksemaan – ja kastumaan läpimäräksi. Teki varmasti hyvää siinä helteessä.

The Legend of Kung fu

Synttäreitä juhlistettiin illalla myöhemmin the Red Theatren huimaakin huimemmalla esityksellä, jossa kerrottiin Chun Yin tarina Kung fun legendasta. En ole eläessäni nähnyt koskaan mitään yhtä vaikuttavaa. Mitään näin puhuttelevaa. Mitään, mikä olisi nostanut näin voimakkaita tunteita teatterin katsomossa. Itkin useaan otteeseen ihan vain sen vuoksi, kun se, mitä näin, oli niin mahtavan vaikuttavaa. Menkää ja katsokaa itse. Tässä linkki sivuille, josta löytyy tiivistetty video illan showsta.

Kiinan muurilla Mutianyussa

Tiistaina koitti se, mitä ehkä tältä reissulta olimme eniten odottaneet – matka Kiinan muurille. Olin Minnan ennakkosuosituksiin nojaten valinnut meidän vierailukohteeksemme Mutianyun, joka sijaitsee noin 90 kilometriä Pekingistä pohjoiseen. Kiinan muuriin pääsee tutustumaan monessa muussakin kohdassa, mutta varsinkin Badaling on käsittääkseni varsin “turistoitunut” ja ei sen vuoksi niin kiva kohde kuin tämä Mutianyu.

Olin pyytänyt edellisenä iltana hotellimme respan poikaa varaamaan käyttöömme taksin koko päiväksi. Taksi haki meidät aamulla klo 8.30 ja oli käytössämme koko päivän ajan. Hintaa tälle tuli 600 yuania. Matka maksettiin, kun palasimme takaisin Pekingiin. Olen kuullut, että taksien päivähinnat ovat liikkuneet 400-850 yuanin välillä, mutta emme jaksaneet lähteä etsimään edullisempia vaihtoehtoja. Tuo reilu 60 euroa oli meistä varsin kohtuuhinta. Varsinkin kun bussiretkestä olisimme saaneet maksaa enemmän ja joutuneet kulkemaan ryhmän mukana. Nyt saimme itse valita kauanko aikaa muurilla vietämme.

Mutianyun turisteille avoinna oleva muurin osuus on 2250 metriä pitkä ja se on Ming-dynastian ajalta. Sen erikoisuutena ovat lukuisat Ming dynastian aikaiset vartiotornit. Tässä linkki Mutianyun “virallisille” nettisivuille. Me olimme todellisia turisteja ja emmen kiivenneet pitkää nousua ylös vuorille vaan otimme alhaalta kabiinin (vai millä nimellä Cable Car sanotaankaan suomeksi…) suoraan muurin juurelle. Kipuamista riitti ihan ilman vuorelle nousemistakin. Varsinkin kun lämmintä oli +37 C..

Tunne oli tosi mahtava, kun katseli loppumatonta muurijonoa, joka hävisi jonnekin kauas horisonttiin. Kipusi rinnettä ylös ja alas. Montakohan ihmishenkeä on menetetty sitä rakentaessa.. sen verran jyrkkä oli rinne, jossa muuri kulkee. Mutta huimat on maisemat. Paikoitellen muuri nousee varsin jyrkästi, joten ihan heikkojalkaiselle tuota ei voi suositella. Ehkä jossain muualla on helpommat maastot. Nautimme myös siitä, että täällä ei tosiaan ollut mitenkään erityisen paljon turisteja. Sai ihan rauhassa kulkea ja jopa ottaa kuvia, joissa ei muita ihmisiä näy.

Rinteen juurella, parkkipaikkojen tuntumassa, oli varsinainen turistihelvetti. Myyjää toisensa perään yritti myydä kaikenlaista turistikrääsää. Sieltä olisi matkamuistot saanut tingattua varmasti edullisesti, jos olisi halunnut. Meitä ei tämän sortin shoppailu kuitenkaan kiinnostanut – mitä nyt Otolle ostettiin kaksi t-paitaa, joista maksoin yhteensä 4 euroa. Huonompilaatuisia olisi saanut neljä kappaletta samalla hinnalla. Silkkinen aamutakki olisi lähtenyt dollarilla – tai varmaan halvemmallakin, mutta sellainen mulla on jo kymmenen vuoden takaa Hongkongista, mitäpä minä uudella…

Takaisin Pekingissä oltiin joskus myöhään iltapäivällä. Taidettiin kaikki nukahtaa taksissa paluumatkalla kaupunkiin. 

Käytiin iltakävelyllä (ihan kuin ei olisi päivän mittaan muurilla tarpeeksi kiivetty..) Wangfujingin alueella ja päädyttiin syömään erääseen pienen pieneen ravintolaan jossain sivukujalla. Ruoka oli aivan taivaallista. Niin hyvää, että ei sellaista voi edes olla. Ottokin jopa piti tilaamistaan lihavartaista. Paikassa oli neljä pöytää ja pikkuiset jakkarat pöytien ympärillä. Ruokalistat oli ainoastaan kiinaksi, mutta tilasin ihan vain osoittamalla naapuripöydässä istuneen miehen herkulliselta näyttänyttä annosta. Ja toinen annos tilattiin osoittamalla toisen miehen ruokaa… jne. Olen yhä enemmässä määrin sitä mieltä, että ei koskaan kannattaisi mennä syömään mihinkään mikä näyttää hienolle ja jossa on listat myös englanniksi. Sen sijaan käymällä tällaisessa “murjuksi” luokiteltavassa paikassa on yleensä makuelämykset myönteisessä mielessä paikallaan. Aah.

Taivaallisen rauhan aukio ja Kielletty kaupunki

Viikko alkoi meidän osalta varsin turistimaisissa tunnelmissa.

Aamupalan jälkeen otettiin taksi Tiananmenin aukiolle. Matka aukiolle hotellilta oli vain reilu kilometri, mutta ajateltiin säästää koipiamme loppupäivän kävelyille. Viisas ratkaisu. Päivästä tuli jälleen kuuma. Aurinko porotti välillä pilvien lomasta ja lämpötila kohosi 35 asteeseen. Muistettiin jopa pakata sateenvarjot mukaan päivän retkivarustukseen – ei sillä, että olisi satanut vaan että pääsi auringolta suojaan varjon alle. When in China do as the Chinese do.

Suotta ei toria sanota maailman suurimmaksi toriksi. Väittävät että aukiolle mahtuu miljoona ihmistä kerrallaan seisomaan. En epäile. Itse asiassa torilla oli harvinaisen mukavaa olla. Ei ollu yhtään pulua eikä lokkia! Ja päinvastoin kuin muualla Pekingissä (tai Helsingin kauppatorilla) kukaan ei töninyt tai ollut ihan iholla kiinni. Oli kerrankin tilaa suomalaisen reviiriajattelunkin mukaan. Ihanaa.

Olisin halunnut käydä pällistelemässä Maon balsamoitua ruumista, mutta mausoleumi on kiinni maanantaisin. Enkä tiedä kuinka tervejärkistä on käydä tuijottamassa jonkun toisen kuollutta ruumista.. not very.. mutta olisihan se pitänyt nähdä. Kuolleiden sijaan tyydyimme ihmettelemään Maon valtavaa kuvaa Taivaallisen rauhan portin ylälaidassa. Komia kuva.

Taivaallisen rauhan aukion ja Kielletyn kaupungin välissä kulkee Pekingin pääkatu, jonka nimi vaihtuu sen mukaan missä kohti katua olet. Tie on ihan älyttömän leveä ja sen ylitystä ei kannata edes ajatella. Kiinassa autoilijat eivät todellakaan väistä jalankulkijoita. Parempi suosiolla käyttää erillisiä teiden alitustunneleita.

Kielletyn kaupungin puolella rauhasta ja tilasta ei ollut tietoakaan. Jonotin meille pääsylippuja (60 yuania per nenä) reilun puolituntia paahtavassa helteessä tuhansien kiinalaisten ja turistien kanssa. Kannatti jonottaa. Alue oli valtava ja herätti luultavasti muutaman uinuvan synapsiyhteyden aivoissani. Pisti miettimään, että miten ihmeessä tällaista on pystytty rakentamaan silloin 1400-luvulla. Alue oli aikanaan kielletty muilta kuin ylimystöltä ja se oli tuolloin myös Ming- ja Qing-dynastioiden keisarien asuinpaikka.

Sanotaan, että Kielletyssä kaupungissa on 800 rakennusta ja niissä 9999 huonetta. Koska Jumalalla on taivaassa 10 000 huonetta ja keisarilla ei voinut olla enempää kuin Jumalalla, siksi tuo 9999. Palatsialue on noin kilometrin pitkä ja lähes yhtä leveä. Näkemistä olisi riittänyt varmasti useammaksikin päiväksi. Me kuljimme itälaidan seinänvierustoja pitkin ihan vain välttääksemme suurimmat ihmisjoukot ja pysyäksemme edes osan päivästä varjossa muurien suojassa. Käytiin myös ihmettelemässä palatsin aarteita, kultaisia teekuppeja ja isoja jadepatsaita. Jollain on ollut aikanaan fyrkkaa…

Kielletyn kaupungin pohjoisportilta otettiin taksi Qianhain puistoon, joka on osa “Shicha Hain perinnemaisema turistialuetta”, ja sijaitsee kuuluisamman Beihai Parkin pohjoispuolella. Qianhain järven rannalla on lukuisia ravintoloita, joista yhteen mekin istahdimme syömään pitkän päivän päätteeksi. Otto sai pitkästä aikaa kaipaamaansa länsimaista ruokaa ja minäkin söin pizzan – täytteenä tosin Pekingin ankkaa . Ravintola-alue oli varsin viehättävällä paikalla, lootukset kukkivat aivan ravintolan terassin edustalla. Mahtavaa.

 

 

 

 

 

Illallisen jälkeen käveltiin vielä eteläisen Beihai-puiston halki ja nautittiin upeista maisemista ja rauhallisesta tunnelmasta järven rannalla. Jälleen lootukset kukkivat ja veneet lipuivat järvellä. Olisi melkein itsekin tehnyt mieli vuokrata polku- tai sähkövene ja lillua hetki järvellä.

Beijing Zoo ja Aquarium – päivä pandojen kanssa

Toinen Peking-päivä vietettiin Pekingin eläintarhassa. Sää oli jälleen kuuma ja kostea.

Mentiin hotellilta eläintarhaan taksilla, koska lähin metropysäkki näytti kartan mukaan olevan melko kaukana eläintarhasta ja tuossa helteessä kilometritolkulla kävely ei hirveästi houkutellut… Kiinassa taksilla matkustettaessa on äärettömän tärkeää joko A) osata kiinaa tai B) olla osoite, jonne on menossa kiinaksi kirjoitettuna ja mielellään sen lisäksi myös kartta. Meillä onneksi oli hyvä kartta, koska pelkkä paikannimi ei kertonut taksikuskille mitään – vaikka nimi oli siis kirjoitettu kiinaksi..

Eläintarhan sisäänpääsymaksu oli 120/60 yuania ja se sisälsi pääsymaksut myös Panda-alueelle sekä Aquariumiin, joihin muutoin olisi ollut erilliset lisämaksut. 

Pekingin eläintarha on alueena valtava. Monta kertaa Korkeasaaren kokoinen vehreä alue. Itse eläinten häkit olivat välillä melko karuja ja tuli mieleen, että mitenkähän eläimen mahtavat niissä voida. Mutta onko missään maailmassa eläimillä tarhoissa hyvä olla.. Pekingissä tuntui, että osalla eläimistä olot olivat oikein hyvät, osan oloissa olisi parantamista ollut hurjasti.

Emme jaksaneet kiertää koko aluetta läpi vaikka kävelimme koko päivän. Tärkeimmät tuli kuitenkin nähtyä. Tietenkin ykkösenä oli jättiläispanda. Pandoja oli useampi ja niille oli siis oma erillinen alueensa eläintarhassa ja sinne olisi ollut lisämaksu, jos ei olisi ostanut tuollaista Aquariumin sisältävää pääsylippua.

Alueesta oli onneksi jaossa selkeä kartta, jonka avulla oli suht helppoa liikkua. Lisäksi alue oli hyvin kyltitetty etäisyyksineen. Tiesi, että montako kilometriä on vielä käveltävä, jotta pääsee näkemään sarvikuonot tai pingviinit..

Yksi asia joka toimi eläintarhan lisäksi joka puolella kaupunkia oli julkiset vessat. Niitä on runsaasti ja hyvin löydettävissä kylttien avulla. Toisin kuin Suomessa, vessat eivät maksa mitään. Yleensä wc:t ovat ns. reikä lattiassa -mallia, mutta suurin osa tiloista oli varsin siistejä. Paperia ei ihan joka paikassa ollut saatavilla, joten kannattaa kuljettaa omia mukanaan. Käsienpesupaikat sen sijaan oli aina kunnolliset.

Pekingin eläintarhan yhteydessä on maailman suurimmaksi väitetty Aquarium, jossa mielestämme kannattaa kyllä käydä. Talo oli valtava ja nähtävää paljon. Lisäksi tiloista oli tehty visuaalisesti tosi kivat. Pääsylippuun sisältyi myös reilun puolen tunnin delfiini-/merileijonaesitys isossa auditoriossa. Show oli hieno, mutta ehkä hauskempaa kuin itse eläimet, oli nähdä kuinka tuhannet ja tuhannet katsomossa istuneet kiinalaiset innostuivat eläinten tempuista villisti. Meteli oli korvia huumaavan kova ja hymy oli jokaisen naamalla

Ni hao Beijing! Ensimmäinen päivä – orientoitumista ja shoppailua

Kaikki Pekingiin saapuvat matkailijat skannattiin lämpökameroilla ennen passitarkastusta sikainfluessan varalta.. Vielä edellisenä päivänä  terveysviranomaiset olivat tarkistaneet jo koneessa kaikki matkustajat, mutta meidän saapumisaamuna käytännöstä oli luovuttu. Muistan, että vastaava skannaus oli käytössä myös kolme vuotta sitten, kun viimeksi olin Kiinassa. Silloin taisi olla lintuinfluenssa uhkana…

Saatiin hotellihuone heti käyttöömme vaikka saavuttiin jo joskus klo 10 jälkeen aamusta. Päästiin siis toisin sanoen heti vaihtamaan kevyemmät vaatteet päälle ja lähtemään tutustumaan ympäristöön. Sää Pekingissä oli pilvinen ja lämmintä oli ehkä noin 32 C. Kosteaa ja kuumaa toisin sanoen.

Tehtiin heti tutustumismatka lähiympäristöön. Käveltiin ensin - tai siis Otto meni potkulaudalla – Wangfujing Daijielle, joka lie kaupungin kuuluisin kävelykatu. Paikka jossa voi helposti bongata muita turisteja ja jossa on myös perusturistikrääsää myyviä pikkuliikkeitä ja satoja ravintoloita ja isoja tavarataloja.

Kävelykadulta jatkettiin matkaa kohti Taivaallisen rauhan aukiota ja Kiellettyä kaupunkia, mutta käännyttiin siinä torin kulmalla takaisin päin eikä menty sinne vielä tällä kertaa. Kuumuus oli sen verran kova, että levähtää piti useampaan otteeseen.

Illemmalla tehtiin eka taksimatka niin sanottuun Helmi-markettiin. Taksin käyttö on Pekingissä suorastaan luvattoman halpaa. Matka hotellilta markettiin maksoi 10 yuania, joka on taksin aloitustaksa ja jolla saa reissata melkoisen pitkän matkan. Toisin sanoen lyhyillä matkoilla taksin käyttö on erittäin edullista.

Tultiin Helmimarkettiin hieman liian myöhään. Kello taisi olla puoli kuusi illalla ja paikka meni klo 18 kiinni… tai sitten kello oli puoli seitsemän ja seiskalta meni tori kiinni.. Joka tapauksessa ehdittiin vain puoli tuntia tehdä ostoksia ja siinä ajassa Otto osti itselleen uuden DS-pelin, johon ladattiin 30 eri peliä. Hintaa jäi peleille, muistikortille ja kortinlukijalle yhteensä 300 yuania.Pelit ovat toimineet ainakin toistaiseksi aivan moitteettomasti.

Ei sitten ehdittykään enempää kierrellä paikassa, kun peliä tinkiessä meni se reilu puoli tuntia. Käväistiin vain kakkoskerroksessa ja vartijat ajoivat jo meidät takaisin alas ja ulos. Oli tarkoitus tulla vielä uudestaan, mutta jäi käymättä, kun oli niin paljon muutakin.

Kotimatka tehtiin polkupyörärikshalla, joka otettiin oikeastaan erehdyksessä. Tai siis ei oltaisi otettu, jos olisi ymmärretty että hinta: peukalo, etusormi ja keskisormi ei tarkoitakaan 3 yuania vaan 30 yuania… Tämä ymmärrettiin vasta kun tultiin perille ja oli maksun aika… Suostuttiin maksamaan vain yhdestä kyydistä ja saatiin suututettua kaksi hikistä polkupyöräkuskia… Onneksi Otto oli jo etukäteen opettanut, että peukalo ja etusormi tarkoittaa kahdeksan eikä kaksi… vältyttiin muutamalta muulta väärinkäsitykseltä tällä tiedolla.

Beijing Dong Dan Hotel

Lento Kiinaan Finnairin koneella kesti vajaat kahdeksan tuntia. Oltiin perillä Pekingissä aamulla vähän vaille yhdeksän. Sain nukuttua koneessa vain vähän, joten olo oli hieman nuutunut Pekingin helteiseen kesään saavuttaessa.

Otettiin kentältä taksi hotellille, jota ei meinannut ensin löytyä millään vaikka periaatteessa oltiin ihan oikeassa paikassa. Olin onnekseni älynnyt pyytää etukäteen sähköpostilla hotellin nimen ja osoitteen kiinaksi kirjoitettuna – ilman niitä tuskin oltais perille päästy lainkaan. Taksi kentältä hotellille maksoi tietulleineen 80 yuania, eli noin 8 euroa. Eli ei mitään.

Hotellin löytämistä vaikeutti se, että sen nimi ulkona olevassa kyltissä olikin Zhong An Inn eikä Dong Dan, kuten hotellin virallinen nimi on.. hmmm.. kiinalaista logiikkaa. Hotelli kuuluu Zhong An -ketjuun ja siksi tuo nimi.. Olisihan se pitänyt osata arvata.

Itse hotelli oli oiva valinta majapaikaksi ja suosittenkin sitä tahoille, jotka eivät vaadi luksusta, mutta hyvä sijainti on plussaa. Dongdanin metroasema oli alle 100 metrin päässä hotellilta, kadun toisella puolella kaupungin suurin (tai ainakin ihan valtava) ostoskeskus Oriental Plaza, kävelykadulle Wangfujing Daijille matkaa oli muutama sata metriä ja kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukiokaan eivät olleet kaukana – kävelymatkan päässä.

 

Hotelliyö maksoi meiltä kolmelta kahden hengen huoneessa 259 yuania ja hintaan sisältyi aamupala. Aamiainen oli tosin mallia kiinalainen. Eli riisiä, papuja, munia, ituja, soijapapujuomaa… Otto ei suuremmin ilahtunut. Paahtoleipää sentään löytyi ja poika elikin sillä nuo ensimmäiset päivät. Itse nautin kyllä kovasti tuosta kiinalaisesta aamupalaversiostakin.

Koska Otosta ei mennyt lisämaksua huoneessa, tarkoitti se sitä, että poika nukkui mun vieressä yöt. Mikä tarkoitti, että minä itse en ihan hirveästi nukkunut.. Sängyt kun ovat leveydeltään 80 cm… vähän ahdasta oli, mutta sujui lopulta ihan hyvin, kun keksittiin nukkua varpaat vastakkain eli päät eri päissä sänkyä.

Hotellihuone oli erittäin siisti, niin kylppäri kuin itse huonekin. Oli taulutelkkari ja olisi ollut langallinen nettiyhteyskin, jos vain olisi kone ollut mukana. Ja kiinalaiseen tapaan huonehintaan kuului myös joka päivä uudet tohvelit, hammasharja, kampa, shampoot…

Shoppailua ja kotiinpaluu

Viimeisenä iltana majapaikan tietokone sanoi irti käyttösopimuksensa ja siksi tämä viimeinen postaus Koreasta jäi tehtäväksi Suomesta käsin. Samalla yritän päivittää jotain tekstejäkin. Näette ääkkösistä minne on tehty päivityksiä. Yritän mahd. nopeasti saada kuviakin lisättyä tännen tekstien joukkoon.

Viimeinen Soul-päivämme sujui pelkästään ja ainoastaan shoppaillen . Nice. Suomessa inhoan kaupoissa kiertelyä enkä harrasta sitä matkoillanikaan. Sen sijaan rakastan toreja. Autenttisia tuoksuja ja hälinää. Hmm. Koreassa riittää tätä. Soulissa emme valitettavasti päässeet kunnon ruokatoreille, mutta sen sijaan kunnon markkinoille muutoin.

Namdaemung Market on aivan loistava paikka etsiä kaikkea tarpeetonta. Itse ostin kyseiseltä torilta sukkia (niitä on joka paikassa Koreassa paljon, toinen toistaan hauskempia), vihannessilppurin, matkakassin sekä koiran armeija-asun. Niin ja hiuslenksuja – kun halvalla sai. Lenksuja löytyy kaikissa maailman kuoseissa ja hinta oli 10 kpl yht. 0,60 euroa. Että pystyy meikäläinenkin kerrankin shoppailemaan. Doris osti hienon seinäkellon ja vaatteita itselleen. Löysin minäkin Otolle Korean futisliigan virallisen paidan – oli varmaan ihan aito… Valitettavasti koira, jolle asun ostin, on aivan liian rambomainen ja fitness mahtuakseen ko. asuun, mutta eipä tuo haitta, kun halvalla sai

Namdaemungilla on sekä ulko- että sisämarkkinat. Siellä on mm. talo, jossa myydään pelkästään koruja.. ja toisaalla myydään pelkästään miestenvaatteita.. kolmannessa paikassa vain astioita jne. You got the point. Vaikka luulisi, että paikka olisi täynnä turisteja, niin eipä ole. Paikalliset ihmiset tuntuvat hakevan sieltä tarvitsemaansa. Toki joukossa on varmaan matkailijoitakin, mutta me emme bonganneet kuin ehkä pari turistin näköistä ihmistä koko sinä aikana, kun alueella olimme.

Viimeisenä lomapäivänä emme käyttäneet lainkaan metroa. Markkinoille ajoimme taksilla, mutta kävelimme sieltä pois pääteitä pitkin. Matka oli yllättävän lyhyt. Paluumatkalla poikettiin paikallisessa “Stockmannissa”, Lotte tavaratalossa. Kerroksia oli toista kymmentä ja ahdistuimme välittömästi, kun menimme sisään. Ajoimme kuitenkin hissillä ylimpään kerrokseen ja tulimme rullaportaita alas, ja saman tien ulos. Mutta tulipahan sielläkin käytyä. Jollekin tämä on varmaan shoppailun mekka, mutta me emme ymmärrä Diorin tai Versacen perään, joten jätämme nämä paikat muiden tutkittaviksi.

Toinen hauska paikka, jossa tällä erää vain kävimme ikkunaostoksilla on motellimme lähellä oleva Insa dong. Taiteilija-alue, jossa on myös selvästi eniten turisteja. Me tosiaan emme nyt ostaneet mitään – paitsi katukeittiöstä.. Oli pakko saada syödä vielä viimeisen kerran niitä ihania pannukakkuja, joita tällä kadunkulmissa paistetaan. Mmmmm. Yritin metsästää myös makkaraa, joka täällä on taivaallista, ei mitään kotimaista jauhomössöä, mmmmmm… Doris veti myös kanatikkuja.. mmmm.. Olemme joka paikassa syöneet katukeittiöistä ja minkäänlaisia vatsaongelmia ei ole ollut kummallakaan. Olemme toki katsoneet, että ruoka on vastalaitettua ja tuoretta, toisekseen, on talvi ja riski saada bugi on paljon pienempi kuin kesällä. Ja käsidesi on yksi pelastaja.

Kävimme myös syömässä Insadongin alueella. Ruoka oli ok, mutta ei mitään erityistä. Olisi pitänyt älytä lähteä pari katua kauemmas. Selvästi parasta ruokaa olemme saaneet tavallisten ihmisten alueilla. Mitä turistimpi alue, sitä huonompi ruoka. Ei tässäkään mitään vikaa ollut, tiedämme vain, että parempaakin on maassa tarjolla.

Tiistaina meidän lento lähti klo 11.20 ja lähdimme lentokentälle motellilta noin puoli kahdeksan aikaan. Matka kentälle kesti reilun tunnin ja bussin odottelu noin puoli tuntia. Onnistuimme juuri missaamaan edellisen lentokenttäbussin. Nämä ns. limousine bussit ovat helppo tapa kulkea kentälle. Ei tarvitse vaihtaa monien metrojen kautta tai maksaa hurjaa summaa taksille. Kenttä on nimittäin sen verran kaukana Soulista, että taksimatka ei ole ihan halpa. Tämä lentokenttäbussi maksoi 9000 wonia.

Soulin kenttä on todella moderni ja siisti, sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut, ja enemmän. Koska emme ehtineet syödä aamiaista motellilla kävimme kentällä testaamassa paikallisen mäkkärin, Lotterian. Oli hyvää. Paljon parempaa kuin tämä multikansallisen gigayhtiön tarjoama sapuska.

Lento kotiin kesti noin 10 tuntia, matka meni hyvin Shanghaita pelatessa ja leffoja katsellen.

Yhteenvetona voisi todeta, että olipahan hauska reissu! Suosittelen Koreaa kaikille uteliaille ja pienistä asioista pitäville ihmisille. Maassa riittää ihmeteltävää ja hämmästeltävää, monipuolista, hassua, hullua, käsittämätöntä, hypermodernia… Kertakaikkiaan hervoton paikka. Kuin yhdistetty Suomi-Indonesia-Saksa-Italia-Japani-Kiina-Islanti…

Pohjois-Korean rajalla

Tanaan vierailimme aamupaivan Pohjois- ja Etela-Koreoiden rajavyohykealueella. Tai siis niin pitkalla kuin sinne ylipaansa on mahdollista menna.

Varasin netista eraalta seoulilaiselta matkatoimistolta puolipaivaretken niin kutsutulle DMZ-alueelle, jonne ei ilman matkatoimiston jarjestamaa matkaa ole edes mitaan asiaa. Varaus toimi hyvin, vahvistus tuli sahkopostiin, mutta kukaan ei aamulla tullut noutamaan – vaikka piti. Odottelimme aamulla vajaan vartin, kunnes soitin toimistoon. Sen jalkeen meni ehka max 5 min. kun oli noutaja ovella. Olivat ilmeisesti missanneet. Meidat kiidatettiin hurjaa vauhtia pikkuautolla bussiin, joka odotti jossain matkan varrella. Hyvin hoidettu paikkaus korealaisilta. Retken hinta oli 46 000 wonia.

Yleensa ottaen pitaa muuten mainita ihan erikseen, kuinka tasmallista porukkaa taalla on. Kaikki kulkee ajallaan: bussit, junat, metrot… kaikki.

Tama DMZ on 2 km levea alue Pohjois-Korean ja Etela-Korean valissa, koko rajan pituudelta. DMZhan tarkoittaa, etta tuolla alueella ei ole sotilaita ym. sotilaallista ainesta. Alue oli kylla varsin jareasti vartioitu – lie yksin tiukimpia rajoja missaan pain maailmaa. Pohjois-Koreahan sulki viime vuoden lopulla maiden valisen rajan kokonaan. Sinne ei ole taalta kasin mitaan asiaa. Ilmeisesti kuitenkin Kiinasta kasin maahan on mahdollista paasta turistinakin, ryhman mukana tosin.

Bussi ajoi ensin niin sanotulle vapauden sillan alueelle, Imjingak Parkiin. Tama Freedom Bridge oli pitkaan ainoa yhteys maiden valilla. Nyt tata siltaa pitkin menee rautatie, jonka kautta etelakorealaiset toivovat joskus saavansa junayhteyden aina Eurooppaan asti. Nyt se on suljettu. Päästiin käymään myös modernilla Dorasanin juna-asemalla, joka odottaa toiveikkaina tätä ehkä joskus avautuvaa Euroopan yhteyttä. Saas nähdä onko odotus turhaa vai pääsevätkö eteläkorealaiset joskus junalla Peyongyangiin.

Sillalta matka jatkui ns. kolmanteen tunneliin. Pohjoiskorealaiset ovat vuosien saatossa kaivaneet ilmeisesti parisenkymmenta tallaista syvalla maan alla kulkevaa tunnelia, jonka kautta lie ollut tarkoituksena yrittaa vallata Etela-Korea. Naista tunneleista vain nelja on loydetty, kolme 70-luvulla ja yksi 90-luvulla. Paasimme tutustumaan tahan the 3rd Invasion Tunneliin. Maan paalta meni yli 350 metria pitka jyrkahko tunneli syvalle maan alle, olisiko ollut johonkin noin 170 metrin syvyyteen, jos oikein muistan. Siella alhaalla oli tama varsinainen tunneli, jonka rakentaminen oli pohjoiskorealaisilta jaanyt kesken, koska tunneli oli havaittu ajoissa. Taman tunnelin kautta olisi ollut mahdollista liikuttaa 30 000 miesta tunnista pohjoisesta etelaan. Ja tama paikkahan on vain reilut 50 km Soulista pohjoiseen. Voitte arvata kuinka siina olisi kaynyt. Harmi, kun sielläkään ei saanut kuvata…

Opas kertoi varsin mielenkiintoisia asioita esim. Pohjois-Korean armeijasta. Siella asevelvollisuus on pakollinen kaikille: naisilla se kestaa 7 vuotta ja miehilla 10 v… huh. Voi vain kuvitella mita siella ihmisten paihin on onnistuttu syottamaan.

Tunnelin jalkeen ajettiin viela Dora Observatoryyn, eli paikkaan, josta on mahdollista kiikaroida pohjoiskorealaiseen kylaan. Kiikaroin minakin, mutta tuli jotenkin huono olo siita, etta taalla hyvinvointiyhteiskunnan ihmiset tarkkailee kiikareilla kuinka suljetussa maailmassa eletaan… Pisti miettimaan asioita.

Olympic Park

Koska aamun retki kesti vain puoli paivaa, olimme takaisin Soulissa jo yhden maissa. Jatkoimme Doriksen kanssa motellin kautta kohti Olympic Parkia, joka on ollut Soulin kesaolympialaisten nayttamona vuonna 1988. Hieno paikka. Tutustuttiin samalla olympiamuseoon, jossa Paavo Nurmikin oli saanut oikein kunniapaikan kipsivaloksena. Museossa oli kattavasti tietoa Soulin kisojen jarjestamisesta ja tapahtumista. Lisaksi siella naytettiin 3D-elokuva jostain fantasia-aiheesta, johon oli varsin loysasti kytketty hieman olympialaistietoutta.. Hmmm. Ihan ok, jos et ole koskaan 3D-leffassa ollut (Doris ei ollut ollut ennen ja tarisi viela vartin naytoksen jalkeenkin.. ), mutta jata valiin, jos tama ei ole sinulle mitaan uutta. Sisalto elokuvassa oli nimittain vahan (enemman) koyha.

Hyvaa ruokaa ja PALJON

Koreassa ei taatusti paase kuolemaan nalkaan. Katukeittioita on joka kulmassa ja ravintoloissa annokset ovat aivan  j a r k y t t a v a n  suuria. Niista riittaisi koko perheelle. Kippoa ja kuppia tulee niin paljon, etta lautanen, johon naista ruokia kerataan, ei meinaa mahtua enaa mukaan. Mutta hyvaa on. Tanaan syotiin Insadongin alueella hieman paremmassa ravintolassa jokin riisikakku(sellaisia pastan nakoisia pienia potkyloita)-mereneleva-hassakka. Tarjoilija varoitteli, etta se on sitten tulista, ja olihan se. Tati kavi pariin otteeseen kyselemassa, etta ollaanko varmasti ok, ja toi sitetn pyytamatta meille kipon ihan pelkkaa riisia lieventamaan poltetta suussa. Mutta hyvaa oli jalleen kerran.

Huomenna on viimeinen kokonainen paiva ja ei olla sille suunniteltu yhtaan mitaan ohjelmaa. Paitsi tietysti shoppailua, josko saisin nyt jotain minakin hankittua. Ostettavaa olisi vaikka mita. Tanaankin metrossa seta kauppasi sellaista katevaa tikkua jolla voi avata tukokset viemariputkessa Ja noilla katukojuilla tarjonta on aivan kasittamatonta – sielta jos et loyda tarvitsemaasi, niin sita ei ole olemassa. Kaikkea on, ja viela enemman.

Yangji Pine Ski Resort ja Lotte World

Olipahan mahtava paiva taas tanaan. Niin ilman kuin paivan sisallon suhteenkin. Aamulla emme meinanneet millaan jaksaa nousta ylos ja paastiinkin vasta lahempana klo 11 liikkeelle.

Olimme eilen yrittaneet kysella useammaltakin taholta kuinka paasisi johonkin laskettelemaan, mutta kaikki tarjosivat vain noita maksullisia opastettuja (lue: ylihinnoiteltuja) retkia hiihtokeskuksiin.

Me omatoimisina sitten yomyohalla paatimme, etta lahdemme kokeilemaan josko loydamme omin avuin yhteen Seoulin laheisyydessa olevaan hiihtokeskukseen.

Teimme ensin noin tunnin metromatkan Jongno 3-gasta kauas Suwonin kaupunkiin Seoulin etelapuolelle. Sielta sitten matkailuneuvonnan ohjeiden mukaisesti otimme paikallisbussin johonkin… Meille annettiin koreankielinen kasinkirjoitettu lappu kateen naytettavaksi bussikuskille. Bussilla nro 10 ajelimme sitten noin 1,5 tunnin matkan Yangjin kaupunkiin (I suppose), josta sitten nappasimme taksin loppupatkaksi. Hintaa talle omatoimimatkalle tuli noin 4800 wonia. Aikaahan tassa meni rutosti. Mutta perille loydettiin.

Yangji Pine Ski Resort

Hiihtokeskus oli taynna korealaisen nakoista porukkaa. Saattoi joukossa olla toki kiinalaisia ja japanilaisia, mutta en mina heita toisistaan erota. Rinteessa oli myos useampia lansimaalaisia kasvoja.

Iltapaivan hissilippu ja varusteet maksoivat yhteensa noin 36 euroa, joten paikallisten hintatasoon nahden varsin arvokasta lystia. Systeemi toimii taalla siten, etta ensin ostetaan yhdelta kassalta hissilippu ja varustevuokrauslippu ja niiden kanssa mennaan sitten toiseen kerrokseen toiselle luukulle, josta valineet lunastetaan. Passi piti jattaa vuokrapantiksi (ihan kuin mina olisin ne varusteet halunnut kotiini raahata..).

Sain todella lyhyet sukset ja viela lyhyemmat sauvat, monot sentaan olivat sopivan kokoiset. Kengat sai jattaa lukittavaan kaappiin sailoon laskettelun ajaksi. Varsin napparaa.

Porukkaa oli suomeksi sanottuna aivan helvetisti, mutta jostain kumman syysta jonotus varusteiden saamiseksi eika lippukassallakaan kestanyt kauan. Hisseissa ei ollut lainkaan jonoja. Ihmeellista. Laskettelun jalkeen valineet sai puhdistaa jalleen silla samanlaisella ilmapumpulla kuin Busanissa putsasimme vaelluksen jalkeen kengat – haluan heti samanlaisen systeemin Suomen laskettelukeskuksiin kayttoon!

Rinteita keskuksessa taisi olla yhdeksan, joista kolme oli sellaista mita itse tykkaan laskea, niista pari tasoltaan ehka punaisia ja yksi punamusta. Helpommat rinteet olivat aivan taynna korealaisia aloittelijoita, joten valtin niilla laskemista.

Keli oli mita parhain, aurinko paistoi ja oli ehka kolme, nelja astetta plussan puolella. Miinuspuolena tasta seurasi se, etta rinne oli melkoisen pehmea ja valilla oli melkoisia moykkyja kasaantunut tiukimpiin kohtiin.

Keskuksen hissit olivat kaikki tuolihisseja ja niissakin opastukset ja ohjaukset olivat korealaisen tehokkaat ja kohteliaat. Tama maa on ihmeellinen. Kaikki sujuu. Rinteen ala- ja ylapaassa oli henkilo toivottamassa miellyttavaa laskettelupaivaa joka ikisen nousun yhteydessa. Eihan siita voi tulla kuin hyva paiva.

Aiti ei laskettele, joten han kaytti paivan auringosta nautiskeluun ja etsi meille myos paluukuljetuksen. Tiesin, etta keskukseen tulee jonkinlainen bussi Seoulista, joten selvitimme nyt sitten paikan paalla, josko paastaisiin edes paluukyytiin. Ja onnistuihan se. Ilmainen (siis todellakin ilmainen) shuttle bus hiihtokeskuksesta Seouliin Gagnamin metroasemalle kesti noin tunnin. Mahtavaa palvelua. Ja tasta kaikesta olisimme voineet maksaa matkatoimistolle noin 50 o00 wonia. Noh, se summa olisi toki sisaltanyt opastuksen matkakohteeseen ja ilmaisen hanskojen (!) vuokrauksen . Meilla tahan meni nyt sitten se vajaat 5000 wonia.

Takaisin Soulissa oltiin vahan klo 19 jalkeen. Liian aikaista menna hotellille, joten paatimmet tutustua paikalliseen meganahtavyyteen…

Lotte Worldiin

Jessus mika paikka. Ihan kuin joku Disney Land. Sisaanpaasy nain ilta-aikaan alueelle oli 10 000 wonia, liput/kortti laitteisiin olisi sitten ollut erikseen. Paikka oli valtava. Ulkona oli mahtava Magic Island ja sisalla laskujemme mukaan 7-kerroksinen huvipuistoalue. Huisaa. Melu oli valtava ja porukkaa jalleen paikalla kuin pipoa. Mista naita ihmisia oikein riittaa. Nooh, jos Soulin alueella asuu reilut 10 miljoonaa ihmista plus me turistit ja muut ohikulkijat kaupan paalle niin ei ihme, etta joka paikka on taynna vakea. Mikas siina – yksin ei tarvitse kylla olla.

Puisto oli taynna erilaisia huvipuistolaitteita, toinen toistaan hurjempia, kahviloita, ruokakojuja ym., sisaluistelurata ynna muuta ynna muuta. Hieno oli kokemus – pokerryttava olo suorastaan tuli. Aikaa puistossa olisi saanut vierahtamaan vaikka kuinka, mutta me luovutimme yhdeksan maissa – pitka paiva  vie veronsa.

Kotiin tultiin tutusti kaupan kautta. Poikkeusostoksena normaalin iltakaljan lisaksi oli vihdoin pullo paikallista vakevaa eli sojua. Lahdenkin tasta testaamaan, milta se mahtaa maistua

Seouliin

Aamulla lahdettiin hyvissa ajoin motellilta Busanin asemalle. Se olikin hyva idea, koska metrot olivat tupaten taynna. Siis juuri niin taynna kuin olet joskus jotain Tokion metroa kasittelevassa dokumenttiohjelmassa nahnyt. Huh.

Paastiin kuitenkin ajoissa asemalle, jossa kirjoitinkin tuon valipostauksen. Se aseman kone oli aivan kauhea. Valilyontinappain jumitti ihan koko ajan ja oli turha yrittaa saada sita toimimaan. Onneksi sentaan se laitapuolen kulkija opasti kuinka saan vaihdettua nama merkkisysteemit naihin latinalaisiin kirjaimiin. Olisi teillekin ollut kiva lukea korealaisilla kirjaimilla kirjoitettuja postauksia. hah.

Junamatka meni nopeasti. Valilla vauhti oli hieman yli 300 km/h.. hui. En ole ennen ollut luotijunassa, mutta taytyy sanoa, etta matka oli varsin miellyttava.

Soulin asemalta otimme jalleen metron – nakisittepa taman metrokartan… hihiii… linjoja on vaikka muille jakaa – Angukin asemalle. Olin jo Suomesta kasin varannut meille Souliin majoituksen, koska minua varoiteltiin, etta voi olla taytta.

Jongnowon Motel

Majapaikka loytyi suht helposti, menimme vain yhden kadun verran pieleen. Oikea osoite loytyi kadunmiesten avustuksella – kiitos taas heille.. Motelli vaikuttaa oikein siistille. Huone on pienempi kuin Busanissa, mutta selvasti isompi kuin Japanissa. Ja on iso kylpyammekin. Huoneessa on myos tv, jaakaappi ja hyva varustus toilettitarvikkeita. Lisaa loytyy eteisesta. Ja taalla on netti. Wau. Kylla huomaa miten riippuvainen sita nykyaan on nettiyhteydesta. Taalta on niin helppo tarkistaa tietoja / ja vaikka paivittaa blogia. Sain ladattua mp3-soittimenikin.

Insadong

Motellimme sijaitsee loistavalla paikalla, aivan Insadongin alueen kupeessa. Lahistolla on valtava maara ravintoloita, kauppoja ym. Kavimme kavelemassa taman ns. taiteilija-alueen lapi. Tarjolla olisi vaikka mita taidetta, antiikkia ja turistikraasaa. Lansimaisia kasvoja taalla nakyi ensimmaista kertaa reissun aikana.

Seoul Tower

Kun nyt on aloitettu tama torneihin tutustuminen niin tanaan oli vuorossa Seoul Tower. Se oli suunnilleen yhta korkea kuin veljensa Japanissa, mutta koska sijainti oli korkean maen paalla, olivat nakymatkin huisat. Kabiini tornin juurelle maksoi 7500 wonia ja lippu ylos torniin oli suunnilleen saman verran.

Tornin jalkeen kiertelimme jonkin verran Myeong-dongin ja Namdaeumin alueilla. Ihmisia oli ihan kuin olisi oltu Kiinassa. Ihan hirveasti. Tilanne on jotenkin koominen, kun porukkaa on kuin pipoa. Hih. Metroonkaan ei taaskaan mahduttu. Piti odottaa seuraavaa, kun vaunut olivat niin taynna etta ei kertakaikkiaan mahtunut sisaan. Onneksi junia kulkee tiheaan.

Kummallinen Korea – osa 1

Jos  oli        Japani        monessa suhteessa erikoinen        paikkaniintamaKorea          sevastakummallinenon.  Taman koneenvalilyontinappainjumittaa,joten valillaon hirveitasanavaleja javalillaeivalia lainkaan…   Kuvastaa hyvin  tata maata.          Sain asken apuajoltainpaikalliseltapultsariltatankoneen kanssa,kun nappaimistokirjoitti pelkastaan nailla paikallisilla kirjaimilla… siis nailla              ㅈㄷ가무ㅑㅎ마ㅣㅜㅎ.하ㅑㅜㄴ히ㅏㅑ샬;ㅇ니람;댜.            Nytosaanvaihtaa merkiston ihan itse – wau

Tama on jalleenvainpikapostaus  Busanin juna-asemalta, yritan Soulissa sitten ehtia istumaan koneen aareen hetkeksi. Hyvahan se vain on,ettaonsenverran paljontekemista,ettaeiehdi tanneistua. Hyvinsiis menee ja hurjanpaljonon koettu kaikkeahauskaaja eionneksimitaan ikavaa.

Kohta hypataan luotijunaan ja matkataan       300km tunnissa kohti pohjoista ja Soulia.                         I’llbe back.

Ostoksia ja lepuuttelua

Tanaan oli pakko pitaa valipaiva. Jalat oli aivan puhki eilisen vaelluksen jaljilta. Mummi-parka on etelan lepoloman tarpeessa taman reissun jalkeen

Ajettiin metrolla Busanin rautatieasemalle ostamaan liput valmiiksi huomista Soulin matkaa varten. Asema oli varsin selkea ja hyvin opastettu, niin kuin yleensa ottaen kaikki muukin taalla on ollut. Metroissakin kuulutukset tulevat neljalla kielella: koreaksi, japaniksi, kiinaksi ja englanniksi. Ja jos ei niista tajua niin sama naytetaan viela monitoreissa.

Junalippu Busan-Soul KTX luotijunassa maksaa 51 200 wonia eli vahan yli 30 euroa. Ei paha. Lipunmyyjakaan ei puhunut englantia, mutta kalenterin ja taskulaskimen avulla saimme liput oikealle paivalle ja oikeaan kellonaikaan. Kaikki kylla taalla selviaa.

Keli oli tanaan taas sateinen. Tietenkin. Ja meilla jai sontikat motelliin. Nooh, ei hataa. Metrossa oli kovaaaninen seta, joka moi sateenvarjoja 5000 wonin hintaan. Mina ostin sedalta varjon – hih. Eilen naimme jonkun toisen sedan, joka moi jalkojen  hoitosettia, sita emme ostaneet.

Busanin metrot, matkustajan unelma 

Taalla on todella ajateltu metromatkustajia. Asemat ovat lahes tahrattoman siisteja. Nuolilla on maahan kirjoitettu missa jonotat, kun menet junaan, ja mista kautta tulet junasta ulos. Myos sokeille on joka paikassa omat opasteet (jopa kaljatolkeissa ) Laitureilla on automaatteja joka lahtoon: voit ostaa purkkaa, limsaa, kahvia, kirjoja… ja olipa joissakin kaapeissa myos kaasunaamareita Mita ikina voitkaan metromatkasi varrella tarvita.

China Town ja Seomyeon

Me keskitimme ostosten teon lahinna China Townin alueelle ja Seomyeonin maanalaisille kaytaville tuosta kosteasta ilmasta johtuen. Doris loysi itselleen parit housut, mina ostin taas vain sukkia… Kiinastakin toin vain sukkia.. Mutta taalla onkin erinomaiset sukkamarkkinat. Sukkakojua toisensa peraan ja kaikissa mita hauskimpia sukkia myytavana. Korealaiset eivat tyydy vain tylsiin valkoisiin tai mustiin sukkiin, taalla loytyy kaikkea mahdollista Hello Kittysta Spidermaniin jne.

Auringon laskun aikaan Haeundae Beachilla

Kaytiin valilla viemassa kamoja motellille ja lahdettiin illan vietton Haeundae Beachille. Pitihan se kayda katsomassa millaiset rannat taalla on. Ja kyllapa olikin tosi hieno pitka ranta. Ja naita olisi taalla useampiakin. Jos olisi noin 20 astetta lampimampaa. Mikas olisi sen rattoisampaa kuin kollotella tuossa Filippiinien meren rannalla 500 000 korealaisen kanssa..

Kaytiin kokeilemassa merivesi (lamminta oli) ja sen jalkeen noustiin yhteen rannan korkeista ja koreista rakennuksista ja mentiin sen penthousiin kaljalle. Kylla maistui, niin se kalja kuin komeat maisematkin.

Vaellus vuorilla

Loistava paiva kelin suhteen. Tahan asti on ollut sateista koko ajan. Tanaan paistoi aurinko. Ihanaa! Ja lammintakin oli varmasti toistakymmenta astetta.

Ajoimme aamulla metrolla Beomeosan metroasemalle, josta (noin 200 metria ylamakeen exit 5:lta on bussiasema) otimme bussin nro 90 Beomeosan temppelialueelle.

Beomeosan temppeli

Temppelialue oli varsin vaikuttava. Perustettu joskus noin vuonna 678, mutta alkuperaisrakennukset olivat tuhoutuneet erinaisissa sodissa. Nama rakennukset olivat uudisrakennettuja, osa jo 1600-luvulla, osa vasta myohemmin.

Alueella oli useita hienoja rakennuksia, mutta tutustuimme niihin varsin pintapuolisesti, silla meilla oli paivan ohjelmassa vaellus luonnonpuistossa.

Geumjeong Mountain

Beobeosan temppilalueen vasemmalta puolelta lahtee nousemaan vaellusreitti ylos vuoristoon ja Geumgang Parkiin.

Nousua riitti, ja riitti, ja riitti, ja riitti… tuli ihan Nepalin reissu mieleen. Portaita riitti kivuttavaksi parin kilometrin verran. Tai taisi olla 2,5 km, jos oikein muistan opastekyltin tekstin. Doris-parka ei varmaan ihan ymmartanyt mihin olen hanta viemassa… Nooh, onneksi maisemat ylhaalla oliva huikeat.

Pitka nousu temppelialueelta toi meidat puiston pohjoisportille. Korealaiset olivat varustautuneet selvasti meita paremmin: monilla oli mukanaan termospullot ja kunnon evaat ja ihmiset nauttivat auringon paisteesta ja upeista maisemista evaita nauttien.

Tuolta pohjoisportilta aloitimme sitten varsinaisen vaelluksen, joka kokonaismitaltaan nousut ym. sivujuonteen mukaanottaen oli ehka noin 15 km. Ei siis ihan kevyt homma.

Reitti seurasi Geumjongin linnoitusta – tai meista se naytti lahinna pienoiskoossa olevalta Kiinan muurilta. Reitti oli melko hyvin opastettu, kyltteja oli siella taalla, tosin osa niista oli vain koreaksi, joten oli hyva, etta meilla oli myos koreankieliset opasmerkinnat mukana. Maasto oli vaihtelevaa, jonkin verran tiukkoja nousuja ja laskuja, osittain polut kulkivat vuoren harjannetta pitkin. Maisemat olivat joka tapauksessa aivan mielettomat.

Reitin korkein kohta taisi olla jossain non 850 metrissa ja nakymat avautuivat yli koko Busanin aina merelle asti. Matkalla yksi kolmen korealaismiehen joukko jututti meita noin kymmenen sanan englannin varastollaan, mutta kavi selvaksi, etta miehet tiesivat oleellisimman Suomesta. “Aaaa, Finland… Santa Claus!”

Bongasimme matkalla myos jonkin sortin kauriselaimen, meikalaista valkohantapeuraa pienempi kuitenkin. Mika lie ollut. Melko harvinaista kuitenkin on taalla nahda mitaan oravaa suurempaa, joten olimme tyytyvaisia paivan villielainbongaussaldoon.

Reitti oli selkea aina itaiselle portille asti, mutta siita eteenpain, kun yritimme loytaa tien etelaiselle portille ja kabiinihissille, joka toisi meidat alas, oli reitti hieman epaselva. Ensin oli kyltti etta Cable Car 1500 metria tuohon suuntaan. No kun sinne paasimme oli uusi kyltti: cable car 900 metria, ja sitten taas uusi.. cable car 1,1 km… jne. Tata oli vaikka kuinka pitkalle. Kavelimme varmasti viitisen kilometria aina kyltilta seuraavalle, kunnes viimein paasimme aivan loppupoikkipuhki sinne kabiinille asti. Ja lopulta alas Oncheonjangin kaupunginosaan.

Nocheonjoktang-kylpyla

Edellisella mystisella kylpylakeikallamme sinne Aasian suurimpaan kylpylaan olin bongannut toisen kylpylan ihan em. vieresta. Ajattelimme sinne liottamaan vasyneita jalkojamme vaelluksen paatteeksi.

Kylpylan edessa oli mahtava korealainen keksinto (tai ehka naita on muuallakin..): ilmanpaineletku, jolla sai puhallettua vaelluskengat puhtaiksi punaisesta tomusta ja polysta! Siis se sellainen, jolla kotimaassa taytetaan autonrenkaat. Bueno!

Kylpyla oli puolet halvempi kuin se eilinen paikka, hinta oli vain 4500 wonia hengelta. Paikkakaan ei ollut yhta hulppea kuin se HurshinChung, mutta oikein mahtava paikka tamakin. Taalla ei ollut kuin vain naita tavallisempia kuumia ja kylmia ja poreilevia altaita, mutta eikohan meidan jasmiininkukkakylpyannokset riita jo talle viikolle. Eihan sita voi mahdottomia enaa kaunistua tasta.

Korealaiset kylpylat

Kun oltiin saatu kimpsut ja kampsut kannettua Hiltoniimme, suuntasimme samoin tein opaskirjan mainostamaan Aasian suurimpaan kylpylaitokseen Oncheonjangin kaupunginosaan.

Hurshimchung Spa

Opaskirjan mukaan kylpylassa on 4300 neliota kylpytilaa. Ja olihan paikka huima. Japanissa olimme kayneet tavallisessa kunnan pienessa kylpylassa, mutta tama paikka oli vertaansa vailla kaikessa. Se oli niin hassu paikka etta ei mitaan rajaa.

Paikkaan mahtui mummoa ja mammaa aivan alyttomasti, satoja, jos ei tuhat. Kaikki alasti. Ja hirmuinen hinkkaus ja pesu kaynnissa niilla kymmenilla ja kymmenilla suihkupaikoilla.

Tapana on siis kylpylaan tullessa ensin heittaa kengat yhteen kaappiin ja sitten riisua vaatteet toiseen. Taman jalkeen otetaan pyyhe (sellainen meidan kasipyyhkeen kokoinen) ja saippua ja shampoo ja marssitaan pesulle. Istutaan sellaisen pallin paalle, peilin eteen, ja aletaan hinkaamaan joka kolo puhtaaksi. Ja kylla nama sitten pesevatkin. Hyva ettei iho kulu puhki. Sitten kun on riittavasti hinkattu, huuhdellaan ja mennaan nauttimaan niista mielettomista altaista.

Mekin kavimme ainakin seuraavissa altaissa: suolavesiallas, viinirypalemehuallas, jasmiininkukkavesiallas, savikylpy seka useita erilaisia porealtaita sisalla ja ulkona katolla, Doris kavi myos kylmavesialtaissa, mutta mina tyydyin naihin +43 C vesiin.. Kaytiin myos saunassa, mutta sen 67 C ei oikein tuntunut miltaan. Sen sijaan reilut nelkytasteinen infrapunasauna toimi paremmin.

Kyllapa oli taas kaikkensa antanut olo tuon jyyston ja lillumisen jalkeen.

Mmmmm mita ruokaa..

Syomassa kaytiin sitten motellimme lahella olevassa naudanliharuokaa tarjoavassa paikassa. Paikan nimea en tieda, kun se oli vain korealaisittain kirjoitettu. Enka oikeastaan tieda mita syotiinkaan, paitsi sita naudan lihaa. Tarjoilijan elekieli sormet otsalla ylospain sojottaen ja aantaen muu uu, paattelin nohevasti kyseessa olevan nautaa.

Jokaisessa poydassa oli oma tulisija, johon tuotiin kuumat hiilet, ja siina ritilan paalla sitten sai itse paistaa lihasuikaleet. Meille tarjoilija ystavallisesti paistoi ja pilkkoi lihat valmiiksi, koska ajatteli varmaan, etta olemme ihan liian pihalla osataksemme tehda sen itse. Ja niin olimmekin. Mutta ruoka oli taivaallista. Paikka oli vahan kalliimmasta paasta, ateria maksoi 8000 wonia per nena, eli vahan alle 5 euroa. Liha syotiin salaatin lehdilta: lehti otetaan kateen ja sen paalle kerattiin sitten kipoista ja kupeista syotavaa puikoilla ja syotiin sitten vahan kuin fajitas tyyliin, paitsi etta pohjana oli jonkinmoinen salaatinlehti. Mmmm..

Matka Japanista Koreaan

Lauttayhteys Beetlen pikalaivalla Fukuokasta Busaniin toimi kuin junan vessa. Niin kuin kaikki muukin jotakuinkin on talla reissulla toiminut. Matka kesti kolmisen tuntia ja kyyti oli tasaista vaikka turvaohjeissa varoitettiinkin, etta saattaa tulla akkikoukkauksia, jos vaistetaan valaita tai muita sellaisia meren elavia.. ei sattunut meidan matkallemme onneksi. 

Aamulla osasimme Hakatan turistineuvonnan tyton ohjeiden mukaisesti ottaa bussin 88 Gionin asemalta suoraan satamaan. Ei tarvinnut ensin menna rinkkojen kanssa asemalle ja ottaa sielta sitten bussia. Napparaa.

Japanissa (tai ainakin Kyushun saaren kokemuksen perusteella) busseissa noustaan sisaan keskiovesta, otetaan lipuke sellaisesta oranssista masiinasta ja pois lahtiessa maksetaan kuljettajalle lipun kertoma summa, joka riippuu matkan pituudesta. Nytpahan tiedan tamankin…

Fukuokan laivaterminaalissa tuli pienena yllatyksena, etta meidan piti maksaa viela 1000 jenia per nena jotain matkustajaveroa ja sen lisaksi 500 jenia terminaalin kayttomaksua. Hmmm.. rahastuksen makua. Mutta pienena korvauksena saimme jostain syysta juomalipukkeet matkan ajalle. Hip hei. Kaikki eivat sellaista nayttaneet saavan. Olisiko ollut joku bonus, kun ostin liput ennakkoon netista. Tai jotain..

Saapuminen Busaniin

Busanissa laivaterminaalista saimme jalleen kartan ilmaiseksi ja tytto neuvoi viittomakielella mistapain loytyy lahin metropysakki. Englantia ei taalla (ei Koreassa eika Japanissa) ole puhunut juuri kukaan paria sanaa enempaa, yleensa ei yhtaan. Lahinna olemme olleet iloisia edes niista muutamista englanninkielisista kylteista, joita on silmiimme sattunut. Monessa paikassa opastus on ollut vain japaniksi/koreaksi/kiinaksi..

Busanin metroverkosto oli yhta selkea kuin Fukuokakin. Automaatista sai myos katevasti ostettua paivan matkakortin, jonka mekin otimme. Saastaa melkoiselta sahellykselta noissa lippuautomaateissa.

Majoitus Hilton Motellissa

Olin etukateen katsonut sopivan majapaikan yhden amerikkalaisen pariskunnan pitamasta blogista, mutta emme kertakaikkiaan loytaneet kyseista motellia. Ei sitten millaan. Vaikka bloggaaja olikin antanut mielestaan selkeat ohjeet. Ohjeet olivat myos Lonely Planetin matkaopaskirjassa, mutta senkaan perusteella emme ko. paikkaa loytaneet. Ja koska kukaan ei puhunut englantia, eika tunnistanut ko. motellia paatimme sitten vain valita jonkin muun paikan.

Hiltoniinhan sita piti sitten tietysti majoittua. Paikkaa ei tosin pida sekoittaa hotelliversioon vaan tama oli ns. love motel, nimeltaan Hilton. Taalla Koreassa tuntuu olevan hurjasta naita “lemmen pesia”, paikkoja joihin naimattomat korealaiset tulevat viettamaan yon tai muutaman tunnin.. Huomaamattomasti sen kylla tekivat, silla me emme kylla mihinkaan lieveilmioihin tormanneet.

Meidan Hilton motelli oli aivan aarettoman siisti, huone iso ja tilava. Huoneessa oli valtavan suuri taulutelevisio (villi veikkaus etta joku 42″…), dvd/videot,  poreamme, kaikki mahdolliset ja mahdottomat toilettitarvikkeet kuten hiusgeelia, shampoot, vanupuikot…, vesiautomaatti, josta sai seka kuumaa etta kylmaa vetta, lattialammitys jne. Ja hintaa vaatimattomat 35 000 wonia eli noin parikymmenta euroa yolta. Suosittelen!

Motellin joka kerroksen aulasta olisi voinut lainata epailyttavia videoita, mutta meilla ei aidin kanssa niille kahdestaan ollut kayttoa…

Taman Hiltonin loydat seuraavasti: metrolla Yeonsan dongin asemalle, exit 5. Kavele vinosti oikealle apteekin suuntaan, kaanny seuraavasta risteyksesta Family Martin kohdalta oikealle. Motelli on vasemmalla puolella ehka vajaan sadan metrin paassa mutkan jalkeen. Juuri motellia ennen on pari kalaravintolaa ja jokunen yokerho.

Japanissa苧Ｏあ

Apua! Tama kone muuttaa automaattisesti teksteja noille merkeille ja olen ihan pihalla… HELP.

On siis paasty ehjina ja turvallisesti Japaniin asti.

Lento Helsingista Souliin kesti vain 8 tuntia ja 10 minuuttia. Sielta otettiin sitten jatkolento muutaman tunnin odottelun jalkeen Fukuokaan Japaniin. Oli todella viisas paatos lentaa suoraan Soulista tanne Japaniin, vaihtoehtona oli myos matkata Soulista junalla Busaniin, josta lautalla yli Fukuokaan. Oltiin nimittain aivan puhki aikaerosta Doriksen kanssa, kun paastiin tanne perille. Taalla kello on 7 tuntia enemman kuin meilla siella kotona.

Soulissa oli pirtea -7C, mutta kun paastiin tanne Japanin puolelle keli muuttui kerrasta noin nollan tienoille ja hurjaan rantasateeseen. En muista koskaan olleeni yhta kovassa myrakassa. Taivaan taydelta tuli jalkaratteja.

Ilmeisesti taalla on normaalisti hieman lampimampaa, koska ulkona pelargoniat ja orvokit kukkivat ja appelsiinipuissa on hedelmat.

Hakata JBB hotel

Majapaikkamme sijaitsee Gionin kaupunginosassa, lahella seka Hakatan asemaa etta kaupallista keskustaa. Majapaikkamme Hakata JBB hotellissa on oikein asiallinen. Ensimmaisena iltana emme osanneet asentaa lammitinlaitetta oikein (siis vaikka meilla oli selkeat japaninkieliset kayttoohjeet…) ja olimme saaneet masiinan toimimaan ilmakostuttimena. Nooh, aamulla oli sitten jaatavan viileaa, mutta raikkaan kosteaa.. Jihaa.

Respan ihanalta tadilta saimme hienot englanninkieliset kayttoohjeet ja nyt huonelampo on pysynyt mukavavassa 26 ja nyt huonelampo on pysynyt mukavavassa 26 asteessa. Huone itsessaan on todella pieni， mutta siella on kaikki tarvittava. On vedenkeitin,jaakaappi, kimonot, vessatossut, hammasharjat ym. mita ihminen nyt voi matkallaan tarvita. Alakerran aulassa tarjoillaan ilmaiseksi vihreaa teeta ja kahvia.

Respan tati etsi meille myos oma-aloitteisesti ohjeet, kuinka loydamme lahikaupunkiin testaamaan paikallinen kylpyla. Hypattiin eilen junaan ja ajettiin Tenjinista Futsukaichiin (330 jenia suuntaansa), jossa jonkimoisen kavelymatkan paasta loysimme tiemme paikalliseen onseniin, eli kuumaan lahteeseen.

Gozen-ya onsen

Kaytiin taalla Gozen-ya onsenissa polskimassa paikallisten mummojen kanssa. Sisaanpaasy oli 200 jenia eli vahan alle 2 euroa. Paikallinen terasmummo opasti meille hyva ettei kadesta pitaen kuinka kylpylassa kayttaydytaan, etta missa pestaan mikakin kohta kropasta. Vesi altaassa oli noin 40 asteista ja olo oli jalkikateen kuin olisi saunassa kaynyt. Ihanaa.

Onsenin aulassa testattiin viela mielenkiintoinen jalkahierontaharveli. 100 jenia sisaan masiinaan ja kone tekee sulle automaattisen akupainelun. Hammentava, mutta niin ihana kokemus.

Toinen hammentava kokemus oli paluumatkalla onsenista　Futsukaichin juna-asemalle, kun pistaydyimme paikallisessa konditoriassa. Myyjia oli ehka 20 ja jokainen toivotti jokaiselle asiakkaalle yhteen aaneen japaniksi jotain kohteliaisuuksia. Hih. Kunpa olisi kehdannut videoida.

Illan pimetessa matkattiin sitten Fukuokaa metrolla. Metroverkosto on selkea ja todella helppo kayttaa. Vaikka Doris olikin ihan eksyksissa koko ajan.. Paivalippu metroon maksaa 600 jenia ja se kay tosiaan vain metrossa. Mitaan yhtenaista paikallisliikenteen lippua taalla ei ole.

Fukuoka Tower ja sen ihmeellinen wc

Kohteista hauskin oli ehka Fukuoka Tower. 234 metria korkea torni,  jossa on nakoalatasanne jossain reilussa sadassa metrissa. Torni itsessaan ei ole niinkaan hauska vaan ne vessat siella tornin aulassa. Huisaa japanilaista teknologiaa jalleen! Ponton istuin oli lammitetty (taalla on siis kylma ja tuntuu ihanalle istua kuumalla renkaalla), istunnon ajaksi sai laittaa veden solinaa kuulumaan taustahalyksi. Kun olet tehnyt asiasi voit huuhdella takapuolesi kolmella eri suihkulla, jos oli isompi hata niin isompi su ihku ja pienempi pienempaa varten ja viela erikseen oikein lammin suihku. Ja sen jalkeen tietysti kuivaus. Tuuli puhisi pontossa kuin Saharan lammin honkays. Testasin siis tietenkin moiset nappulat .

Tanaan on ajeltu Green Busilla ympari nahtavyyksia. Paivalippu maksaa 700 jenia ja silla voi ajella juuri niin kauan kuin huvittaa. Hypata pois kun on kiinnostava kohde ja nousta taas kyytiin uudestaan.

Nettiyhteys loytyi eraan hotellin aulasta ja tama toimii kolikkosysteemilla 100 jenia/10 minuuttia. Taydentelen tata kirjoitusta sitten joskus myohemmin, silla aika alkaa loppua talta eraa. Huomenna lautta vie meidat takaisin Etela-Koreaan, jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Palaamme asiaan jalleen sopivan tilaisuuden tullen.  

利否　じゃまいじゃ

Tervetuloa lukemaan matkablogiamme!

Onko Koreassa koreaa tai nipotetaanko  Nipponissa? Siitä aiomme ottaa selvää hyvin pian. Tämän blogin sisältö tulee luultavasti olemaan hyvin käytännön matkailuun painottunut. Mikä toimi missäkin, mistä tiedoista oli meille hyötyä, näimmekö jotain tosi jännää tai oliko joku paikka aivan “vantaa” (kaikella rakkaudella vantaalaisia naapureitamme kohtaan).

Lento Souliin lähtee noin neljän tunnin kuluttua ja olen juuri saanut kassit pakattua. Ei tarvinnut edes panikoida.

Sitä en sitten tiedä onko rinkassa oikeanlaisia tavaroita vai aivan väärät vermeet. En ole ennen reppureissannut talvisissa olosuhteissa. Islantia ei oteta lukuun, koska siellä meillä oli vuokra-auto käytössä koko matkan ajan. Nyt pitää itse jaksaa kantaa sen minkä mukaansa ottaa. On ollut haasteellista miettiä, mitä reppuun pakkaa, koska odotettavissa olevat lämpötilat ovat noin -15 C ja +12 C väliltä… Hmm. 

Matkalle lähdemme tällä erää kokoonpanossa minä ja Doris. Lennämme tänään Finskin suoralla lennolla Souliin, josta meillä pitäisi olla Korean Airin jatkoyhteys Fukuokaan, Japaniin vielä saman päivän aikana. Japanissa meidän pitäisi olla huomenna iltapäivällä Japanin aikaa, jos kaikki menee hyvin.

Japanissa olemme rajoitetusta ajasta johtuen vain Kyushun saarella, siis siellä ihan lounaisessa Japanissa. Katsotaan mitä siellä sitten keksitään ja ehditään. Ensi viikon alkupuolella matkaamme sitten lautalla meren yli takaisin Etelä-Korean puolelle Busaniin. Olen buukannut ja ostanut etukäteen liput netistä, mutta olen vielä skeptinen sen suhteen, onko kaikki kunnossa.

Koreassa toivomme pääsevämme tsekkaamaan jonkin laskettelukeskuksen, joita siellä tuntuu olevan lukuisia. Tämä oli yllättävää tietoa ainakin minulle, ennen kuin olin perehtynyt enemmän Koreaan. Muutoinkin maa tuntuu tosi kiinnostavalle ainakin näin etukäteen. Saas nähdä mitkä ovat tunnelmat sitten jälkikäteen. Ehkä on ihan hyvä, että meillä ei ole mitään suuria odotuksia minkään suhteen – voi sitten yllättyä positiivisesti matkan varrella.

En ole aivan varma onnistuvatko kuvien päivitykset tänne reissun päältä, mutta yritän lisäillä sitten jälkikäteen siinä tapauksessa.

Vi hörs och ses, me lähdemme nyt kohti nousevan auringon maata!